8. huhtikuuta 2014

Kahden aineksen jäätelö


Jäätelökokeilut jatkuu.... Joskus viime keväänä kokeilin tehdä turkinpippurijäätelöä vähän monimutkaisemmalla reseptillä, mutta tällä kertaa ajattelin kokeilla oikotietä onneen. Bongasin viime viikolla töissä lehtiä lukiessani mielenkiintoisen reseptin (en enää ole varma oliko se Kaleva vai Hesari jossa tämä resepti oli) lehden sivuilta, ja tuumasin että tuota on pakko kokeilla. Kyseessä oli siis banaanimaapähkinävoijäätelö.

Tämän jäätelön maku jakaa varmasti mielipiteitä, mutta jos tykkäät sekä banaanista että maapähkinävoista, tätä kannattaa testata.


Tarvitset siis vain kaksi banaania sekä kolme ruokalusikallista maapähkinävoita. Sen verran huijasin kahdessa raaka-aineessa, että itseasiassa itse lisäsin noiden kahden lisäksi myös pienen lorauksen maitoa, jotta sain tehtyä jäätelön blenderissä.


Banaanimaapähkinävoijäätelö

2 banaania
Maapähkinävoita oman maun mukaan, 2-4 ruokalusikallista
pieni loraus maitoa

1. Pilko kypsät banaanit siivuiksi, ja laita ne pariksi tunniksi pakkaseen

2. Kun banaaniviipaleet ovat jäätyneet, laita ne blenderiin. Lisää blenderiin loraus maitoa sekä muutama lusikallinen maapähkinävoita.




Ja siinä kaikki! :D Jäätelö on nyt valmista. Eikun lusikoimaan!


Ja niin, eihän se maku nyt tavallista jäätelöä voita. ;) Mutta muuten ihan hauska testi, maku on hyvä ja ainakin on helppo ja vähän erilainen herkku. Ei tätä paljoa pysty syömään kerrallaan, mutta pienenä herkkuna maistui ihan mainiosti! Seuraavalla kerralla laittaisin vähän vähemmän maapähkinävoita, jotta banaanin maku tulisi paremmin esille. Ja suklaanrakastajana aion testata tätä jossain vaiheessa myös nutellalla. ;)

Mutta niin, kyllä mä vaan haluan sen oman jäätelökoneen. Oon siitä haaveillut ja oon ollut ostamassakin jo pitkään sitä OBH Nordican vaaleansinistä pientä konetta, mut aina se vaan silti jää. Kesäksi aion sen kyllä hankkia, koska itsetehdyt jäätelöt (laktoosittomat, niistä kun harvemmin on kaupoissa kovin kattavaa makukirjoa), sorbetit ja jogurttijäätelöt houkuttelee aika kovaa. :)

6 kommenttia:

  1. Ihanaa sorbettimaista jäätelöä saa tehtyä myös, kun laittaa blenderiin jäisiä marjoja muutaman desin, yhden kananmunan valkuaisen ja pari ruokalusikkaa tomusokeria. Ihan tajuttoman helppoa ja hyvää - ainakin mansikoista tehtynä :) Ja sitten kun laittaa joukkoon vähän vaahdotettua vaniljakastiketta, niin se muuttuu pehmikseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, kuulostaa hyvältä! Kiitos vinkistä! Tuo kananmunanvalkuainen mua vaan epäilyttää, kammoan kananmunan syömistä raakana... :D

      Poista
  2. Oo, ajatus nutellajäätelöstä nosti veden kielelle :D Blogistani löytyy sinulle tunnustus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo nutellajäätelö on pakko joskus testata! Ainakin voisin kuvitella että tulisi tosi hyvää... :)

      Ja voi kiitos tunnustuksesta, se lämmittää mieltä! <3

      Poista
  3. Viime viikon torstain hesarissa tää oli! Nyt jos viikonloppuna ehtisi kokeilla tätä. Mun pitää kyllä laittaa se neljän banaanin ohjeella ja maistella oikein kunnolla sitä sitten :)

    http://caughtinthemiddleblog.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti täsmennyksestä! :) Joo kannattaa testata jos nuo ainekset vaan nappaa. :)

      Poista