5. tammikuuta 2014

Rentoilua ja penkkiurheilua


Eilen vietettiin koko päivä aikaa perheen kanssa. Laitettiin ensin meillä ruoka ja syötiin vanhempieni kanssa, kahville mentiin siskoni luokse, ja lopulta suunnattiin koko porukka jäähalliin kannustamaan Kärpät voittoon HPK:sta. Ai että oli kivaa olla pitkästä aikaa jäähallissa katsomassa jääkiekkoa, edelliskerrasta kun oli joku viisitoista vuotta. :D Oli niin kivaa et tekis mieli mennä heti uudestaan!


Tämä päivä on otettu rennosti. Ruualta jääneestä perunamuusista pyöräytettiin nopeat perunarieskat. Nämä ei tarvi kylkeensä kuin voita ja lasin kylmää maitoa! Nams.

Tänään käväistiin myös pikaisella visiitillä Oulun puolella. Oon etsinyt koko syksyn makkariin isoa kokovartalopeiliä, mutta ylipäätäänkin mieluisia on ollut aika vähän tarjolla... ja ne harvat mieluiset on olleet peileiksi liian kalliita. Jyskistä bongasin sitten edullisimman kriteereitäni vastaavan yksilön, mutta sekin maksoi vielä aika paljon. Tuo peili on kuitenkin ollut Jyskin valikoimissa pitkään, ja tulee tarjoukseen aina silloin tällöin, joten päätin kyttäillä seuraavaa hinnanlaskua. Aamulla huomasin netistä, että nyt se lähtisi melkein puoleen hintaan, joten haettiin omamme pois. :) Vähän sai taiteilla, että iso paketti mahtui autoon, mutta niin se vaan kotiin saatiin. :D

Huippua, kun ei tarvi aamuisin enää juosta makkarista eteiseen peilailemaan vaatteita. ;)



Töissä on ollut aika stressaavaa ja to do -lista on hirvittävän pitkä, hommat painaa päälle ja tuntuu ettei aika vaan riitä kaikkeen. Vähän meinaa tunkea tekemättömät hommat jo yöuniinkin, joten ylimääräinen vapaapäivä loppiaisen vuoksi huomenna tekee kyllä ihan hyvää. Huomiselle ei edes ole mitään ruuanlaittoa, lenkkeilyä ja rentoilua kummempaa suunnitteilla, sopii mulle! <3


2 kommenttia:

  1. Extravapaat on aina tervetulleita. Itsellänikin on vuodenvaihteen vuoksi kiireiset ajat työmaalla, mutta kunhan tästä tammikuusta selviää, voi jo vähän hengähtää. :) Ainakin päivät kuluvat joutua, ei ehdi paljon kelloa vilkuilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo on kyllä totta, ettei ainakaan ole tylsää! :D Meilläkin helmikuuksi kai vähän helpottaa, mutta vielä pari viikkoa täytyy kestää sitä että to do-lista senkun kasvaa kasvamistaan... :D Extravapaat kyllä helpottaa henkisesti kun ehtii hengähtää, mutta toisaalta ne ei yhtään jouduta töiden tekemistä... :D

      Poista