28. huhtikuuta 2015

Toteutunut haave


Täällä blogissa on ollut viime aikoina vähän hiljaisempaa, sillä muussa elämässä on ollut niin paljon tapahtumaa...

Tällaista mulle kuuluu:




Ollaan ostettu oma asunto! Saatiin asunnon avaimet toissapäivänä, ja varsinainen muutto tapahtuu ylihuomenna. Viime viikot on siis mennyt asuntoasioissa, pakkaamisessa ja siivoamisessa. Taas kerran elämä on pakattu laatikoihin ja pussukoihin, mutta jospa sitten olisi jo aika asettua vähän pysyvämmille sijoilleen, kun asunto on vihdoin vuokrakämpän sijaan ihan oma. Kauan haaveiltu rivitalonpätkä odottaa meitä Oulussa. <3 Asuntolaina painaa harteilla, mutta muuten olo on kevyt ja onnellinen. Etsittiin asuntoa aktiivisesti kuukausia, mutta se kannatti, sillä meidän asuntomme on nyt juuri sellainen josta haaveilimmekin. Ihana ihana ihana! Mahtavaa päästä muuttamaan kesän edellä pois kerrostalosta, kun se oma piha odottaa... pääsen upottamaan sormet multaan ja suunnittelemaan pientä pihaa. :)

Hyvää siis kuuluu tänne, vaikkakin kiireistä! Ihanaa vappua kaikille, me skoolataankin vappusimat sitten uudessa asunnossa laatikkovuoren keskellä. :)

17 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin!!Meillä on muutto edessä äitienpäivä viikonloppuna..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja samoin teille! Sekä tsemppiä muuttoon :)

      Poista
  2. Onnea uuteen kotiin! <3 Mistäpäin Oulua löytyi?
    t.Ellu

    VastaaPoista
  3. Voi onnea teille! :) Olen iloinen puolestanne! Ja vähän kadekin. Oispa meilläkin jo oma koti ja kukkapenkki, johon upottaa kätensä! :) Ja tsemppiä muuttoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mekin tästä jo monta vuotta haaveiltiin, ihanaa kun se on nyt totta. Kyllä tekin vielä oman kodin ja kukkapenkin saatte! :)

      Poista
  4. Paljon onnea teille uuden kodin johdosta! :) Voin samaistua ilon tunteeseen helposti, sillä mekin satuimme miehen kanssa juuri kuukausi sitten ostamaan ensimmäisen oman kodin, ja muutto kerrostalosta rivitaloon oli kyllä juuri niin ihanaa kuin haaveilimmekin :)

    - Eppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja samoin onnea teille! :) Me tehtiin tästä asunnosta kaupat jo maaliskuussa, tätä päivää ehti siis jo odottaa. :)

      Poista
  5. Onnea uuteen kotiin ja siihen, että tavarat vihdoin löytävät paikkansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siihen menee kyllä hetki että kaikki löytää paikkansa, mutta onneksi näiden kanssa ei enää ole mikään kiire. :)

      Poista
  6. Onnea Uuteen Kotiin! Ymmärrän niin hyvin tuntemuksesi. Itsekin kun olen todellinen puutarhaihminen.
    T. Ikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Rivitalon pihaan nyt ei täysin vapaita käsiä saa, ja muutenkin piha on pieni, mutta sentään jotain voi tehdä ja kasvattaa. :)

      Poista
  7. Oikein paljon onnea uuteen kotiin! Kerrostaloasujana ymmärrän hyvin innostuksen "maan tasalle" pääsystä, kyllähän oma piha peittoaa parvekkeen mennen tullen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä parvekkeessakin on puolensa, mutta omaa pihaa oon kaivannut niin paljon että pikkuinen plänttikin saa iloiseksi. :)

      Poista