31. heinäkuuta 2014

Paperihäät


Meillä oli viime maanantaina paperihääpäivä, eli toinen hääpäivä. Lähteistä riippuen toista hääpäivää nimitetään kyllä näköjään myös pumpulihäiksi, mutta me vietettiin nyt paperihäitä. :D Hääpäivä on tärkeä, vaikkakin musta tuntuu hassulta laskea sinänsä hääpäiviä, kun tärkeämpänä pidän yhdessäolovuosia, kuin varsinaisia naimisissaolovuosia. Yhdessä kun ollaan oltu jo yli yhdeksän vuotta, josta naimisissa vasta kaksi. :)

Vietettiin hääpäivää herkuttelemalla maanantaina kotona konvehdeilla ja kilistelemällä lasillisilla skumppaa, mutta tiistaina yhteisen vapaapäivän kunniaksi jatkettiin hääpäivän viettoa vielä viettämällä päivä Oulussa. Kahviteltiin ihanassa Cafe Roosterissa mutakakulla, syötiin pihvit Grill it!:ssä, ja lopuksi käytiin vielä jäätelöillä torilla. Tätä kaikkea syömistä ei tokikaan suoritettu yhteen putkeen, vaan välillä kierreltiin kaupungilla, ja ihan vaan istuttiin puistonpenkillä auringossa.

Mies muisti mua aika mojovalla kukkakimpulla. ;) Vähän varoittelin miestä, ettei kannattaisi opettaa liian hyvälle, sillä vaikka mulle riittäisi neilikkakimputkin, saatan tottua liian upeisiin kimppuihin ja odottaa vastaavaa sit kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden päästäkin. Kimppu on muuten aivan yhtä upeana edelleen, neljässä päivässä yksikään kukka ei ole nuupahtanut, vaan niitä on itseasiassa auennut vain lisää.

Ja koska vietettiin paperihääpäivää, halusin itse muistaa miestä kirjalahjalla. Mielessä mulla oli jo osuva kirja, joten kävin hvyissä ajoin ennen hääpäivää hakemassa kirjakaupasta Peltsin Kala-apajat -opuksen. Mies on ollut innokas kalastaja jo vuosia, mutta varsinkin tänä vuonna harrastus on tuntunut vievän uudella tavalla mukanaan, siksi tiesin tämän olevan mieluinen lahja.

Ja kun mies kuuli multa, että toista hääpäivää nimitetään paperihääpäiväksi, oli se hääpäivän yhteisellä kauppareissulla käynyt nappaamassa ostoskoriinsa salaa vielä mullekin kirjan lahjaksi. Takuuvarmaa viihdettä, Tuomas Kyröä, jonka Kunkku- kirjan oli kuulemma meinannut ostaa mulle jo joululahjaksi.



Kaksi vuotta naimisissa on vasta vähän, mutta jostainhan se on aloitettava. Päästäkseen viettämään joskus kultahääpäivää, on ensin vietettävä näitä pienempiäkin... :)


4 kommenttia:

  1. Ihanaa kaksivuotishääpäivää teille!! Todella upean kimpun olet kyllä saanut, tuosta on vaikea laittaa paremmaksi tulevina vuosina ! ;)

    Vaikka itsekin pidän tärkeämpänä yhdessäolleita vuosia, olisi se kyllä ihana päästä häitäkin joskus juhlistamaan, tosin meillä noita vuosia on takana "vasta" 4 ja sinäkin maltoit 7odottaa joten mikäs tässä kiirehtiessä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! No, ei onneksi tarvi laittaa paremmaksi. :D Kyllä mulle edelleen kelpaa ne neilikkakimputkin, ja tällaiset upeat kimput myös. ;) En sentään odota aina suureellisempaa.

      Ja ehdottomasti arvostan avioliittoa ja pidän hääpäivää myös tärkeänä. :) Mutta kun monet kysyvät esimerkiksi etä "kauanko olette olleet naimisissa?" olis osuvampi kysymys että kauanko ollaan oltu yhdessä. :) Kaikki kun ei mene naimisiin heti rakastuttuaan, vaan monilla on paljon yhteisiä vuosia alla jo ennen naimisiinmenoa.

      Hei ja sähän ehdit hyvin vielä häitäkin järjestämään. :)

      Poista
  2. Onnittelut hääpäivän johdosta!
    Ja ihanalta näyttää tuo ranta.

    VastaaPoista