9. syyskuuta 2013

Kuukakkua


Työkaveri toi Kiinan työmatkaltaan tuliaisina kiinalaisten kollegojen lähettämiä kuukakkuja, perinteisiä kiinalaisia herkkuja. Kuukakut kuuluvat Kiinassa keskisyksyn kuujuhlaan, jota vietetään aina kahdeksannen kuun viidentenätoista päivänä, jolloin on syksyn kirkkain täydenkuun aika.

Perinteisimmillään taikinakuoreen leivottujen leivonnaisten täytteenä on pavuista, lootuksensiemenistä sekä munankeltuaisista tehty täyte, ja kakun pinnassa on koristeellinen kohokuviointi. Kuukakuissa on alueellista vaihtelua, ja muutenkin nykyisin kuukakut voi ilmeisesti täyttää melkein millä tahansa. Minun maistiaisiksi saamassani kuukakussa oli jonkinlainen pähkinätäyte.




Aika mielenkiintoiselta maistui kuukakku. Maku sinänsä oli ihan hyvä (ei makea eikä suolainen, vaan aika peruspähkinäinen), mutta kakun koostumus oli kamalan kuiva. Olisin ehkä kaivannut kakulle kaveriksi jotain kostuttavaa, vaikkapa vaniljajäätelöä tai suklaakastiketta. :D Mutta olisko se sitten enää ollut kuukakkua? Ehkä ei kannata mennä sorkkimaan muiden perinneherkkuja. Syödään jäätelö jäätelönä ja kuukakut kuukakkuina.

Kiva oli maistaa, ja vaikka tää ei miksikään suureksi herkukseni noussutkaan, niin maistaisin varmaan uudestaankin jos tarjottaisiin. On aina mielenkiintoista päästä maistamaan perinneherkkuja, ja päästä sitä kautta kokemaan palanen vierasta kulttuuria.


Nyt taidan keittää kahvit ja tehdä suomalaisittain perinteisen voileivän, sillä on aika mennä telkkarin ääreen katsastamaan, mitä kuuluu Kuulan perheelle kesätauon jälkeen! Kesätauolta dramaattisesti palaava Salatut elämät siis tiedossa. Tänä syksynä joudunkin killittämään sarjaa aika uskollisesti, sillä kuvauksissa on ollut mukana AICA design- tuotteitani... Saapa nähdä missä, kenellä ja milloin niitä mahdollisesti vilahtaa... :)


4 kommenttia:

  1. Ihan mahtavaa! Susta tulee julkkis:D
    Ollaan onnellisia sun puolesta, menestystä jatkossakin:) Terkuin R & O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, no eikä tuu! :D Mun tuotteet ei oo kauheen näkyviä, todennäkösesti saan kilmät kipeenä vahdata enkä ees bongaa. :P Mut kiva ajatuksena kuitenki tietää et niitä on kuvauksissa käytetty. :)
      Ja kiitos!

      Poista
  2. Onpa hienoa, että oot saanut tuotteitasi sinne! :) Pitääkin olla tarkkana jatkossa! Mullakin on tänään aihetta iloon, kun saan todennäköisesti pian kaksi uutta jälleenmyyjää! Pienin askelin eteenpäin. :)

    VastaaPoista