18. kesäkuuta 2014

Parvekkeelle näkösuoja


Lattiasta kattoon lasitetussa parvekkeessa on hyvätkin puolensa; valoisuus, esteetön auringon paistaminen, ja näköalat asuinympäristöön. Mutta huonona puolena on sitten puolestaan se, että parvekkeella oleillessa itsekin näkyy esteettömästi sinne asuinympäristöön. Tuntuu vähän siltä, että on liikaa kaikkien nähtävillä.

Maalla kasvaneena ajatus lasilaatikossa kaikkien näkyvillä rentoutumisesta ja auringon ottamisesta tuntuu hassulta, joten jotain näköestettä piti saada. Vastapäinen talo kun on aika lähellä, ja vieressä on niin parkkipaikkaa, lasten leikkipaikkaa kuin tietäkin, on kiva saada parvekkeellekin vähän omaa rauhaa ja suojaa.

Meillä oli jo Kokkolassa edellisessä asunnossamme lasiset parvekkeen seinät lattiasta kattoon, ja silloin hyväksi havaittiin keksimäni halpa seinäratkaisu; musta kangas pingotettuna lasia vasten sisäpuolelle lasituksen alaosaan. Näyttää tyylikkäältä mustalta lasilta ulospäin, mutta tuo kuitenkin valoa läpi parvekkeelle,  ja on halpa ja helppo asentaa (niin, ja vuora-asujana tärkeää on myös poistaminen jälkiä jättämättä). Sellainen siis laitettiin nytkin.

Ja koska lakanakangasta on halvinta ostaa valmiina lakanoina, kävin nytkin hakemassa mustan kankaani Anttilan vuodevaateosastolta.

Ei kuitenkaan haluttu peittää näkyvyyttä koko parvekkeelle, joten tehtiin verhous vain toiselle puolelle. Nyt auringon ottaminen sujuu vähän suojaisammalla puolella, ja  valo pääsee silti tulvimaan toiseen päätyyn, jossa sijaitsee puutarhapöytä tuoleineen.

Yksinkertaisesti siis mittasin lakanakankaasta sopivan palan, leikkasin, silitin ja kiinnitin sen siististi kaksipuoleisilla pehmustetuilla tarrapaloilla lasituksen metalliosiin. Ja ainakin nyt muutaman päivän se on pysynyt kiinni hyvin. :)



Mitäs tuumitte tästä näkösuojaratkaisusta? :) Hintaahan tälle tuli kokonaisen kympin verran. ;) Aika toimiva siis ainakin meidän mielestä.


7 kommenttia:

  1. Hyvä idea. Jaksaisitkohan vielä käydä nappaamassa kuvan ulkopuolelta... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Voinhan yrittää, vaikkakin tää on neljäs kerros joten kuvaaminen alhaalta voi olla haastaavaa, siis niin että saisin kuvassa näkymäänkin jotain... :D Ja niin ettei naapureiden parvekkeille kovin paljon näy, heidän parvekkeitaan kun ei ole tarkoitus blogissa esitellä. ;) Mutta lupaan kokeilla tässä joku päivä jos saisin kelvon kuvan aikaiseksi ulkopuolelta!

      Poista
  2. SIIS MITEN TOI KIINNITYS SUJUU? KAKSIPUOLINEN PEHMUSTETTU TARRAPALA?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne on sellaisia pehmustettuja tarrapaloja joissa on tarrat molemminpuolin, 3D-tarrapalojen nimelläkin jossain myydään. :) Näitä löytyy rautakaupoista ja marketeista. Tavallisella kaksipuoleisella teipillä ei pysy yhtä hyvin kiinni kuin noilla tarrapaloilla, ja ne kuitenkin saa tarvittaessa siististi irtikin. :) Toivottavasti tästä oli hyötyä!

      Poista
  3. Talossa jossa asun on ollut ns täydellinen vajaan 7 kk kestoinen julkisivuremontti, sisältäen myös parvekkeiden suurentaminen ja näiden lasitus myös lattiasta kattoon saakka. Näkösuoja on todellakin tarpeen koska asun vielä 1 kerroksessa siis en ihan maan tasalla, kulmassa jossa katu ja taloyhtiön takapiha on ihan parvekkeen vieressä. Talvella ei niinkään tule käytettyä parveketta juuri ollenkaan. Olen miettinyt pitkää mutta suhteellisen matalaa mustaa sermiä ehkä korkeus noin 1, 2 m ja pituus noin 5 m joka olisi irrallinen, läpinäkymätöntä materiaalia, suhteellisen kevyt ja kokoontaitettava. Sermin pitää olla niin siisti ettei tule valituksia naapureilta. Onko kukaan valittanut sinun lakana-näkösuojista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emme asu enää kerrostalossa, mutta tuollainen näkösuojasysteemi oli kahdessakin eri kerrostalossa asuessamme meillä käytössä - yhteensä jotain nelisen vuotta. Ikinä ei kukaan valittanut, enkä kyllä ymmärrä miten olisi voinutkaan kun ulospäin tuo näytti vaan mustalta lasilta. :) Tosi siisti ratkaisu siis oli. Noissa laseissa oli alkujaankin tuollainen kevyt tummennus, ja lakanan kohdalta se näytti vaan mustalta lasilta ulospäin kun tuo kanags oli pingotettu lasia vasten sileäksi. Asuttiin kyllä ensin kolmannessa kerroksessa ja sitten toisessa talossa neljännessä kerroksessa, että senkään takia ei näkynyt ulospäin niin hyvin.

      Poista
  4. Itse laitoin magneeteilla ��

    VastaaPoista