12. toukokuuta 2014

Tärkeille naisille


Äidille, anopille ja mummulleni tekemäni äitienpäiväkortit oli tänä vuonna varsin simppeleitä.

Omalle äidilleni tein lilasävyisen kortin. Kuva on Papermanian paperikosta, ja lila taustapaperi on sekin Papermaniaa, joskin eri paperikosta. Kuva on nostettu taustasta koholle tarrapaloilla, ja onnea- tekstin kirjoitin käsin mustalla tussilla. Lisäksi vain muutama lila timanttitarra, ja kortti oli valmis. :) Yritin sommitella tuohon myös kukkasia tai nauhoja, mutta taas kerran päädyin kuitenkin yksinkertainen on kaunista- linjalle. Äitini on varsinainen mestarileipuri, siksi hänelle valikoitui kuva leipomuksista.



Anoppini kortista puolestaan tuli vihreäsävyinen ja puutarhateemainen, koska anoppini rakastaa kukkien ja puutarhan kanssa puuhailua. Anoppilan pihassa kasvaa kaikkea mahdollista mansikoista pensasmustikoihin ja herkullisiin luumuihin. Kortin molemmat kuvat ovat Papermanian paperikosta, ja ne on nostettu taustasta koholle tarrapaloilla.


Mummun kortista tuli vintage-henkinen, ja väriltään vihreäsävyinen, joka on mummun lempivärejä. Tildan paperi oli niin kaunis, että halusin jättää molemmat puolet näkyviin, siispä tein siitä korttipohjan. Vintagetyttösen kuva on myöskin Tildan papereita. Lisäksi sydämen mallinen paperiliitin, tarratimantteja ja käsinkirjoitettu teksti.




Teittekö te äitienpäiväkortit itse? :)


4 kommenttia:

  1. Ilman muuta tein, mutta vain omalle Äidilleni. Valitettavasti en omista enää isovanhempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakaan ei ole isovanhemmista elossa enää kuin toinen mummu.

      Kortit oon minäkin tehnyt aina itse. :)

      Poista
  2. Vau, niin hienoja kortteja! Ihania varsinkin kaikki nuo kuvat. :) Itse en tehnyt äitienpäiväkortteja ollenkaan, vaan leivoin hienon täytekakun. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Itsekin olisin halunnut tehdä täytekakunkin, mutta näin kaukaa sen kuljettaminen olisi ollut mahdotonta. :/ Tein sitten muffinseja, niistä lisää lähipäivinä... :)

      Poista