9. syyskuuta 2016

Voihan hampaat


Nyt ne tuli läpi, ensimmäiset hampaat. Ja kyllä, monikossa, koska läpi puski samaan aikaan molemmat alaetuhampaat.





Ei kai ihmekään, jos meillä on oltu vähän (no ei edes vähän, vaan aika paljonkin) kiukkuisia viimeiset viikot. Samaan syssyyn on oltu sitkeässä flunssassa ja tehty hampaita, mikä ei ole ihan paras yhtälö. Ja kun yhtälöön lisätään vielä miehen iltavuoroviikko viime viikolla ja se että vauva itki pahimmillaan iltapäivästä iltaan asti niin oli vähän rankkaa. Vauva joka oli yleensä niin aurinkoinen ja perustyytyväinen, sai äidin huolestumaan itkemällä illat toisensa perään. Hampaathan ne oli syylliset, ja kiukkuisuuden lisäksi sen huomasi sekä kuolan määrästä (mitkään kuolalaput eivät riittäneet) että ikenien ankarasta kutinasta (ikeniä hangattiin niin tutin reunoilla kuin kaikilla leluillakin tosi aggressiivisesti). Pikkuinen kiukkupylly on viihtynyt lähes pelkästään sylissä, ja päikkäritkään ei oikein oo maistuneet. Ymmärrän kyllä ihan täysin pientä kiukuttelijaa, oonhan itsekin kiukkuinen ja nukun huonosti jos hampaita särkee. :D Sydämeen ottaa kun pieni on kipeä, eikä itse voi kipua poistaa. Kaikin tavoin koitettiin oloa helpottaa ja pitää paljon sylissä, ja sit vaan toivottiin että tulis jo läpi ne hampaat niin helpottais. :D

Äidin silmänaluset on tummat ja kahvihammasta on kolottanut tavallista useammin, mut nyt näkyy taas valoa tunnelin päässä. Oon nimittäin kuullut että nää hammaskipuilut helpottaa yleensä heti kun hampaat on tulleet läpi - toivotaan niin. :)

Me pakataan nyt auto täyteen ja lähdetään maalle viikonlopuksi, mitäs teillä on viikonlopun suunnitelmissa? Aurinkoista viikonloppua!

10 kommenttia:

  1. Mitä tiedän hampaiden tulosta, se on yleensä monelle vauvalle aika raju juttu. Yleensä olen kuullut että rätyysiä ovat. Kokemusta on ihan omasta takaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on se kyllä rajun juttu, eikä ihmekään. Ja aika usein varmasti reagoivat siihen kiukkuisuudella, eihän vauvat muutenkaan osaa valittaa. :)

      Poista
  2. Ahhh, voi pientä! Täällä oli alahampaiden kanssa sama juttu. Ja ne myös tuli yhtäaikaa. Nyt vuorossa on yläetuhampaat ja huhhuijaa, näyttää olevan meillä pahemmat :/ Voi toista raukkaa kun sattuu. Toivoisin, että puhkeisi kokonaan nopeasti, mutta yhtälailla näyttää siltä, että ne kiusaa jo paljon aiemmin ennenkuin puhkeavat täysin.
    Tsemppiä hammastaipaleelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin tsempit sinne myös! <3 Meilläkin hampaat vaivas jo monta viikkoa ennen puhkeamista. :/ Toivottavasti ei ihan heti perään tulis ylähampaita vielä.

      Poista
  3. Kannattaa ehdottomasti lääkitä kipeää lasta, ihan pidemmänkin aikaa koska en itsekään suostuisi olemaan iloinen jos tulee hampaita :) Toivottavasti helpottaa pian! Meillä on lapset tehnyt ensimmäiset hampaat vasta lähempänä vuoden ikää ja aikaa huomaamatta. Maha on saattanut olla vähän löysänä, mutta niiltä kovimmilta kivuilta ollaan onneksi vältytty. Tosin nyt meillä tehdään poskihampaita ja veikkaan, että ne vähän kiukuttavat sen lisäksi, että tyttö on hoitopäivän jälkeen aika väsynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo me on annettukin panadolia nyt aina yöksi, kun nukkumaanmenot on olleet aika itkuisia ja selvästi on ollut kipeänä. Voi oispa meilläkin tullut hampaat vähän myöhemmin, kun eihän tuo viisikuinen niillä vielä mitään tee. :P

      Poista
  4. Meillä onneksi meni tuo hampaiden tulo aika helposti. Tai ainakaan en itse osannut yhdistää mitään itkua tms. siihen. Muutoin onkin sitten nukuttu vähän niin ja näin. Onneksi nykyään jo paljon helpompaa (poika pian 2v) :)

    Meidän viikonloppu on mennyt
    pe siivotessa
    la vieraita odottaessa ja seurasta nauttiessa
    su tiedossa lasten kanssa ulkona leikkimistä, picnic, lintulammikko...
    Meillä siskon poika 3v. ekaa kertaa yökylässä la-su :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos teillä hammashommat on ollut vähän helpompia. :) Niin kai nää menee et toisilla ongelmia aiheuttaa toiset jutut ja toisilla toiset, kaikilla varmaan on omat hankalat vaiheensa ja omat ongelmansa. :D

      Teidän viikonloppu kuulostaa kivalta, touhukkaalta. :) Tuo onkin jännää kun pääsee ekaa kertaa yökylään!

      Poista
  5. Minulle myös on uudestaan kertautunut nuo hammashommat lastenlasten myötä.Voi vain kuvitella millaiselta tuntuu kun hampaita puskee ikenien läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lastenlasten kautta pääseekin kokemaan uudelleen kaikki vaiheet, ja vähän eri näkökulmasta. :) Ei varmasti oo kivaa hommaa tuo hampaiden tekeminen, voi tosiaan kuvitella miten kipeää se ottaa.

      Poista