22. lokakuuta 2016

Sweet things 7 v + ARVONTA!


Niin se vain tämäkin harrastus on kulkenut elämässä mukana jo seitsemän vuotta. Paljon on elämässä tapahtunut sitten lokakuun alun 2009 jolloin blogin avasin, ja valtavasti oon kehittynyt käsitöissäkin näinä vuosina. Seitsemän vuotta, mitä kaikkea siihen on mahtunut? Blogissa on 1072 julkaistua postausta, tuhansia kommentteja, satojatuhansia sivunkatseluita, monta omaa neuleohjetta ja monta toteutunutta unelmaa. Yksi toteutunut unelmani oli, kun Koiranvaatteiden kaavat ja ohjeet julkaistiin Suuri Käsityö- lehdessä, lehdessä jota äiti tilasi mulle vuosia lapsuudessani ja jonka kaikki numerot pläräsin hiirenkorville miettiessäni mitä seuraavaksi tekisin - suuri haave toteutui kun omat kättenityöt pääsivät tuohon lehteen, ja pääsin itsekin paikan päälle katsomaan kun nuo kuvat otettiin. Toinen suuri juttu mulle aikanaan oli Novitan sukkalehteen pääsy kolmella omalla ohjeellani, ja myöhemmin vielä Joululehteen sekä 7 veljestä- teemalehteen ohjeiden saaminen julkaisuun - Novita kun on ollut mulle aina se "the lanka": 7 veljestä lankaa mä oon neulonut kilokaupalla ihan naperosta asti. Oon opetellut paljon uusia käsityötekniikoita, opetellut valokuvaamaan, myynyt tuotteitani pop up- kaupassa, perustanut jopa oman tuotemerkin AICA designin joka kylläkin on jäänyt viime vuosina tuuliajolle, opettanut käsityökursseja kansalaisopistossa, jakanut blogissani neuleohjeita ja askarteluohjeita, päässyt tosi kivoihin blogiyhteistyökuvioihin ja nauttinut tästä harrastuksesta. Kun paljon tekee niin tietenkään aina ei silti onnistu, joten oon myös purkanut paljon pieleenmenneitä neulomuksia, ja osa keskeneräisistä hautuu edelleen pusseissa tuolla kaappien perukoilla. On ollut kausia kun kirjoitan blogia suurella innolla ja draivilla, ja sitten niitä kausia kun blogi hiljenee; on joko liian kiireistä tai sitten ei vaan ole postattavaa, tai postaaminen ei vaan suju syystä tai toisesta.

Blogia perustaessa en ois myöskään uskonut, että miten yhteisöllistä tämä homma on. On vakiokommentoijia ja satunnaisia kävijöitä joiden kaikkien kommentit piristävät aina päivää, on vuosia mukana kulkeneita lukijoita ja bloggaajakollegoita joista on tullut kavereita, on toisten innostamista ja toisista inspiroitumista, nykyisin myös facebook-yhteisöjä ja mahtavaa yhteishenkeä. Vaikka käsitöitä tekeekin pääasiassa yksin omassa kodissaan, niin se ei tunnu yksinäiseltä harrastukselta kun täällä netissä on ihan oma maailmansa ja oma porukkansa joka on kiinnostunut samasta harrastuksesta. Täällä on ihmisiä jotka tekee samoja juttuja, joiden kanssa vaihdetaan ideoita, autetaan toisiamme, inspiroidutaan toinen toisistamme, tsempataan ja iloitaan toisen onnistumisista.

Henkilökohtaisessa elämässä seitsemään vuoteen on mahtunut kihlaus, naimisiinmeno, yksi lapsi, kolme muuttoa, asunnon ostaminen, kaksi uutta työpaikkaa, paljon uusia ystäviä, kummiksi pääseminen ja tädiksi tuleminen, insinööriksi valmistuminen, oman alan työpaikan saaminen mikä tuntui silloin kuin lottovoitolta, pienempää ja isompaa surua ja murhetta, iloa ja onnea. Täällä blogissa näkyy henkilökohtaisesta elämästäni vain pintaraapaisu, mutta  kyllähän kaikki se oma elämäkin välittyy tänne vähintään yleisfiiliksenä ja tunnelmana. :)

Kaiken tämän spontaanin jaarittelun jälkeen ois aika vihdoin päräyttää käyntiin jo perinteeksi muodostunut blogin synttäriarvonta! :) Tällä kertaa saatte valita palkinnon; haluaisitko omalla ohjeellani neulomani naisten Hilma- sukat omassa koossasi (väreinä nuo kuvan kerät; vaalea harmaa sekä luonnonvalkoinen), vai tee-se-itse - paketin eli nuo kaksi kerää lankaa sekä ohjeen tulostettuna?




Arvontaan osallistut seuraavasti:
1. Kommentoi tätä postausta kertomalla, haluaisitko "tee-se-itse"-paketin, vai neulomani sukat? Jos vastauksesi on neulomani sukat, kerrothan myös koon. :) Kommentoimalla tätä postausta saat yhden arvan, toisen arvan saat mikäli olet rekisteröitynyt lukija tuossa blogin sivupalkissa, ja kolmannen arvan saat mikäli seuraat blogiani myös facebookissa (https://www.facebook.com/sweetthingsblogi/), mainitse kommentissasi montako arpaa ansaitset.
2. Muista jättää kommentin yhteyteen myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan voittajaan yhteyden arvonnan päätyttyä.

Aikaa osallistua arvontaan on sunnuntaihin 6.11.2016 klo 22.00 asti. Onnea arvontaan!


84 kommenttia:

  1. Tee se itse paketti :) Kaksi arpaa ( face+blogi )
    kinect44@gmail.com
    Onnea blogille :)

    VastaaPoista
  2. Onnea 7-vuotiaalle!
    Sun blogia on aina niin kiva lukea!
    Vaikka itsekkin osaan neuloa niin tällä kertaa voisin ottaa sinun neulomat sukat kun koskaan en uusia sukkia saa jos en itse neulo niitä. Koko olisi 40.
    Kahdella arvalla mukana.
    annanen75@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Neulomasi sukat kokoa 38. Ja kaksi arpaa (face+blogi). arjasantaholma@gmail.com. Onnittelut blogille! 😊

    VastaaPoista
  4. onnea 7-vuotiaalle! tee-se-itse-paketti olisi mieluisampi :) kahdella arvalla mukana!
    reetta_greippi ät hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Tee-se-itse-paketti :)
    Ja kaksi arpaa

    vinski.kissa@gmail.com

    VastaaPoista
  6. 3 arpaa peliin, sekä rähmäkäpälälle sun tekemät sukat <3 kauniit ovat nuo kuvassa olevat ^_^ koko 39! Onnittelut lienee myös paikallaan! :)
    ssofia.o@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. 3 arpaa peliin, sekä rähmäkäpälälle sun tekemät sukat <3 kauniit ovat nuo kuvassa olevat ^_^ koko 39! Onnittelut lienee myös paikallaan! :)
    ssofia.o@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Kolmella arvalla mukana. Voittaessani haluan neulomasi sukat koossa 38.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Neulomasi sukat olisivat ihanat! Koko 39. Kolmella arvalla mukana. vaillasilausta@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Onnea siun blogille! 7 vuotta on pitkä taival taittaa yhdessä! :)

    Osallistun arvontaan kolmella arvalla ja olen kiinnostunut tuosta tee-se-itse-paketista (hirmuvaikea oli päättää kumman palkinnon tahtoisin :D) <3
    (aorttamusteinen(ät)gmail.com)

    VastaaPoista
  11. Neulomasi sukat olisi toki mieluisampi vaihtoehto. Kokoa 39-40 ja kolmella arvalla toiveikkaasti mukana.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Osallistun yhdellä arvalla kivaan arvontaan ja jos arpaonni olisi myötä, niin toiveissa olisi neulomasi sukat koossa 38.
    T: Miukkis
    birgit82@suomi24.fi

    VastaaPoista
  13. Onnea 7-vuotiaalle! :>

    Kyllä sinun neulomasi ehdottomasti kelpaisivat koossa 39. Niin ja 2 arpaa!

    lindakheino@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Onnea blogille! Nuo kauniit sukat valitsisin koossa 39, olen itse niin onneton neuloja. Yhdellä arvalla mukana.

    pikkusi ät gmail.com

    VastaaPoista
  15. Onnea! Jos arpaonni suosii, niin ehdottomasti sinun neulomasi sukat koossa 37. j.storbacka ät hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Tee-se-itse-paketti olisi aivan ihana! Kaksi arpaa, tämä kommentti ja olen blogisi lukija :)

    VastaaPoista
  17. Tee-se-itse-paketti olisi aivan ihana! Kahdella arvalla mukana, kommentti ja olen blogisi lukija :)
    kaisa.enb@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Yhdellä mukana ja sukat ilman muuta valitsesin. Koossa 35-36 onnea blogillesi. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Olen neulonut viidet Hilmat ohjeellasi eli teeseitse paketti passaisi mulle.:)
    T. Liisa
    liisavottone@luukku.com

    VastaaPoista
  20. Osallistun kahdella arvalla mukaan arvontaan. Olen seurannut blogiasi jo useamman vuoden ja Novitan sukkalehdestä neulonut suunnittelemasi Saga-sukat. Sun blogi on yksi mun suosikki käsityöaiheisista blogeista, kun täällä on myös kaikkea muuta käsitöiden lisäksi! :)

    Jos onni suosii, niin mielelläni ottaisin sinun neulomasi sukat koossa 36. Neulon kyllä itsekkin, mutta niin harvoin tulee tehtyä itselle villasukkia. :)

    natsku- @ luukku.com

    VastaaPoista
  21. Neulomasi sukat koossa 38, koska en vielä hallitse kirjoneuletta itse :) Yhdellä arvalla mukana.
    sanstryy(at)gmail.com

    VastaaPoista
  22. Yhdellä arvalla mukana. Ja mieluummin neulomasi sukat koko 38, kun en itse "osaa" sukkia neuloa.
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista
  23. Hurjan paljon onnea ihanalle blogille! Tee se itse paketti olisi ehdottomasti enemmän minun mieleeni :) Olen innokas neuloja. Olen yhdellä arvalla mukana arvonnassa!

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Onnea!
    Mukana kolmella arvalla, ja sukat sinun tekemänä, koko on 38.
    Olisi ihana saada jonkun toisen tekemät sukat, kun kukaan muu, kun äiti ei ole minulle ikinä sukkia tehnyt ;)
    Päivi
    p.helmet.l@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Onnea! Lähden mukaan arvontaan kahdella arvalla. Voiton osuessa kohdalle haluaisin sinun neulomat sukat. Kokoni on 40.
    lankahamsteri (ät) gmail (piste) com

    VastaaPoista
  26. Onnea blogille! Kahdella arvalla mukana, haluaisin sinun neulomat sukat kokoa 38. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Henna28
    Yksi arpa, onnea kovasti blogillesi, jos voitan niin neulomasi sukat kokoa 44, annan ne isälle koska hän tykkää villasukista, varsinkin jos joku on itse ne neulonut.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  28. Onnea pitkästä blogitaipaleesta! Itse löysin blogisi aivan vasta, mutta mielenkiinnolla jään seuraamaan ^_^ Kolmella arvalla mukana tavoittelemassa sukkia koossa 37. kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Tee-se-itse-paketti kiinnostaisi :)
    Osallistun yhdellä arvalla.
    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  30. Joskus olisi kiva saada toisen tekemät sukat ja kokoa 38.
    Blogger- ja fblukijana mukaan kolmella.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Sinun tekemät sukat koko 39/40
    Kolmella arvalla mukana.
    myy-67@suomi24.fi

    VastaaPoista
  32. Mulle kolme arpaa! Vitsi kun voittaisin noi valmiit sukat (koko 40). Kuljen töissä aina viluvarpaana villasukat jalassa ja noi voittais nykyiset yksiväriset harnaat 100-0. Melkein puhkikuluneetkin vielä. Olisi kiva itsekin neuloa, mutta ompelut vie vähäisen vapaa-ajan.
    annika.ingo(at)gmail.com

    VastaaPoista
  33. Sinun tekemät kokoa 39, kahdella arvalla mukana :)
    astaelinaah@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Paljon onnea! Ihanat sukat. Tulen kahdella mukaan ja mieluiten sinun tekemät koossa 37.

    VastaaPoista
  35. Niin ja s-posti on hippohiiri at gmail.com :)

    VastaaPoista
  36. Onnea. Todella pitkäikäinen blogi sinulla. Mukana ja valmiit ihanat sukat haluaisin koossa 38. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Paljon Onnea Hienosta Blogitaipaleesta!
    Kahdella arvalla mukana! Valintani olisi "tee-se-itse"-paketti.
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  38. Huikea blogitaival sulla jo takana, onnea siis! 😊 Mukana yhdellä arvalla, toivon sinun neulomiasi sukkia koossa 39!

    VastaaPoista
  39. Yksi arpa. Vaikka kutoa osaankin, on ihanaa saada valmiit sukat :) T: maiqqu
    maiqquu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  40. Voi miten lämmin arvonta. <3
    Minä olen surkea tekstiilitöissä ja ihaillen seuraan blogissasi mitä kauniimpia kättesi töitä. Mummoni teki myös kauniilla käsialalla ihania villasukkia, jotka ovat reikäpuhkikulutettuja. <3
    Paljon onnea 7-vuotiaalle! Olet innostavassa iässä! :)
    Innostunteisuudesta huolimatta valitsisin valmiit sukat (koko 37). Innokkuudella ei vielä tehdä noin upeita sukkia.
    Yhdellä arvalla mukaan,
    Maisa (pienet.suloisuudet@gmail.com)

    VastaaPoista
  41. Vanha lukija mukana kahdella arvalla! Valmiita sukkia toivon viluvarpailleni... minkamaaria@suomi24.fi
    Paljon onnea kouluikäiselle blogille! :)

    VastaaPoista
  42. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  43. Kolmella mukana!
    Valmiit sukat ois ihanat, kokoa 38. Kiitos tosi kivasta ja inspiroivasta blogista!

    VastaaPoista
  44. Onnea 7-vuotiaalle blogille, juttujasi on ollut ilo lukea! Olet mahdottoman taitava :) Mukana ollaan kahdella arvalla ja jos onni suosii, niin mielelläni ottaisin sinun tekemät sukat koossa 39 :) daisy_15@jippii.fi

    VastaaPoista
  45. Mukana kahdella arvalla. Tahtoisin valmiit sukat koko 37-38. lessu_1@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. onnea. Tee se itse paketti. pirpanaunelmia@hotmail.com

    VastaaPoista
  47. Valmiit sukat koko 37-38! Ja 2:lla arvalla mukana.
    harkonentaina1@gmail.co.

    VastaaPoista
  48. Neulomasi sukatkin ovat varmasti ihanat, mutta valitsisin tee-se-itse -paketin :)
    miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  49. Neulomasi sukat, sillä niinkuin toisten keittämästä kahvista, niistä tulee lämpimämpi olo. Koko 38 ja kolmella arvalla mukana. :) Jo vuodesta 2009 lukemassa blogiasi, toivottavasti jatkat vielä pitkään. :)

    VastaaPoista
  50. Onnittelut :)
    tee-se-itse- paketti ois miulle mieluisempi, kahdella arvalla mukana!
    upperdaisy@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Onnea pitkästä blogitaipaleesta :) Kaikkea muuta kyllä askartelen ja teen, mutta sukkia en ole ikinä oppinut tekemään. Siispä kahdella arvalla mukaan tavoittelemaan valmiita sukkia (39 koko). riiti81(at)gmail.com

    VastaaPoista
  52. Tekemäsi sukat, koko 39.

    1arpa

    akmhei@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Oi, ihana syysarvonta. Kahdella arvalla mukana. :) Minua kiinnostaisi sinun kutomat sukat koossa 35. Itse en osaa yhtään neuloa... ja kädetkin ovat sairauden vuoksi niin huonotoimiset, ettei oo toiveita oppimisestakaan. hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  54. Yhdellä arvalla mukana! Neulomasi sukat olisivat ihanat, koossa 39 :)
    jenm182@windowslive.com

    VastaaPoista
  55. Valmiit koska olen patalaiska saamaan mitään valmiiksi.
    2 arpaa.
    Fiipi
    paivir85 (at) gmail.com

    VastaaPoista
  56. Onnea blogille! Neulomasi sukat koossa 38 olisivat kivat.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  57. Kahdella arvalla siirryn havittelemaan koon 38 valmiita sukkia :)

    VastaaPoista
  58. Minä haluaisin ehdottomasti sinun tekemät sukat! Koossa 38. :)

    nooranelamaa@luukku.com

    VastaaPoista
  59. Onnea! :) Olen kolmella arvalla mukana (fb+blogin seuraaja) :) Itselläni on aina miljoona keskeneräistä työtä neulekorissa odottamassa, joten jos onni suosii, ottaisin mielelläni neulomasi sukat 38 koossa :) Super herttaset sukat ja mainiot syksyn hiippailuille :) sansandelisa (at) gmail.com

    VastaaPoista
  60. "Tee-se-itse"-paketti ja yhdellä arvalla mukana (seuraan "vain" bloglovinin ja instan kautta :) )
    m.b(at)luukku.com

    VastaaPoista
  61. Onnittelut 7-vuotiaalle blogille!
    Olen mukana kaikilla kolmella arvalla! Haluaisin valmiiksi neulomasi sukat, koko saisi olla tuollainen 39-40 :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  62. 2 arpaa, neulomasi sukat on kauniit, ne haluaisin kokoa 40 :) marika.kekkonen(a)gmail.com

    VastaaPoista
  63. Oi, olisipa mahtavaa saada neulomasi sukat. Koko olisi 38-39. (: Yhdellä arvalla mukana.

    saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Onnittelut 7-vuotiaalle! Valmiit sukat koossa 38, mikäli arpaonni sattuu suosimaan =). Mukaan kivaan arvontaan kahdella arvalla.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  65. Onnea 7-vuotiaalle! :) Jos arpaonni suosii, sukat olis kivat! Koko 38. Mukana kahdella arvalla, olen lukijasi :)
    draweme@hotmail.com

    VastaaPoista
  66. Onnittelut 7-vuotiaalle :) Jos onni sattuisi potkaisemaan, toiveena olisi sukat koossa 38. Yhdellä arvalla mukana :)
    A.P.
    4nneli(at)outlook.com

    VastaaPoista
  67. Onneksi olkoon!
    Koska sukantekotaitoni eivät ole niin terässä, niin mikäli arpaonni suosisi, niin haluaisin tekemäsi sukat koossa 39,5 :) Kahdella arvalla mukana! talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  68. Olisi ihana voittaa neulomasi sukat koossa 37! :) mukaan osoitteella emilia_ho@hotmail.com

    VastaaPoista
  69. Onnea blogille!! :) Kahdella arvalla mukana tavoittelemassa sukkia, koossa 38! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  70. Valmiit sukat koossa 38 olis ihanat.
    Kolmella arvalla mukaan arvontaan.
    texas-86 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  71. Oij, uusille sukille ois tarvetta! <3 Joten valitsisin valmiit sukat koossa 37/38 :) Seurailen bloggerin kautta eli kaksi arpaa. Ja onnea blogille, pitkä on jo taival :) madambcblog (at) gmail . com

    VastaaPoista
  72. oi jo 7v Onnea.
    valmiit sukat koossa 40. 2 arpaa (face)
    kyte81(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  73. 3 arvalla mukana tee-se-itse paketin arvonnassa :)
    taija.kalin@gmail.com

    VastaaPoista
  74. Seitsenvuotisonnittelut! Tykkään blogistasi ja tyylistäsi tosi paljon. Kolmella arvalla osallistun neulomiesi sukkien arvontaan. Kokoni on 37. haaraamo miumau gmail . com

    VastaaPoista
  75. Onnea blogille! Monia vuosia on jo tullut blogia seurailtua. Kahdella arvalla mukana tavoittelemassa sukkia. Koko 38. annakin(at)jippii.fi

    VastaaPoista
  76. Ihastuin ikihyviksi neulomiisi sukkiin, joten tavoittelen niitä yhdellä arvalla. Kokoni on 38.
    -Marjuska-
    laaksonritari@luukku.com

    VastaaPoista
  77. Onnea blogille :) Sukille ois tarve koossa 39. Kahdella arvalla mukaan arvontaan.
    susanna.sarre@gmail.com

    VastaaPoista
  78. Onnittelut!Arvontaan tee-se-itse pakettia yrittämään.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  79. Onnea 7-vuotiaalle! Kolmella arvalla mukana tässä, ja sukat koossa 39 tulisi tosikäyttöön :)

    VastaaPoista
  80. Onnea blogille! Jos arpaonni osuisi kohdalle, ottaisin mieluusti neulomasi sukat koossa 35-36. Yhdellä arvalla mukana :)

    cloudberryshake (at) gmail.com

    VastaaPoista
  81. Onnea 7-vuotiaalle! :) Mielelläni voittaisin sinun neulomat sukat kokoa 37 :) jaanapaak (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  82. Kolmella arvalla mukana! Ja haluaisin sinun kutomat sukat koossa 38 :)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  83. Kahdella arvalla osallistun, ja jos voitto tulee, niin toivoisin neulomasi sukat koossa 38 :) tessainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  84. Airiina
    Onnea kovasti blogillesi, yhdellä arvalla osallistun ja jos voitan niin sinun tekemät sukat olisi valintani, sukan koko 43-44.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista