19. toukokuuta 2013

Kesäkasvojen pelastus


Löysin kesäksi mahtavan meikkivoiteen, josta oli pakko tulla vinkkaamaan teillekin. Tämä ei ole millään muotoa maksettu mainos, en saa tästä rahaa tai meikkivoidetta, jos joku sitä pelkää. :D Oon vaan puhtaasti niin ihastunut tähän tuotteeseen, että pakko vinkata eteenpäin.

Kyseessä on siis Lumenen CC- voide.

Mun ihoni on sekaiho, ja aika hankala sellainen. Pintakuiva mutta rasvoittuva, peruskunto ihan hyvä mutta pieniä näppyjä silloin tällöin. Hankala ihoni on siksikin, että ihonvärini on todella vaalea, siis todella vaalea. Niin vaalea että vaivoin löydän tarpeeksi vaaleita meikkivoiteita. :D Monen merkin meikkivoitteet on kosmetiikkamyyjän kanssa kokeiltu, ja todettu niiden vaaleimmatkin sävyt iholleni liian tummiksi. Aika masentavaa tänä rusketusta ihailevana aikakautena. :D En siis edes rusketu kesäisin, tai no saan ihan pientä väriä, mutta tummimmillaankin se on niin vaalea ettei kukaan ikinä kehu rusketustani tai huomaa minun ruskettuneen. Epätoivoissani viime kesänä ennen häitä kävin solariumissakin, mutta kun rusketusta ei synny niin sitä ei synny - ei edes solariumissa.

Tämän lisäksi ihoni punoittaa todella helposti, ja on muutenkin ohut ja herkkä.

Vaikka ihoni onkin siis ihan hyväkuntoinen, kaipaa se peittoa ja tasoitusta punoituksen ja todella vaalean värin vuoksi. En silti tykkää paksusta pakkelista, vaan haluan meikata ihoni luonnollisesti. Siihen löytyi nyt aika loistava tuote tästä Lumenen CC- voiteesta, jonka nappasin ostoskoriini ruokakaupasta.


CC- voide lupaa ohuesta koostumuksestaan huolimatta peittää punoitusta ja tasoittaa ihon väriä,  se lupaa olla meikkivoide, peitevoide, heleyttäjä ja pohjustusvoide samassa putkilossa. CC- voiteen luvataan myös olevan pitkäkestoinen, ja kaiken lisäksi siinä on suojakerroin 20.

Voide tuntui levittäessä kevyeltä ja ohuelta, ja se sulautui hyvin ihon sävyyn. Lopputulos on todella luonnollinen, mutta silti ihon pienet virheet ja punoitukset ovat tarpeeksi peitossa. Ihana ohut voide kesäksi, kun haluaa näyttää luonnolliselta, mutta peittää silti ihon virheitä!

EDIT. Unohtui mainita, että voidetta löytyy kolmessa sävyssä. Itselläni siis kaikista vaalein sävy! :)

Oletteko kokeilleet tätä, tai jotain muuta CC- voidetta? Itse olen testannut vasta tätä yhtä, ja tähän kyllä tykästynyt ihan täysillä, joten muutkin CC- voiteet kiinnostaa.



Ja nyt kun ruskettumattomuuttanikin tuli ruikutettua, niin kysyisinkin vinkkejä myös hyviin itseruskettaviin? Oon niitäkin menneinä kesinä ostellut jos vaikka miltä merkeiltä, ja tähän asti parhaaksi todennut Acon apteekkituotteet, joista vaaleinta sävyä olen jopa uskaltanut sääriini kesäisin sivellä. Acon vaalea sävy kun on niin vaalea, ettei ole pelkoa läikikkäästä lopputuloksesta. Mielelläni käyttäisin itseruskettavaa maltillisesti myös käsivarsiin ja kasvoihini, koska haluaisin näyttää yhtä kesäisen hehkuvalta kuin ruskettuneet toverini. Joten vinkkejä kehiin, mikä on hyvää (ja helposti tasaisen värin antavaa) itseruskettavaa?


17 kommenttia:

  1. Pitää nyt ihan kysäistä, kun mainitsit, että itselläsi on hyvin vaalea iho ja toi sävy sopii hyvin, niin oliko sitä monessa eri sävyssä, vai pelkästään yhtä(vaaleaa)sävyä? Työkaverini nimittäin sanoi hänen ostaman CC-voiteen olevan liian tummaa hänelle ja hän on perus vaalea, ei mikään ihan kalpea kuitenkaan? Ja olisko ollut juurikin samaa merkkiä, en ole täysin varma tästä. Käy muuten vilkaisemassa minun lifestyle/muotiblogini: http://blogilana.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, hyvä kun kysyit, unohtui aluksi mainita asiasta mutta päivitin nyt sen tuonne postaukseenkin. Kolmessa sävyssä siis löytyy, ja mulla on kaikista vaalein sävy tottakai. :) Olisiko työkaverisi ostanut sitten sen keskimmäisen sävyn?
      Käynpä kurkkaamassa!

      Poista
  2. En tiedä, täytyykin kysyä huomenna, että oliko tämä merkki ja mikä sävy. Itsekin olen niin vaalea, että monissa merkeissä vaalein sävy itselleni liian tumma. Pitääkin kokeilla muuten tätä seuraavaksi itsekin, jos sopii sekaiholle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ainakin tosiaan itselleni monen päivän käytön perusteella sopii hyvin, ja sekaiho kyseessä. :) Kysypä työkaveriltasi, tuntuisi nimittäin että jos hän ei ihan kalpea ole niin ihmettelen että tää vaalein olisi ollut liian tumma... Varsinkin kun munkin iho on sävyltään sellainen vaaleanpunertava, eikä yhtään keltaiseen tai ruskeaan menevä, ja tää vaalein oli ihan hyvä sävy.

      Poista
    2. Niin ja jos sattuu että työkaverillasi on tämä sama, ja se on hänelle tosiaan liian tumma, niin häneltähän voit kätevästi kokeilla sitä itsellesi ennen ostopäätöstä! :)

      Poista
    3. Heräsikin epäilys, että varmaan ollut joku toinen merkki sitten kyseessä. Mutta huomennahan se selviää, jos satun töissä törmäämään ko henkilöön. :)

      Poista
  3. Omalla kohdallani itseruskettavien kanssa kokeilussa tuli sama lopputulos kun Ida Jokikunnakselle: http://blogit.iltasanomat.fi/idaiholla/2013/05/15/oranssi-dalmatialainen/

    Eli mä pysyn olmina kesäisinkin. En juurikaan rusketu, palan vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin palan herkästi, täytyy aina muistaa aurinkorasva! :)
      Juuri tuota linkkaamaasi efektiä tarkoitinkin, ja oon sen liian monesti kokenut testaillessani. :D Tosin oon testannut aina vaan sääriin, koska ois liian kamalaa jos tuollainen läikikkyys olisi vaikkapa kaulalla tai käsivarsissa. :D Sääristä sen saa aina piiloon pitkillä housuilla, jos on käynyt rusketuskämmi. :D
      Se apteekin aco ei ole onneksi yhtään oranssia, ja sävykin on niin vaalea (ja miksaan sitä vielä kosteusvoiteeseen), ettei oranssia tai läikikästä tule, mutta ei kyllä myöskään suurta rusketusta...

      Poista
  4. Minulla on vielä ostamatta se BB-voidekin, vaikka sitä näytteestä kokeilin ja tykästyin. Jospa sitä siirtyisi suoraan C-sarjaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, en ole yhtään BB-voidetta ostanut vaan siirryin suoraan CC- voiteeseen! :D

      Poista
  5. Vaikuttaa mielenkiintoiselta tuotteelta, pitääpä joskus testata :)

    VastaaPoista
  6. Mäkin oon ihan tosi vaalea, tällanen pisamanaama, ja palan helposti. Taidan käydä ostamassa tuota voidetta...+ihana toi sun sininen pussukka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pussukka on muuten IvanaHelsingin, ja ihan mun lemppari vaikka on jo useamman vuoden vanha! :)

      Poista
  7. Samainen rasva tarttui eilen tämän postauksen innoittamana ostoskoriin. :) Mä oon tähän mennessä testannut muutamaa eri BB -voidetta, mutta niiden kanssa on ollut juuri tuo samainen sävyongelma eli ne on olleet ihan liian tummia. Viimeisin Lorealin voide naamalla näytin siltä kun olisin pitänyt päätäni viikon solariumissa... Toivotaan, että tää olis hyvä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei täältähän on löytynyt jo monta muutakin kalpeanaamaa, helpottavaa etten olekaan ongelmallisen vaalean ihoni kanssa niin harvinainen. :D

      Toivottavasti tämän sävy on sullekin hyvä!

      Poista
  8. Mä sain Lumenen edustajalta kotiin näytepakkauksen kokeiltavaksi, se keskimmäinen sävy oli mulle just hyvä! Nyt uskallan käydä ostamassa koko putilon :) Eli vinkkinä muillekin CC-voiteesta haaveileville, pyytäkää näytepakkausta, niin säästytte vikaostoilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tullut edes mieleeni, mutta hyvä vinkki! Jostain arvokkaammasta tuotteesta olen kosmetiikkamyyjältä pyytänyt näytettä kotiin testattavaksi, mutta näistä edullisemmista en ole tajunnut. Niinhän se aina kannattaisi, niin välttyisi niiltä virheostoilta!

      Poista