3. toukokuuta 2017

Arkea





Arki on kiireistä, arki on hektistä, arki on stressaavaa, arki on ihanaa, arki on onnellista.

Arki on sitä, että leipä on loppu (mutta onneksi kaapissa on sämpyläainekset), ja sitä että illalla viimeisenä siivottu keittiö on jo aamupala-aikaan taas sotkuinen, arki on sitä että lelut on levällään pitkin olohuonetta ja puuroa löytyy pöydän lisäksi monen metrin säteeltä pikkusyömäristä. Arki on sitä että postit kasaantuu pöydälle kun lehtiä ei ehdi lukemaan, arki on sitä että päivällä tanssitaan pikku taaperon kanssa päivätanssit ja sylitellään poski poskea vasten, arki on lyhyitä yöunia, arki on kasaantuvia hoidettavia asioita, arki on taaperon riemua pihalla kiikkumisesta, arki on pyykkikoneen pyöritystä. Arki on taaperolle luettuja kirjoja ja pikkuisen antamia märkiä pusuja poskelle, arki on juuri kävelemään oppineen muksahduksia ja arki on sitä ettei silmiään uskalla irrottaa pienestä kiipeilijästä - ettei vain sattuisi mitään. Arki on sitä kun kiellät sadatta kertaa aamun aikana taaperoa kiipeämästä tv-tasolle, ja sitä että hänen nukahtaessaan päiväunille sydän on niin täynnä rakkautta ettei sellaisesta aiemmin tiennyt mitään.

Arki on sitä että koko ajan on kiire mutta silti ei ehdi kaikkea, arki on omista yöunista nipistettyä aikaa. Arki on kaikkea tätä ja paljon muuta. Arki on raskasta ja arki on ihanaa. <3

4 kommenttia:

  1. Niin totta ❤️ Nyt kun työelämä on kutsunut, niin kaiholla tuota arkea muistelee 😭

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin varmasti, ja vaikka ei aina ookaan helppoa niin tätä aikaa tulee taatusti kaipaamaan. :) Täytyy muistaa nauttia!

      Poista
  2. Ihania kuvia <3 Tuttuja tavaroitakin bongasin meillä on nimittäin samanlainen pöytävalaisin ja pojalla samanlainen Muumi-pallo :D Ja arki kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin täällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Tällainen arki on varmasti tuttua useille pienten lasten vanhemmille! :)

      Poista