16. toukokuuta 2016

Juhlapäivä

Lauantaina oli meidän perheessä suuri juhlapäivä, kun pieni rakas poikamme kastettiin.




Ristiäiset pidettiin meillä kotona ihan lähimpien kesken, kutsuttiin siis vain vauvan kummit sekä vanhempamme, sisaruksemme ja minun mummuni. Oli ihanat juhlat, ja onneksi suurin osa kutsutuista pääsi paikalle - sillä ihmisethän juhlan tekevät. Pieni juhlakalu oli ihanan tyytyväinen koko päivän, kulki ihasteltavana sylistä syliin ja otti pieniä torkkuja varmaan vähän kaikkien vieraiden sylissä kummisedästä pappaan. Suurimman osan päivästä poika oli kyllä hereillä, touhotti menemään ja tapitti tarkalla katseellaan läheisten kasvoja.

Juhlat meni ohi ihan liian nopeasti, musta tuntui etten ehtinyt kunnolla rauhassa juttelemaan oikein kenenkään kanssa, enkä varsinkaan rauhoittumaan paikoilleni - mutta niinkai ne itse järjestetyt juhlat aina menee. Kaikillehan oli varmaan kuitenkin pääasia että ehtivät pitää pikkuista sylissä, häntähän kaikki tulivat katsomaan ja juhlimaan. :) Ja kyllähän mä kaikkien kanssa juttelin, se päivä oli vain niin hässäkkää että itselle jäi sellainen fiilis että olisipa mulla ollut tuplaten aikaa kaikille, kun kaikki olivat tulleet juhliin vieläpä kaukaa. Illalla oli väsynyt mutta onnellinen fiilis - meillä kaikilla, nimittäin me koko pienen perheen voimin nukahdettiin olohuoneeseen jo varhain illalla, vauva kehtoon ja me vanhemmat sohvalle. :D Vauvan yösyötöllä sitten onnellisena mietiskelin kulunutta päivää kun katselin vieressä tuhisevaa poikaani. Oli hyvä mieli mukavista juhlista, joita oltiin järjestetty viimeiset pari viikkoa, ja hurjan kiitollinen olo tuosta ihanasta pojasta joka meidän elämäämme nyt rikastuttaa. Nyt on kiitollinen ja siunattu olo, vauva sai niin ihanat neljä kummia, ja pojalla on lisäksi niin monta muutakin rakastavaa syliä, että on meillä ainakin tukiverkko kunnossa pojan kasvattamiseen.

Niin ja se pojan nimi, sekin varmaan kiinnostaa monia...? Hänestä tuli Julius. :) <3

Pitkään pohdimme linjaustamme nimen kertomisen suhteen täällä blogissa ja instagramissa, ja päädyimme siihen että etunimen kerromme, mutta muut nimet pidämme näissä sosiaalisissa medioissa salassa. Sen verran kerrottakoon, että toinen ja kolmas nimi tulevat suvuista. Meistä on ihanaa, että nimissä on mukana myös perinnettä ja historiaa. :) Ensimmäinen nimi on puolestaan vain meidän mielestä tosi kaunis nimi, ja tämä poika vain näyttää ihan Juliukselta, joten lopulta mikään muu pyörittelemistämme vaihtoehdoista ei tuntunut yhtä oikealta juuri hänelle. Nimi pidettiin visusti salassa h-hetkeen asti, eikä kukaan läheisemme ollut osannut arvata tätä nimeä.

Kastepäivästä sekä juhlien valmisteluista on muistikortille tallentunut satoja kuvia, joten aiheesta tulee taatusti vielä monta postausta tänne blogiinkin, kunhan ehdin käymään kuvia läpi. :)

Kastepäivä oli siis ihana ja meille tosi tärkeä päivä. Meidän pojan ensimmäinen iso juhla. <3

6 kommenttia:

  1. Oi, että miten suloinen hän onkaan! :) Niin tyylikkäät vaatteetki toisella etten ehkä kestä! :D Söpön nimenkin sai. ♡ Jään odottaan kuvia kastepäivästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Bellanna! :) Hän on kyllä maino tyyppi. <3 Ja vaatteita sain vähän metsästää, kun halusin tuollaiset tietynlaiset. :P

      Poista
  2. Oih <3 Onnea nimestä pienelle <3 Hän kyllä on ihan nimensä näköinen, suloisuus <3

    -Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Poika on meistäkin ihan Juliuksen näköinen. :)

      Poista