30. joulukuuta 2013

Valokranssi äidille


Tämän vuoden isotöisin joululahjani oli äidilleni tekemäni valokranssi. Aloitetaan siis itsetehtyjen joululahjojeni esittely siitä. :)

Äiti tekee paljon käsitöitä itsekin, hän taitaa monet upeat tekniikat ja antaa lähes poikkeuksetta kaikki kättensä työt lahjoiksi eteenpäin. Äiti on tehnyt muun muassa meillekin kaksi valoryijyä, mutta valokransseja hän ei ole tehnyt. Äidille haluan aina tehdä edes osan joululahjasta itse, koska äiti arvostaa käsitöitä korkealle, ja tiedän, että hän jopa toivoo että löytäisi paketista jotain itse tekemääni.


Valokranssista uskoin äidin pitävän, joten useamman vuoden suunnittelun jälkeen tartuin viimein jättipuikkoihin sekä paperinaruun, ja tikuttelin valokranssin äidin joulupakettiin

Sinänsä tällaisen neulominen ei ole vaikeaa, kun tässähän tehdään pelkkää ainaoikeinneulosta, mutta paperinarun neulominen otti kyllä aika paljon käsiin. Lankaa ohjaava sormi meinasi hiertyä paperinarusta rikki, ja neuloa pystyi vain ehkä tunnin illassa, sitten piti vaihtaa välissä pehmeämpään lankaan. Valmista tuli kuitenkin rajoitetusta neuleajasta huolimatta suhteellisen nopeasti, ja lopputulos oli mieleinen.

Ohje löytyy täältä.

Äiti tykkäsi valokranssista tosi paljon, ja se on päässyt jo vanhempieni olohuoneen ikkunaan. Sehän se paras kiitos käsityöstä onkin, kun saajasta näkee että lahja on oikeasti mieluinen, ja saaja on nähdystä vaivasta otettu.




Itsellekin tekisi mieli tällainen tehdä... ehkä vihdoin ensi jouluksi. :)


7 kommenttia:

  1. Tosi kaunis lopputulos! Olen itsekin haaveillut valokranssin teosta, täytyypä yrittää löytää valosarja alennusmyynneistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyisi varmaan tosiaan ostaa jo tarvikkeet valmiiksi omaa kranssia varten, että tulisi oikeasti tehtyä ennen ensi joulua... :D

      Poista
  2. Wow, todella hieno, itse kävin alennusmyynneistä jouluvaloja bongailemassa, mutta hyllyt huusi jo tyhjää, harmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. :) No voi harmi kun et löytänyt valoja. :/

      Poista
  3. Voi että, ihan mahtavan ihana!! :)

    VastaaPoista