Q&A

Moi pitkästä aikaa :)

Mulla on ollut niin ikävä tänne blogin puolelle, sillä ei muu some ole yhtään sama asia. Ajattelin palailla blogin pariin muutamien kysymysten&vastausten myötä, sillä annoin teille instastoorissa mahdollisuuden esittää kysymyksiä muutama päivä sitten, ja vastailen niihin nyt täällä. :)

Ensiksi, mitä kuuluu?
Ihan hyvää, niin kai näihin kuuluu aina vastata. :D No, oikeastikin kuuluu ihan hyvää, mutta on ollut kyllä hurjan raskas kevät ja viime viikot. Eniten mielenpäällä nyt viime viikkoina on ollut useamman läheisen terveyshuolet. Läheisen vakavan sairastumisen ja sen aiheuttaman alkushokin jälkeen asioiden prosessointi oman pään sisällä on ollut raskasta; miten pienestä oli kiinni että olisi käynyt paljon huonommin, mitä olisi voinut tapahtua ja miten hyvä tuuri nyt kävi että kaikki on nyt kuitenkin hyvin.

Näiden terveyshuolten lisäksi on ollut toki tämä erikoiskevät rajoitteineen, ja onhan se vaikuttanut jokaisen arkeen ja mielialaan varmasti myös. On ollut raskasta, ettei kuukausiin voinut nähdä ydinperheen ulkopuolisia läheisiä, ja varsinkin lapsille oli tosi vaikeaa kuukausien ero läheisistä isovanhemmista sekä se, että jouduttiin siirtämään Juliuksen neljävuotissynttärit maaliskuulta tälle kesälle (toivotaan että saadaan ne kesällä pidettyä pienimuotoisesti yhdessä Samuelin kaksivuotissynttäreiden kanssa). Ei ollut arjen pyörityskään helpointa mahdollista tänä keväänä, mihin varmaan aika suuri osa pystyy samaistumaan, ja aika paljon on pitänyt miettiä uusiksi asioita jotka ennen oli itsestäänselviä tai helppoja.

Meillähän lapset aloitti päiväkodinkin tammikuussa, joten uusi arki lähti pyörimään vuoden alusta, mikä vaati toki vähän totuttelua vaikka nyt jo päiväkodissakin menee tosi hyvin. Ja nelivuotiaan ja pian kaksivuotiaan äitinä elämä on aika täyttä; lapset tarvitsevat minua koko ajan, ja niin ihania kuin he ovatkin niin elämään mahtuu paljon myös uhmaa, kinaa ja veljesten välisiä kahinoita. Arki tuntuu siltä että tunteja on päivässä puolet liian vähän.

Töissäkin on ollut todella kiireinen kevät, mihin mahtui myös monenlaisia sävyjä tämän erikoiskevään vuoksi. Vaikka jatkuva kiire ja stressikin on tosi raskasta, niin oon todella kiitollinen siitä että töissä on ollut kiirettä ja töitä on riittänyt, eikä esimerkiksi lomautuksia ole ollut.

Mutta joo, raskas kevät on takana mutta nyt kuuluu ihan hyvää. :)

Kolme asiaa, mitä odotat eniten tältä kesältä?
Koronakevään aikana en oikeastaan osannut toivoa kesältä mitään muuta kuin sen, että päästäisiin kesän aikana näkemään edes mummuja ja pappoja, sekä käymään Kannuksessa. Nyt onneksi päästiin jo nuo asiat tekemään, mutta kesälle ei ole vieläkään sen suurempia suunnitelmia tai odotuksia. Eniten odotan sitä, että saadaan viettää aikaa läheisten kanssa (vaikkei se vieläkään riskitöntä ole, ja jokaista tapaamista suunnitellessa täytyy edelleen punnita riskit) ja että uskallettaisiin edes jotain ystäviäkin nähdä kesän aikana. Toisena odotan sitä, että päästään mun vanhempien mökille viettämään edes pari toivottavasti aurinkoista päivää. Kolmantena odotan sitä, saadaan pidettyä pojille yhteiset synttärit edes pienellä porukalla, sillä se on varsinkin meidän nelivuotiaalle tosi tärkeää.

Mistä sun käsityöinnostus on saanut alkunsa? Lapsuudesta jo, äidiltä ja mummulta jotka tekivät itse paljon käsitöitä, ottivat mukaan tekemään ja opettivat. Oon askarrellut ja tehnyt aina käsilläni kaikkea; ekana varmaan ompelin barbeille vaatteita, ja erityisen lämpimästi muistelen kesää jolloin olin yhdeksänvuotias ja minulle pystytettiin kesäksi kangaspuut kesäisin tyhjänä olevaan perunavarastoon - silloin kudoin valtavan määrän poppanaliinoja kaikissa pastelliväreissä, ja annoin niitä sit joululahjoiksi mummuille ja kummeille. :D

Mikä/mitkä oli sun unelma-ammatti lapsena?
Mun pitkäaikaisimpia lapsuuden haaveammatteja oli opettajan ja kirjailijan työt. Teininä haaveilin arkkitehdin, opettajan ja lastentarhanopettajan töistä sekä vaatesuunnittelusta/pukusuunnittelusta ja taideteollisesta korkeakoulusta. Lukiossa istuin monia vapaatunteja opinto-ohjaajan huoneen aulassa lukemassa taideteollisen korkeakoulun opinto-opasta ja innostuin lähes kaikista tutkinnoista mitä tuossa opuksessa oli; erityisesti lavastustaiteesta sekä vaatesuunnittelusta, mutta ymmärsin myös miten pienet mahdollisuudet sisäänpääsyyn olisi jos ohjelmaan otetaan vuosittain 4 tai 8 opiskelijaa kuten joihinkin haaveilemistani ohjelmista. Lopullisessa vaakakupissa painoi myös se, että silloisella poikaystävälläni (nykyisellä aviomiehelläni) oli jo opiskelupaikka Kokkolasta odottamassa, enkä muutenkaan olisi halunnut muuttaa pääkaupunkiseudulle, joten en koskaan edes hakenut Taideteolliseen. Onneksi Kokkolassakin pystyi lukemaan haaveammattiini, ja päädyin hakemaan ja pääsemään sisälle ykkösvaihtoehtonani haussa olleeseen Tekstiili- ja vaatetustekniikan insinöörin tutkintoon Kokkolaan.


Mikä on sun suurin haave? :)
Mun suurin haaveeni on elää pitkä elämä onnellisena ja terveenä läheisteni kanssa.Se on se millä loppupeleissä on väliä. Mun suurin haave koskaan on ollut tulla äidiksi, ja se on onneksi tapahtunut jo ja peräti kaksi kertaa, joten nyt mun suurin haaveeni on saada elää pitkä ja onnellinen elämä heidän vierellään kulkien. Miehen kanssa odotan että päästään viettämään kultahääpäivää sitten kiikkustuoleissa. ;)

Materialistisista haaveistani suurin on omakotitalo. Haaveilen väljemmistä neliöistä ja suuremmasta pihasta. Omasta rauhasta mitä rivitalossa ei ole samalla tavalla.

Kerrotko nykyisestä työstäsi. Vastaako sinun koulutusta? Mitä tykkäät työstäsi? Olen siis töissä Verson Puodilla tehtävänimikkeenäni Vaatesuunnittelija. Ja tykkään ihan hirveästi! Työ vastaa koulutustani, sillä oon Tekstiili- ja vaatetustekniikan insinööri suuntautumisenani suunnittelu ja markkinointi. Työporukka on ihan mahtava, ja töihin on aina kiva mennä - se on mulle ihan hurjan tärkeää, koska töissä vietetään niin suuri osuus ajasta. Mä en myöskään ole tyyppi jolle työ olisi "vain" työpaikka ja tapa ansaita elanto, vaan mulle työ on tärkeä osa identiteettiäni joten siksikin mulle työpaikalla on paljonkin väliä. Työni on tosi monipuolista, haastavaa ja vastuullista, ja myös tosi hektistä. Pienessä firmassa työnkuva on tosi laaja, ja vastuuta saa ja joutuukin ottamaan - mutta siitä juuri tykkäänkin todella paljon. Oon todella onnellinen ja kiitollinen siitä että saan tehdä työtä jota rakastan ja josta oon tosi innoissani. Tiesin opiskellessani että oon hakeutumassa alalle jossa työpaikkoja ei ole tarjolla joka oksalla, eikä mulla valmistuttuani ole selkeää yhtä työnkuvaa vaan voisin työllistyä tosi monenlaisiin tehtäviin, mutta mua ajoi eteenpäin usko siihen että tämä on mun juttu ja löydän kyllä töitä koska en ole tyyppi joka jäisi tuleen makaamaan. Ja niin löysin, ja vieläpä ihan huipusta paikasta!

Mikä on ollut raskainta äitiydessä?
Riittämättömyyden tunne. Ehkä se sellainen oma kokemus siitä, ettei kaikki ole hallinnassa. On niin paljon tehtävää, muistettavaa ja hallittavaa että resurssit ei vaan riitä, ja siitä seuraava kaaoksen ja kykenemättömyyden tunne on mulle tosi ahdistavaakin. Se tunne, ettei ehdi ajatella yhtään ajatusta loppuun. Se tunne, ettei vuorokauden tunnit riittäisi kaikkeen vaikka ne tuplattaisiin. On koko ajan sellainen riittämätön olo, sellainen olo että juoksen epätoivoisesti sen illan viimeisen bussin perässä vaikka kaikkeni yritin että ehtisin siihen bussiin. 

Ehkä se sellainen kokonaisvaltainen vastuu, se että minua tarvitaan ihan koko ajan, on pitkässäjuoksussa aika kuormittavaa. Se, että lapset ja lasten tarpeet menee aina etusijalle, ja itse vähän sitten unohtaa pitää itsestään ja omastakin jaksamisestaan huolta; tulee syötyä huonosti, liikuttua liian vähän ja nukuttua aivan liian vähän, eikä omille harrastuksille ja muille tärkeille jutuille tunnu löytyvän aikaa. Tiedän, että itsestäänkin paremmin huolehtimalla jaksaisi arjessa paremmin, eikä se kaaos ja elämän hektisyyskään kaatuisi samalla tavalla niskaan, mutta tässä ruuhkavuosiksikin kutsutussa elämänvaiheessa se on helpommin sanottu kuin tehty. :)

Äitiys on parasta elämässäni ja nuo pienet miehenalut on maailman huipuimmat tyypit, mutta ei tämä äitiys aina helppoa ole - niin ihanaa kuin se onkin.


Milloin tuutte etelään? Olisi kiva nähdä koko teidän perheen :)
Täytyisi kyllä tulla! Tänä kesänä nyt ei taideta uskaltaa lähteä vielä isommin lomailemaan, mutta ehkä ensi kesänä kun maailma on toivottavasti jo normaalimmassa tilassa - olisi kiva viedä pojat ainakin Muumimaailmaan ja tapaamaan sukulaisia. :)

Kiitos kysymyksistä! Mulla on tapana jaaritella, joten onneksi näitä kysymyksiä ei ollut tämän enempää sillä näinkin postauksesta tuli jo ihan riittävän pitkä. ;)

Mitä teille kuuluu? Saa myös esittää toiveita postausten ja aiheiden suhteen, sillä aion nyt palailla tänne taas kirjoittelemaan aktiivisemmin. :)

Isä, joka ottaa reppuselkään ja antaa kovimmat vauhdit keinussa

Postauksen kuvat on  loppukesältä/alkusyksyltä. Ohimennen oikeista tilanteista napattuja isän ja poikien hetkiä.

Pojillani on isä, joka...

huolehtii, hoivaa, kutittelee, kantaa reppuselässä, tekee paperilennokkeja, rakentaa legorakennelmia, painii, opettaa, kannustaa, antaa keinussa kovat vauhdit, jaksaa juosta ja telmiä, kehuu ja ihailee, korjaa rikkoutuneet lelut, ottaa mukaan lumitöihin, nappaa kainaloon sohvalle, rakentaa isoimmat lumilinnat ja korkeimmat lumiukot yhdessä poikien kanssa, leikkii ja leikittää, vetää rajat, pitää kädestä, on valmiina ottamassa vastaan, opettaa mailapelejä, silittää, puhaltaa pipeihin, halaa ja pussaa, peittelee yöllä, nukuttaa ja nukahtaa käsi kädessä, rakastaa ja on turvallinen.

Uskon, että poikieni isä tulee opettamaan pojat luistelemaan, hiihtämään, pyöräilemään, pelaamaan ja liikkumaan. Pojillani on isässään hyvä miehen malli, joka on turvallinen, luotettava ja rakastava. Hän näyttää, että isä vetää rajat ja on tiukkakin, mutta samalla myös lämmin. Isä ottaa yöllä kainaloon jos lapsi herää yöllä, käy peittelemässä ennenkuin menee itse nukkumaan, antaa iltapusut ja kertoo että rakastaa. Isän malli opettaa, että mieskin laittaa ruokaa, siivoaa ja ottaa syliin. Toivon poikien oppivan, että isä auttaa aina ja isälle voi aina soittaa.

Ihanaa Isänpäivää omalle rakkaalleni, olet paras isä pojillemme. <3 Liian harvoin tulee kiireisessä arjessa sanottua toiselle, että hoidat hyvin tämän homman, olen ylpeä sinusta ja siitä että juuri sinä olet isä minun lapsilleni. Arki on joskus raskasta, mutta yhdessä siitä tule kevyempää.

Muistot talteen

Yhteistyössä Oot niin ihana- vauvakirja

Sain kolme vuotta sitten esikoisen synnyttyä blogiyhteistyön tiimoilta tämän Oot niin ihana- vauvakirjan, josta kirjoittelinkin aiemmin mm. täällä. Silloin jo haaveilin, että tulisipa kirjaan myös lisäsivuja lapsen myöhemmille vuosille vauvavuoden jälkeen - ja itseasiassa ajattelin, että jos ei tule niin askartelen sellaisia itse. Sittemmin kirjaan on julkaistu kaksikin lisäosaa; 20-sivuinen lisäsivunippu, sekä niinikään 20-sivuinen jatko-osa joka sisältää muun muassa sivut ikävuosille 1-7, sekä omat sivunsa esimerkiksi eskarille ja koululle. Aiempaan tuttuun tyyliin sivut ovat tosi avoimia ja jättävät paljon tilaa mielikuvitukselle ja omille ideoille. Sivuilla ei ole valmiita kysymyksiä tai täytettäviä kohtia, vaan korkeintaan otsikko tai joku avainsana, muuten sivut on vapaasti täytettävissä haluamallaan tavalla.

Sivuilla on paljon tilaa kirjoittaa, mutta sivut voi myös täyttää vaikkapa kuvin. Mä oon tehnyt vähän molemmanlaisia sivuja; niitä sivuja joissa on pääasiassa teksti; muistot, hauskat jutut ja tapahtumat, ja sitten lähes pelkkiä kuvasivujakin tietyn aihealueen ympärille. Luulin etukäteen, että askartelijana sivut täyttyisivät monipuolisesti erilaisia askartelutarvikkeita käyttäen, mutta kahden pienen lapsen äitinä mulla ei olekaan ollut siihen aikaa. :D Nyt on mentykin siis vähän pelkistetymmällä linjalla hyödyntäen lähinnä erivärisiä kyniä, erilaisia kuvioteippejä ja tarroja - mutta oon ajatellut niin että ainahan voin jatkaa sivujen koristelua myöhemmin jos siltä tuntuu.

Mä oon ennemminkin kertonut, että oon vauvakirjan täyttäjänä aika innokas -molemmilta pojilta löytyy useampi vauvakirja. :D Jos hankkisin vain yhden vauvakirjan, niin se olisi ehdottomasti tämä - sillä tässä on rajattomasti mahdollisuuksia täydentää ja jatkaa kirjaa.

Tykkäättekö te täyttää vauvakirjaa? Mä tykkään. Saa nähdä tykkääkö pojat näitä itse vanhempina lukea, mutta minä varmasti ainakin tykkään lueskella ja muistella näitä kultaisia aikoja sittenkin kun pojat on lentäneet pesästä, joten kiva kun muistot on tallessa kansien välissä. :)

Ja hei, mulla on teille myös kivoja uutisia! Saatte koodilla ANNIKANIHANAT -15% alennusta koko ostoksesta Oot niin ihanan kaupasta, ja koodi on voimassa heinäkuun loppuun asti eli 31.7.2019 saakka. :)

Kannattaa pysytellä kuulolla, sillä lähipäivinä on tulossa vielä arvontakin tähän yhteistyöhön liittyen... :)

Viikon plussia ja miinuksia

Plussia:

+ Luonnon viherrys! Luumupuu alkoi juuri kukkia, ja omenapuussakin näkyy jo nuput. Koivut muuttui viime viikon aikana kunnolla vihreiksi täällä Oulussa, ja alkoi oikeasti näyttää ja tuntua kesäiseltä, ja tuoksua.

+ Ehdottomasti yksi suurimpia plussia pienten lasten kanssa näissä keleissä on uloslähtemisen helppous! Siinä missä talvella uloslähtemiseen sai kulumaan puoli tuntia pelkästään kahden lapsen ja itsensä pukemiseen - riittää kesällä parhaimmillaan että lakit päähän ja pihalle. Ah - ihanaa!

+ Täällä Oulussa oli viime viikonloppuna Scandinavian Design Market - tapahtuma, jossa kävin piipahtamassa ihan yksin. Vaikka olin poissa kotoa vain alle kaksi tuntia, teki se hyvää. Olen todella todella harvoin missään yksin, enkä ole Samuelista ollut vielä montaa tuntia erillään muutenkaan, mutta kyllä vaan vaikka kauppareissu yksin on välillä ihan luksusta. :D Ja tuolla tapahtumassa kiertely ja ihastelu ihan yksin omassa rauhassaan oli kyllä mukavaa, kerkesin jopa pysähtymään ja tutkimaan kojuja ihan rauhassa. Bongailin varsinkin kaikkia ihania korviksia, ne on yks mun heikko kohtani.

 + Loma! Olen itseasiassa tällä hetkellä kesälomalla. :) Äitiysloma ja vanhempainvapaa loppuivat reilu viikko sitten, ja nyt olen kesälomalla, kunnes parin viikon päästä aloitan työskentelemään maanantaisin. Mieskin ehtii pitämään yhden kesälomaviikon ennen mun töiden aloitusta, joten on tosi kiva olla rauhassa perheen kesken - ja ehtiä tekemään myös kotihommia sekä pihahommia.

+ Töihinpaluu. Odotan itseasiassa noita mun maanantaisia työpäiviä jo tosi paljon! Tykkään kovasti työstäni, ja kieltämättä kaipaan tähän arkeen jo vähän jotain omaa ja muutakin mietittävää kuin lapset, koti ja lasten asiat - vaikka rakastankin lasten kanssa kotona olemistakin, ja olen kiitollinen siitä että pystyn vielä hoitamaan lapseni itse kotona. En halua laittaa varsinkaan pienempää vielä päivähoitoon, joten tämä järjestely tuntuu nyt tosi hyvältä, että teen töitä päivän viikossa ja mies on puolestaan silloin hoitovapaalla hoitamassa poikia.

+ Juliuksen kerho loppui tänään. Oltiin viime perjantaina kerhon kevätretkellä metsässä, mikä oli tosi mukava tapa viettää kerhon päättäjäisiä varsinaisen kevätjuhlan sijaan. Harmi, ettei kesällä ole kerhoa - vaikka toisaalta kerhottomuus vapauttaa kyllä aikataulut ja pystytään ja ehditään näkemään paremmin kavereita, sopimaan puistotreffejä ynnä muuta. Tuo kerho on kyllä ollut meidän arjen pelastus; Julius lähti kerhoon aina mielellään ja oli innoissaan kun siellä oli aina vähän erilaista puuhaa ja kavereita. Mullekin kerho oli tärkeä, sillä kerhoajoilla pystyin hoitamaan asioita vähän helpommin kun mukana oli vain vauva, ja toisaalta myös viettää aikaa kaksistaan vauvan kanssa sekä vähän hengähtää muutenkin. Meillä kun on tukiverkot kaukana, niin koin kerhon tosi tärkeäksi omankin jaksamiseni kannalta. Toki välillä tuntui aika raskaaltakin rampata viemässä ja hakemassa, sillä me ei saatu kerhopaikkaa tästä läheltä, vaan kerhomatkat piti kulkea joko autolla tai bussilla. Mutta luulenpa, että seuraavina viikkoina saan harva se päivä vastailla kolmevuotiaan kysymyksiin että onko tänään kerhopäivä, hän nimittäin odotti aina kerhopäiviä kovasti, eikä varmasti vielä tajua mitä se kerhon kesäloma oikein tarkoittaakaan. Kolmevuotiaan elämässä 2,5 kuukautta on tosi pitkä aika.

+ Leivoin kerhon aikuisille kiitoksena suklaadonitseja, ja ostin kylkeen vielä paketin keksejä sekä kirjoitin kortin. Minusta on mukava muistaa ja kiittää kerhon aikuisia, joista on tullut lapselleni tärkeitä. Kuitenkaan puolen vuoden kerhon jälkeen en tunne kerhon aikuisia kovin hyvin, sillä kerho on lyhyt ja aikuisia useampi, jotka eri päivinä vuorottelevat - siispä koin helpommaksi muistaa yhteisillä kahvihuoneen herkuilla, kuin että olisin hankkinut tai tehnyt jokaiselle jotain omaa. Uskon siihen, että sydämestä tuleva kiitos lämmittää eniten ja riittäisi taatusti kiitokseksi - mutta minusta on mukava muistaa pienesti konkreettisestikin.

+ Jääkiekon MM- kulta. Eihän sitä voi olla mainitsematta tässä kohtaa kun miettii viikon plussia ja miinuksia. :D Hienoa Leijonat! Olipahan hieno matka voittoon, ja viimeinen peli niin kutkuttavan jännittävä, että kotisohvalta katsotun pelin jälkeenkin kävin niin kierroksilla ettei uni tullut silmään pitkään aikaan.

Miinuksia:

- Tämän viikon ehdottomasti suurin miinus on sairastelu. Juliukselle nousi yhtäkkiä lauantai- iltana korkea kuume. Onneksi kuumetta kesti vain vuorokauden, mutta juuri kun luulimme muun perheen säästyneen taudilta heräsi Samuel tänään iltapäiväpäikkäreiltään kuumeisena. Nyt toivotaan, että pikkuveljen tauti on yhtä nopeasti ohimenevää kuin isoveljen oli.

- Julius oli siis kuumeeton jo maanantain ja tiistain, mutta oltiin varalta kotona ja pysyteltiin sisätiloissa vielä nuo kaksi vuorokautta, että poika pääsisi kunnolla tervehtymään. Tänään oli tosiaan viimeinen kerhopäivä, ja onneksi tervehtyi niin että pääsi tänään vielä viimeistä kertaa moikkaamaa tärkeiksi tulleita kerhokavereita, joista moni ei enää syksyllä kerhossa jatkakaan. Voin kertoa, että oltuamme yli kolme vuorokautta sisällä olisimme tosiaan olleet raittiin ulkoilman tarpeessa koko porukka. :D Kolmevuotias ulkoilua rakastava poika oli aika turhautunut kun ei päässyt ulos, eikä oikein ymmärtänyt että miksi ei.

- Jouduttiin nyt näiden sairastelujen takia peruuttamaan kavereiden lasten synttäreille meneminen, mikä on tosi harmi. Olisi ollut kiva että lapset olisi päässeet leikkimään yhdessä, ja toki aina on kiva päästä herkkupöytien ääreen myös. :D

- Olen nukkunut koko viikon todella huonosti. Pojat on herätelleet vuorotellen, ja valvoneet vuoroissa. Siinä vaiheessa kun vauva vihdoin rauhoittuu nukkumaan yöllä puoli kahdelta, ja kolmevuotias valvottaa puolestaan puoli kolmesta neljään niin ei kovin leveästi naurata. Varsinkaan kun vauva herää sit taas viideltä syömään, herätäkseen aamulla seitsemältä pirteänä vaatimaan että sängystä on noustava heti. On ollut siis tosi huonoja öitä, ja kun huonosti nukkuneet lapset sitten päivällä väsyneinä kitisee huonosti nukkuneelle äidille niin on joskus ollut riemukkaampiakin päiviä. :D

- Näissä lasten sairasteluissa kurjinta on aina katsoa vierestä toisen kurjaa oloa. Ja sit on se äidin huoli, jonka vuoksi itsekään ei saa nukuttua kun täytyy rampata mittaamassa kuumetta ettei se pääse nousemaan liian korkealle. Mulla on vauvana ollut kuumekramppi ja mua on sen johdosta viety ambulanssilla sairaalaan, minkä takia pelkään kuumeen nousemista korkealle.

Sellaisia plussia ja miinuksia. :) Loppuviikollekin olis mukavia suunnitelmia tiedossa, mutta nyt tärkeintä on saada lapset terveeksi - katsotaan muita juttuja sitten sen jälkeen. Mitäs teidän viikkoon, onko enemmän plussia vai miinuksia?

Mukavaa viikkoa!

Mitä kuuluu?

Mitä kuuluu? Yksinkertainen, mutta toisaalta tosi hankala kysymys. Kun ei toisaalta aina tiedä että odotetaanko vastaukseksi oikeita kuulumisia, vai onko kysymys vain small talkia. Toisaalta myöskään aina ja kaikille ei tosiaankaan jaksa edes avata kaikkia kuulumisiaan, vaan on helpompi vain vastata jotain ympäripyöreää ja yleistä, vaikka oikeasti saattaa olla vaikkapa valvonut lapsen kanssa tai murehtinut jotain asioita puolet yöstä.

Useimmiten nykyään vastaan tuohon kysymykseen että "ihan hyvää, eipä ihmeempiä - kiireistä arkea näiden pienten kanssa." Sitähän tämä on, vaikka toisaalta voisin vastata niin paljon enemmänkin. Voisin kertoa että pienempi oppi juuri ryömimään, sai juuri ensimmäisen hampaansa, on syönyt kiinteitä ruokia nyt reilun kuukauden ja on siinä puuhassa tosi innokas. Voisin myös kertoa että pian kolmevuotiaan kanssa on ollut nyt pitkään tosi haastavaa vahvan tahtoiän, ja myös mustasukkaisuudenkin kanssa - vaikka toisaalta hän on myös mitä mahtavin isoveli, ja veljekset ovat selvästi toisilleen tärkeät ja rakkaat jo nyt. Voisin kertoa että raskasta on ollut arki viime kuukausina, mutta samalla voisin myös kertoa että nämä pienet tuovat ihan uskomattoman paljon iloa ja onnea elämään; että pian kolmevuotiaalla on uskomaton muisti, ja hän on ihan älyttömän nokkela ja iloa sekä energiaa pursuava tyyppi, ja että seitsenkuinen pikkuveli saa parhaat naurunsa isoveljen jutuista. Voisin kertoa, että meidän kohta kolmevuotias on puhetta pulppuava papupata, jolla on miljoona kysymystä ja mielenkiintoisia ajatuksia. Voisin myös kertoa, että rakastan lasteni kanssa kotona olemista, mutta samalla mulla olis palava halu toteuttaa itseäni jo vähän taas töidenkin kautta. Voisin kertoa, että en muista miltä tuntuu olla hyvin nukkunut, ja että siitä huolimatta valvon ihan liian myöhään iltaisin - sillä se on ainoa keino hengähtää ja saada omaa aikaa, sekä miehen kanssa yhteistä aikaa. Voisin kertoa että kamppailen aika paljon itseni kanssa; olenko sellainen äiti kuin haluan olla, ja mitä voisin tehdä paremmin - että riittämättömyyden tunne on yllättävän vahva. Voisin kertoa, että kevään tulo piristää mieltäni yllättävänkin paljon, että jotenkin herään eloon horroksesta pitkän talven jälkeen kun aurinkoa alkaa riittää taas aamusta iltaan. Voisin kertoa, että mitkään sanat ei tunnu niin hyviltä sydämessä kuin oman lapsen sanoma äiti olet rakas. Voisin kertoa, että kaipaan ihan hirveästi ompelemista, neulomista, lukemista ja lenkkeilyä - kunpa ehtisin harrastaa enemmän. Voisin kertoa, että mulla on hirveä reissukuume, eikä sitä helpota kun vajaa kolmevuotias kaipaa koko ajan kesään - "äiti mä haluan mennä sinne kesään!". Voisin kertoa, että vanhemmuuden hauskoja juttuja on sekin, että kehtaa rakentaa lumilinnaa pihalle - itse en ainakaan ihan heti kehtaisi rakentaa rivitalon pihalle lumilinnaa ilman lapsia, vaikka se tosi hauskaa puuhaa onkin. :D Voisin kertoa, että ollaan järjestelty kotimme neliöitä uusiksi, jotta saatiin Juliukselle kokonaan toinen makuuhuone käyttöön; että tietokone on nyt olohuoneessa ja ompelupöytä kodinhoitohuoneesssa.

Elämässä tapahtuu siis paljon, ja isoja asioita - lasten lapsuus on tosi arvokasta ja rikasta aikaa, ja oppimista ja kehitystä tapahtuu koko ajan. Useinkaan tuohon "mitä kuuluu?"- kysymykseen ei joko jaksa, ehdi tai kehtaa vastata sen pidemmästi kuin että kiitos ihan hyvää, eipä ihmeempiä. Tuntuu joskus vaikealta kertoa esimerkiksi lapsen kovasta uhmasta tai arjen haasteista; kai sitä jotenkin häpeää, eikä jaksaisi ottaa aina vastaan niitä hyvääkin tarkoittavia neuvoja ja ohjeita - siksi on usein helpompaa olla kertomatta. Pikkulapsiaika on ihanaa ja haastavaa - tietyissä asioissa se on helpompaa kuin kuvittelin, ja osaa haasteista en ikinä osannut kuvitella ennen lapsia.

Hassua on myös se, että oon usemmastakin suusta kuullut vuosien mittaan kommenttia, että "luenkin sun kuulumiset aina blogista". Asia kun on niin, että kaikki mitä täällä kirjoitan on toki totta ja tapahtunut, mutta en kirjoita tänne kaikkea mitä on tapahtunut. Ja siinä on iso ero. Kaikkia kuulumisiani ei pysty lukemaan täältä blogista tai instasta vaikka eivät nämäkään pelkkää kaunista kiiltokuvaa ole - mutta siltikin nämä ovat vain pintaraapaisu, ja oikeasti suurin osa kaikesta oikeasti merkityksellisimmästä jää blogin ulkopuolelle. En jaa murheitani, mietteitäni tai haaveitani juurikaan somessa, vaan sosiaalinen media on pääasiassa kanavani kaikelle pienelle iloa tuottavalle. En myöskään koe oikeudekseni jakaa lasteni elämää somessa kuin pintapuolisesti; voin iloita ryömimään oppimisesta tai taaperon hauskoista jutuista, mutta en jaa heistä mitään sellaista mitä en voisi kertoa vaikkapa puolitutulle johon törmään kauppareissulla.

Hyvää tänne siis kuuluu, kiireistä vain. :) Yritän palailla taas enemmän bloginkin pariin pikkuhiljaa; nyt se onnistuukin sen puoleen vähän helpommin että siirrettiin tietokone olohuoneeseen. Tietokoneen ollessa samassa huoneessa nukkuvan lapsen kanssa, ei koneelle pystynyt koskaan menemään silloin kuin sille olisi aikaa - sillä silloin taapero oli nukkumassa. :D

Instagramissa olen aktiivisempi ja reaaliaikaisempi, ottakaa siellä seurantaan @annikalevanen mikäli kiinnostaa kuulumiset tiuhemmin kuin mitä tänne blogin puolelle ehdin päivittelemään. ;) Nämä kaikki postauksen kuvatkin on instasta viime päiviltä.

Ihanaa viikkoa! Mitä teille kuuluu? :)

Tuttinauhoja

Tilasin jo pian Samuelin syntymän jälkeen silikonihelmiä tuttinauhoja varten, mutta vasta nyt sain ne tehtyä. Samuelhan ei mikään tutinsyöjä ole, että en nyt tiedä kuinka tarpeellisia nämä on - mutta söpöjä ainakin. :D Samuel kyllä syö sormiaan nukkuessaan, joten yritän sinnikkäästi vaihtaa niitä tuttiin, joten tutti on hyvä olla mukana kaukalossa ja vaunuissa. Tein siis kaksi tuttinauhaa, toisen keltaisin tehostein ja toisen mintunvärisin tehostein. :)

Solmuina käytin Palomar- solmua, jotka totesin hyviksi ja pitäviksi jo pari vuotta sitten kun tein tuttinauhat Juliukselle. Kaikki tarvikkeet tilasin Pikkumuru - verkkokaupasta, ja nuo helmet ovat siis kaikki elintarvikehyväksyttyä laatua, eivätkä sisällä PBA:ta, PVC:tä tai flataatteja.

Näitä on kyllä kiva väkertää. :) Tuttinauhoja tehdessä on hyvä muistaa turvallisuusmääräykset; helmien ja tarvikkeiden täytyy olla turvallisia, solmujen ja narujen lujia ja pitäviä, eikä ketjun kokonaispituus saa olla liian pitkä jottei siitä koidu vaaraa.

Proud Mama

Yhteistyössä By Laura Darth

Haaveilin jo esikoisen synnyttyä jonkinlaisesta "äitikorusta", mutta mitään niin kivaa ei tullut vastaan että olisin tullut sellaista hankkineeksi. Viime keväänä Samuelia odottaessani törmäsin sitten somessa By Laura Darthin upeisiin Proud Mama - koruihin, ja ne olivat juuri sellaisia äitikoruja millaisesta olin haaveillutkin. Pari kuukautta sitten sain Laura Darthilta omakseni upean korun molempien poikieni kuukausikivillä, ja olen siihen aivan rakastunut.

Proud Mama korusarja on Laura Darthin mukaan kunnianosoitus äideille, jotka ovat lastensa tukipilareita. Lauran sanoin äitiydellä ei ole rajoitteita, vaan kaikki äidit ovat lapsilleen yhtä arvokkaita ja rakkaita; olivat he sitten kotiäitejä, uranaisia, sijaisäitejä, mummoja tai mitä vain.

Ajatus korussa on tosi kaunis, ja minusta tuntuu ihanalta kantaa kaulassani mukanani rakkaimpiani korun muodossa. Omassa korussani on sininen aquamariini, joka on maaliskuun kuukausikivi - se kuvastaa maaliskuun viimeisenä päivänä syntynyttä esikoistani Juliusta. Vaaleanvihreä peridootti puolestaan on elokuun kuukausikivi, ja se kuvastaa korussani kuopustani Samuelia joka syntyi elokuun ensimmäisenä. Tämä koru on paitsi todella kaunis ja ajaton, myös niin upea tarinaltaan että sitä kantaa ilolla kaulassaan.

Äitiys on minulle todella tärkeää ja arvokasta. Olen siinä mielessä tosi äidillinen, että äitiys on ollut minulle suurin unelmani jo pikkutytöstä asti. En aina tiennyt mihin ammattiin haluaisin tähdätä, mutta olen aina tiennyt haluavani useamman lapsen jos se suinkin on mahdollista. Minulle on siis ollut selvää haluta äidiksi, mutta toki äidiksi tuleminen ei ikinä ole itsestäänselvyys -  siksi olenkin todella onnellinen että haaveeni on toteutunut ja saan kutsua itseäni kahden ihanan pienen pojan äidiksi. Toivon, että jokainen äidiksi haluava saisi elämässään äitiyden kokea jollain tavalla. Äitiys ei todellakaan ole helppoa, vaan se on paljon moniulotteisempaa ja haastavampaa kuin ennen äitiyttä olisin ikinä osannut kuvitella - olin kyllä kuullut että äideillä on lapsistaan ikuinen huoli, mutta se konkretisoitui vasta kun sain oman lapseni ensimmäistä kertaa syliini. Haluan tehdä elämässäni paljon muutakin kuin olla äiti, mutta koen että äitiys on lopun elämääni minun tärkein roolini ja tehtäväni, joka menee kaiken muun edelle.

Minä halusin koruuni molemmat lapsihelat pyöreinä, mutta helojen muotoa on mahdollista personoida ottamalla yhteyttä Lauraan. Proud Mama korua on saatavilla niin rannekoruna kuin kaulakorunakin, kahdella eri ketjun pituudella. Oma ketjuni on pidempää mallia, ja pituus on kyllä ihan täydellinen. Tykkään pitää arjessa pidempiä koruja, ja juhlakoruina sitten taas usein lyhyempiä koruja. Siksi päädyin pidempään ketjuun, koska tätä korua haluan käyttää ihan arjessa.

Tässä myös joululahjavinkki niin äideille, mummoille kuin vaikkapa kummilapsillekin. Pienet riipukset kuukausikiven mukaan sopisivat nimittäin mitä parhaimmin lahjaksi myös kummilapselle hänen omalla kuukausikivellään. Laura kertoi, että kunhan tilaa perjantaihin 14.12 mennessä, niin tilaus ehtii joulupakettiin. :)

Hienona pienenä yksityiskohtana jokaisesta myydystä Proud Mama korusta lahjoitetaan pieni osa Suomen lastensairaaloiden hyväksi.

Lauran sanoin: "Be Proud Mama no matter what!"

20 x asiat mitkä ovat toisin toisen lapsen kanssa

1. Imetyshetket eivät ole enää sarjamaratoneja sohvannurkassa lempiohjelmien ja herkkujen parissa, vauvaa tuijotellen ja köllötellen, kuten ne esikoisen kanssa olivat. Kun kotona on vauvan lisäksi kaksivuotias, imetetään vauvaa ruokapöydässä samalla kun esikoinen on syömässä, ja lattialla junarataa rakentaen, sekä esikoisen sängyn vieressä istuen päiväunille samalla esikoista nukuttaen.

2. Yöunia ei voi enää jatkaa aamun tunneista, vaikka yö olisi valvottu ja vauva nukkuisi vihdoin aamulla. Esikoinen herää aamulla virtaa täynnä, ja silloin on noustava itsekin riippumatta siitä montako tuntia tai minuuttia yöllä on tullut unta.

3. Myöskään päivänokosia ei voi ottaa enää samaan tapaan kuin yhden vauvan äitinä. Esikoisen kanssa pystyi nukkumaan tarvittaessa vaikka useammatkin päiväunet silloin kun vauvakin nukkui, ja me nukuttiinkin torkkuja milloin sängyssä ja milloin sohvalla yhdessä vauvan kanssa. Taapero nukkuu hyvällä tuurilla reilun tunnin päiväunet, mutta niin hyvää tuuria ei sentään ole että vauvakin nukkuisi silloin samaan aikaan, joten päiväunet yhdessä molempien lapsienkaan kanssa eivät onnistu. Noilla lapsilla on varmaan yhteinen diili että toisen on aina pidettävä äidille seuraa. ;D

4. Esikoisen vauva-aikana mulla oli tapana nousta yleensä aamuisin rauhassa aamupalalle kun vauva jäi vielä nukkumaan. Edellisten kohtien perusteella arvannettekin jo, että tämäkin aamuhetki on nyt kahden lapsen äitinä muisto vain. :D Taapero huolehtii herättämisestä, ja yleensä vauvakin heräilee samoihin aikoihin. Sängystä nousemisen jälkeen seuraavat tunti-puolitoista kuluvatkin molempien lapsien aamupesuihin, aamutoimiin, aamupalaan, vauvan imetykseen ynnä muuhun, niin että yleensä omaan suuhun ehtii jotain laittamaan vasta tämän aamurumban jälkeen, eikä siinä vaiheessa enää valmistella herkkuaamiaista rauhassa vaan kiskaistaan pikainen voileipä nassuun.

5. Päivärytmin rytmittäminen vauvan mukaan ei onnistu enää toisen lapsen kohdalla. Nyt mennään esikoisen päivärytmin mukaan, ja pikkuveljen rytmin täytyy sopeutua siihen.

6. Vauvan nuuhkuttelulle ja tuijottelulle ei valitettavasti toisen lapsen kohdalla ole yhtä loputtomasti aikaa kuin esikoisen kohdalla. Enää ei voi maata tuntia nukkuvan vauvan vieressä vain katsellen ja kuunnellen vauvan tuhinaa, sillä esikoinenkin kaipaa äitiä ja huomiota.

7. Toisen lapsen kohdalla osaa jo luottaa omaan äitiyteensä ja omaan vaistoonsa sekä osaamiseensa ihan eri tavalla kuin esikoisen kohdalla. Esikoisen syntymän jälkeen tuli vähän shokkina miten paljon nykymaailmassa äitiydeltä vaaditaan, ja miten joka tuutista ohjetta, neuvoa ja arvosteluakin satelee. Nyt toisen lapsen kohdalla osaa jo suodattaa ohjeista ja arvosteluista vain ne tärkeät, ja muuten luottaa itseensä ja siihen, että vain me mieheni kanssa tiedetään mikä ohjeista toimii juuri tällä vauvalla ja juuri meidän perheessä.

8. Esikoisen kohdalla silitin kaikki vauvanvaatteet ekat viikot, varmaan ensimmäiset pari kuukautta. Nyt toisen lapsen kohdalla silitin kaikki vaatteet silloin kuin pesin ne ensimmäistä kertaa ja järjestin kaappiin, sen jälkeen olen silittänyt vain ristiäisvaatteet.

9. Esikoisen vauva-aikana koti oli siisti, sillä olin luonnollisestikin päivät kotona, ja koska vauva nukkui päivisin paljon niin minulla oli aikaa pitää koti järjestyksessä. Minulla oli aikaa myös kirjoittaa ahkerasti blogia, tehdä paljon käsitöitä, lukea lehtiä ja viettää omaa aikaa. Nyt toisen lapsen kohdallakin haluaisin kodin olevan siisti, mutta valitettavasti rimaa on joutunut laskemaan aika paljon alemmaksi. Myöskään aikaa blogille, käsitöille tai lukemiselle ei juuri ole. Tai luen kyllä, mutta en muotilehtiä tai uutuuskirjoja, vaan satuja ja lastenkirjoja esikoisen kanssa.

10. Huono omatunto seuraa koko ajan. Aikansa ja huomionsa joutuu jakamaan nyt kahden pienen kesken, joten koko ajan toinen jää "paitsioon", ja siitä on koko ajan huono omatunto vaikka tietääkin että näinhän se menee ja se kuuluu asiaan. On huono omatunto siitä että vauva makoilee niin paljon kehdossa päivisin kun touhuan esikoisen kanssa, ja on huono omatunto siitä että esikoisen pyydellessä leikkimään joudun niin usein vastaamaan että äiti laittaa nyt ruokaa/imettää nyt vauvaa/vaihtaa nyt vauvalle vaippaa tai jotain vastaavaa. Huono omatunto iskee myös niistä lyhyistä oman ajan hetkistä, kun luen vaikka uutisia puhelimelta, avaan läppärin lasten ollessa hereillä tai puhun puhelimeen. Huono omatunto tulee myös siitä, jos koti ei ole siisti, sekä siitä jos päivällä siivoan enkä ole lasteni kanssa. Kahden lapsen äitinä (ja tuoreena sellaisena) tuntuu siis siltä, ettei aika ja jaksaminen riitä kaikkeen siihen mihin haluaisi niiden riittävän, ja siitä seuraa huono omatunto, vaikka tietääkin tekevänsä parhaansa, ja vaikka tietääkin että se on ihan hyvin ja riittävästi. Jos huono omatunto vaivasi jo yhden lapsen kohdalla, niin kahden lapsen kanssa se vaivaa tuplasti.

11. Itse syön järkevämmin kahden lapsen äitinä kuin yhden vauvan äitinä söin. Esikoisella on ruoka-ajat ja hänelle tulee tehtyä ruuat, joten siinä samalla järkevöityy omakin syöminen. Esikoisen vauva-aikana saattoi olla päiviä jolloin en syönyt ollenkaan kunnon ruokaa, kun en ehtinyt tai viitsinyt laittaa ruokaa vain itselleni. Nyt asiat on toisin, ja se on toki hyvä. Myöskään herkkuja ei pysty päivisin syömään, sillä haluan pitää esikoisen herkuttelun minimissä - ja kaksivuotiaalta ei tosiaan pysty salaa syömään keksiä. Ei se tokikaan tarkoita etten itse herkuttelisi, mutta herkuttelu onnistuu vain päikkäriaikaan ja iltaisin esikoisen jo nukkuessa. En siis voi korvata lounasta pullalla, mikä on tosi hyvä. ;D

12. Multa löytyy välillä aamuisin molemmista kainaloista pieni murunen. Esikoinen nukkuu omassa huoneessaan, mutta hänellä on lupa tulla meidän sänkyyn ja kainaloon jos herää yöllä, tai kovin aikaisin aamulla. Vauvahan nukkuu kaikki yönsä mun kainalossani, ja toinen kainalo on vapaa esikoiselle. Välillä selkä ja koko kroppa on jumissa kun kainalossa vatsaa vasten on nukkunut vauva, ja selässä kiinni taapero - mutta on silti aivan tosi ihanaa herätä kuunnellen molempien tuhinaa ja tuntien kahdet lämpimät pienet varpaat iholla.

13. Ulos lähteminen kahden pienen kanssa on projekti. Aina on mysteeri, kauanko uloslähtöön saisi varata aikaa, sillä muuttujia on niin monta. Jos yhden lapsenkin kanssa ulos lähteminen on välillä hidasta ja työlästä kaikkine pukemisineen, niin nyt kahden pienen kanssa on voittajafiilis aina siinä vaiheessa kun kotiovi sulkeutuu takana ja ollaan selviydytty ulos asti. :D

14. Huolen määrä on tuplaantunut, mutta myös rakkauden määrä. Onhan näistä pienistä iso huoli, mikä varmasti äitinä seuraa koko elämän. Oon kuullut monen pelänneen ennen toisen lapsen syntymää että miten rakkautta riittää, ja että osaako toistakin lasta rakastaa yhtä paljon kuin esikoista. Mä en ollut rakastamisesta yhtään huolissani, sillä tiesin että rakkautta mulla kyllä riittää ja että toinen on taatusti yhtä ihana ja rakas kuin ensimmäinenkin. Ja niinhän se olikin heti ensi hetkistä lähtien. Minä pelkäsin etukäteen vain sitä, miten käteni riittävät, ja miten osaan ja pystyn olemaan tasapuolinen ja yhtä hyvä äiti molemmille. Tasapuolisuuden tärkeys korostuu varmasti lasten kasvaessa, sillä toki vauvan ja taaperon tarpeet ovat ihan erilaisia.

15. Toisen lapsen kanssa yksi parhaista jutuista on lasten sisarussuhteen seuraaminen. Kaksivuotias esikoinen on ottanut todella tärkeäksi roolikseen isoveljeyden, ja pitää hyvää huolta pikkuveljestään. Isoveljen äänet ja touhut ovat selvästi rauhoittavia ja turvallisia ääniä vauvalle (mitä ei ehkä desibelien puolesta heti uskoisi), ja isoveli käy leikkiensä lomasta silittämässä ja suukottamassa pikkuveljeä, näyttämässä hänelle autoja ja peittelemässä vauvaa paremmin. Isoveli haluaa, että pikkuvelikin tulee lattialle katsomaan kun me rakennetaan junarataa, ja haluaa lukea pikkuveljelle Palomies Sami- kirjaa. On ihanaa nähdä että pikkuveljestä on tullut isoveljelle niin tärkeä, ja toivon että nämä kaksi tulevat olemaan toistensa tuki ja turva elämässä koko elämän läpi.

16. Yhden lapsen äitinä äitiyslomalla oli helppo käydä päivisin lounailla ja shoppailemassa. Vauva vaunuihin ja bussilla keskustaan, ihan siihen aikaan kuin se itselle parhaiten sopi. Kyllä se onnistuu kahdenkin lapsen kanssa, mutta vaatii huomattavasti enemmän suunnittelua ja tarkemman aikataulutuksen. :D On esikoisen ruoka-ajat ja päikkäriaika, joista toki voi vähän joustaa tarvittaessa, mutta "ei-pakolliset"-menot sitä yrittää kuitenkin aina järjestää sinne esikoisen rytmin kannalta sopiviin väleihin jotta arki sujuisi jouhevammin.

17. Kun tukiverkostot ovat kaukana, vaativat menot aina joko etukäteissuunnittelua, tai sitten pientä pähkähulluutta. Tarkoittaa suomeksi sanottuna sitä, että lapselle täytyy sopia ja järjestää hyvissä ajoin hoitaja, tai sitten ottaa lapsi/lapset vain rohkeasti mukaan ihan joka paikkaan. Esikoinen jäi pois päiväkodista minun jäädessäni äitiyslomalle, joten hänkin kulkee mukanani kaikkialle. Esikoisen vauva-aikana kävin hänen kanssaan niin kampaajalla, hammaslääkärissä kuin elokuvissa vauva-kinossakin - ja hän nukkui yleensä tyytyväisenä joko turvakaukalossa tai vaunuissa mukana. Nyt kahden lapsenkin kanssa olen käynyt jo niin hammaslääkärissä, kampaajalla kuin neuvolassakin niin että molemmat lapset ovat mukana, mutta toki se on ollut haastavampaa. :D Täytyy vain etukäteen syöttää vauva ja vaihtaa vauvalle vaippa, ottaa esikoiselle pientä evästä ja leluja mukaan, ja sitten toivoa että molemmat pysyvät rattaissa tyytyväisinä sen aikaa kun makaan hammaslääkärin tuolissa. :D Yksi kaveri kommentoi nauraen kertoessani parin viikon takaisesta hammaslääkärireissustani, että en kai oikeasti ottanut kahta lasta mukaan hammaslääkärin huoneeseen - no otin tietysti! Mihin muuallekaan olisin lapset siksi aikaa laittanut? :D

18. Esikoisen synnyttyä minulla ei ollut äitikavereita kuin pari puhelimen päässä, mutta ei ketään joka olisi asunut lähettyvillä. Esikoisen ollessa muutaman kuukauden ikäinen, aloinkin käydä aktiivisesti kerhoissa ja hankkia päiviini juttuseuraa muista vanhemmista. Nyt toisen lapsen synnyttyä äitikavereita onkin useampia, ja se on tosi mukavaa. On mukavaa kun on kavereita samassa elämäntilanteessa, jotka tietävät millaista on kun nukutaan huonosti ja esikoisella on uhma ja vauvalla tiheän imun kausi. On kivaa kun voidaan sopia puistotreffejä, kahvitella päivisin ja käydä vaikka yhdessä kerhoissa. Tosi huippua on, että parin kaverin kanssa meillä jopa on samanikäiset esikoiset ja vielä vauvatkin, joten seuraa ja vertaistukea riittää koko äitiysloman. :)

19. Toiselle lapselle oli käytännössä kaikki tarvikkeet ja vaatteet valmiina esikoisen jäljiltä. Toki uusiakin hankintojakin on tehty, mutta periaatteessa olisi pärjännyt niilläkin mitä esikoiselta oli jäänyt. Mukavuussyistä hankittiin kuitenkin uudet rattaat; sellaiset Britaxin yhdistelmät jotka käy yhteen meidän turvakaukalon kanssa, ja joihin sai lisävarusteena myös sisaristuimen esikoiselle. Ja nyt muutaman viikon kokemuksella ne olivat kyllä huippuhankinta, helpottaa arkea tosi paljon! Myös uusia vaatteita oon sekä ostanut että ommellut, ja tälle uudelle tulokkaalle hankin käytettynä nettikirppikseltä myös turvakaukaloon kaukalopussin, se nimittäin oli tarvike jonka olisin halunnut esikoisellekin mutta en silloin raaskinut ostaa. Ja pärjättiin toki ilmankin, mutta onhan se vaan tosi kätevä ja elämäähelpottava tarvike kyllä ollut!

20. Pyykkimäärä ei ole tuplaantunut, vaan se on varmaan triplaantunut toisen lapsen myötä. :D Siltä ainakin tuntuu. Ja siitäkin huolimatta ettei meidän vauva juurikaan puklaile, eikä selkäkakkojakaan olla monia (vielä) saatu todistaa, niin jostain sitä pyykkiä tulee koko ajan niin että pyykkikori pursuu ja konetta saa pyörittää päivittäin, ja joka toinen koneellinen on pelkkiä harsoja. Tähän asti ollaan pärjätty ilman kuivausrumpua, mutta kyllä se on nyt noussut hankintalistalle. ;)



Siinä nyt ainakin kaksikymmentä asiaa mitkä ovat toisin toisen lapsen kanssa, ja näitä kirjoitellessa huomaan että kohtia voisi lisätä vielä vaikka kuinka monta... :D Ja varmasti viikkojen ja kuukausien kuluessa niitä voisi lisätä vieläkin arjen koko ajan muuttuessa. Kyllä se arki vaan on erilaista kahden, kuin yhden lapsen kanssa. Mutta on tämä vaan kaksinverroin ihanampaakin, sillä näitä ihania murusia on nyt kaksi! :) Taatusti raskaampaa ja taatusti kiireisempää, mutta ihanaa ja onnellista. Minä kyllä väsymyksestä ja kaikesta huolimatta nautin vauva-ajasta tosi paljon.

Kaikki tämän postauksen kuvat ovat muuten vauvan ekalta kuukaudelta, ja ihan pian täyteen tulee jo kaksi kuukautta... :)

Pienen suuri päivä

Taisi tulla pidettyä juuri bloggaushistoriani pisin blogitauko, mutta syy sille oli mitä parhain - kaksi pientä poikaa ovat vieneet mun kaiken huomioni viime viikkoina. :D Mulla olis muutamia käsitöitä odottamassa bloggausta, monet leivonnaiset kuvattuna sekä roppakaupalla kuulumisia kerrottavana. Aloitetaan nyt kuitenkin lyhyillä kuulumisilla, sillä meidän juniorimme sai viime lauantaina nimen. Hänestä tuli Samuel. :)

Mulla on kastejuhlien kuvat vielä käymättä läpi, mutta tässä muutama puhelimella otettu kuva jotka on jo instagramissakin vilahtaneet. Teen vielä oman postauksensa kastejuhlista kunhan kuvat on käyty läpi. Ei oo kyllä ihan helppo nakki järjestää ristiäiset itse kotona, kun on vähän perfektionistin vikaa ja kotona todella touhukas taapero vauvan lisäksi. :D Joten kaikki liikenevä aika edellisinä viikkoina meni ristiäisvalmisteluihin. Ja mun kohdalla ristiäisvalmisteluihin sisältyy siis ikkunoiden pesu, väliovien ja seinien pesu, parin sisäseinän ja terassiaitojen maalaus, verhojen uusiminen koko kotiin, syyskukkien istutus ja niin edelleen - siis sen lisäksi että kotiin tehdään perussiivot ja leivotaan tarjolle seitsemän sorttia. :D Vähempikin taatusti riittäisi, mutta mulle juhla tulee siitä että kaikki on mietitty huolella ja koti on laitettu juhlakuntoon, ja onpahan nyt sitten ikkunat pesty ja suursiivot tehty tälle syksyä. Ihanat juhlat oli, ja tärkeintä tietysti että lähes kaikki kutsutut pääsivät meidän kanssa juhlimaan vauvamme ensimmäisiä isoja juhlia, hänen kastepäiväänsä. Itse kastejuhla meni tosi nopeasti, ja aina tällaisten juhlien jälkeen jää harmittamaan se ettei ehtinyt tarpeeksi jutella kaikkien vieraiden kanssa - mutta arvostan tosi korkealle sitä että vieraat tulivat pitkänkin matkan päästä. Vauvalla on ihana suku, monta rakastavaa syliä aina hänelle avoinna - toivon että niin Samuelista kuin Juliuksestakin kasvaa läheisiä sukulaistensa kanssa välissä olevista kilometreistä huolimatta.

Nimi pidettiin visusti salassa kasteeseen asti, ja se tulikin yllätyksenä kaikille. Kukaan vieraista ei ollut osannut arvata tätä nimeä etukäteen, mutta meidän mielestämme Juliuksen pikkuveli näytti ihan Samuelilta. Samuel Eino Tapio on pienen miehen koko nimi, ja kuten esikoisellakin niin Samuelinkin toinen ja kolmas nimi tulevat suvuista.

Yritän palailla bloginkin pariin vähän ahkerammin nyt, kun ristiäisetkin on takanapäin. Paljon olisi asiaa ja postattavaa, mutta aikaa vähän vähemmän... :D Eiköhän sitä aikaakin kuitenkin järjesty, edes pieni hetki silloin tällöin, sillä onhan omista harrastuksistakin tärkeää pitää edes jossain määrin kiinni myös ruuhkavuosien keskellä. Palataan siis! :)

Vauvantuoksua

Kaksi viikkoa sitten elämämme mullistui jälleen, kun saimme syliimme toisen poikamme. Hän syntyi elokuun ensimmäisenä, iltapäivällä vähän viiden jälkeen. 4085 g ja 53 cm puhdasta rakkautta. Tuuhea takatukka on vaaleampi kuin isoveljellään, mutta hymykuopat on ihan samanlaiset.

Tuntuu uskomattomalta että tänään tuosta hetkestä on jo kaksi viikkoa, kun saimme hänet ensimmäistä kertaa syliimme. "Meidän rakas vauva", sanoo kaksivuotias isoveli, ja tahtoo koko ajan tietää missä vauva on. Mustasukkaisuutta ei ole ollut vielä havaittavissa, vaan tuore isoveli on ottanut pestinsä vastaan ylpeänä ja onnellisena - pikkuveli saa pusuja vähän väliä leikkien lomassa, ja vauva on selvästi veljelleen jo rakas ja tärkeä.

Kaksi viikkoa on hurahtanut nopeasti, ja minä tietysti hormoneissani haikeana katselen kun vastasyntynyt muuttuu ja kasvaa - kun nämä ainutlaatuiset hetket vilahtaa nopeasti ohi. Katselen onnellisena ja haikeana myös tuota isoveljeä, sillä ihan vastahan hän oli tällainen samanlainen vastasyntynyt sylissäni - ja tätä kirjoittaessani kuuntelen kun hän pyöräilee takapihaa ympäri ja höpöttää taukoamatta - hänestä onkin yhtäkkiä kasvanut iso poika josta on tullut isoveli. Olen niin onnellinen näistä pojistani, ja uskon ja toivon että heistä tulee toisilleen tärkeät koko loppuelämäkseen.

Näihin kahteen viikkoon on mahtunut niin onnenkyyneliä kuin huolenkin kyyneliä. Me päästiin kotiutumaan nopeasti, alle kahden vuorokauden ikäisenä, mutta kotona sitten nousikin bilirubiiniarvot joiden takia jouduttiin ramppaamaan sairaalalla kontrolleissa koko seuraava viikko. Tilanne vaati myös yhden päivystyskäynnin yön pikkutunneilla, mutta kaikki on hyvin nyt. Ollaan saatu myös muutamat läheiset vierailulle, ja vietetty aikaa kotona oman perheen kesken. Hyvin erilaisia ovat nämä ensi päivät ja ensi viikot olleet nyt toisen lapsen kanssa kuin silloin esikoisen kanssa, mutta on tämä vauvakupla vaan aina niin ihanaa. Pieni käsi joka tarttuu sormesta kiinni, pienet tutkiskelevat silmät ja se vauvan tuoksu, napa napaa vasten nukkuminen ja pienten varpaiden silittely - ihania hetkiä. Ja samalla vielä niin pieni mutta jo niin iso isoveli, joka aamuisin herättyään kömpii hetkeksi toiseen kainaloon koska haluaa tulla heti herättyään vauvan viereen. ♥ 

Meille kuuluu siis hyvää. :) Uudenlainen arki on alkanut, ja se on ihanaa.