19. huhtikuuta 2011

Miten minusta tuli insinööri

Eli vihdoin vastaan lukijoiden toiveisiin ja kertoilen vähän opiskeluistani. Toisin kuin otsikko väittää, en vielä ole ihan valmis insinööri, mutta kohta olen. :) Nyt on kurssit kasassa ja valmistuminen ihan kynnyksellä, joten on hyvä hetki miettiä vähän menneitä neljää vuotta ja sitä, mitä tuli opittua. (Kuvituksena otteita vuosien varrella tehdyistä koulutöistä, kuvia saa klikkaamalla isommiksi.)

Ensin vähän perusfaktaa. Opiskelen siis tekstiili- ja vaatetustekniikkaa Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulussa, ja tutkinto kestää neljä vuotta. Suuntautumisvaihtoehtoni on suunnittelu ja markkinointi, ja tutkintonimike valmistuessani on insinööri. Tähän väliin on pakko myös mainita, ettei kyseistä koulutusta enää tällaisenaan aloittaville opiskelijoille järjestetä meidän koulussa, sen sijaan nykyään tradenomeilla on mahdollisuus suuntautua vaatetusalan markkinointiin.

 (Sekalaisia koulutöitä. Toppahaalari-suunnitelma on syksyltä -07, ja vasemman yläkulman tunnelmataulut liittyvät koiranvaateprojektiini, ja ovat syksyltä -10. Kollaasin kaksi muuta työtä ovat varmaan jostain vuodelta -08...)

Insinöörinkoulutukseen kuuluu paljon matematiikkaa sekä fysiikkaa ja kemiaa. Perus-insinööriaineiden lisäksi meillä vaatetuspuolella on ollut muutama kurssi operatiivista laskentatoimea eli kustannuslaskentaa. Nämä operatiivisen matematiikan kurssit ovat varmasti olleen hyödyksi, mutta muiden matematiikan kurssien sisällön kuten integroinnin ja vektorilaskennan hyödyllisyyttä uskallan kyllä vahvasti epäillä. Fysiikka ja varsinkin fysiikan laboratoriotyöt sähkötöineen ovat myös kastia "opetellaan että päästään tentistä läpi ja unohdetaan sitten loppuiäksi". Mutta nämä kuuluvat insinööriopintoihin joten hammasta purren nämäkin kaikki on suoritettu... :D

(Vasemmalla oleva suunnitelma on yksi ensimmäisiä koulussa tekemiäni, eli se on syksyltä -07. Oikean alakulman tasokuvat esittävät saman suunnitelman vaatteita. Oikean yläkulman suunnitelma on jatkoa tälle edelliselle, puvusto business-käyttöön.)


Meidän opiskeluihin on kuulunut paljon markkinointia, joku kurssi yritystoiminnasta ja henkilöstöjohtamisesta, alihankinnasta ja ostotoiminnasta, sekä tietysti viestintää ja kieliä. Varsinaisiin alan opintoihin sitten on kuulunut muun muassa materiaalitietoutta, tekstiilirakenteita, sarjontaa, sarjatuotantoa, kaavoitusta, tietokoneavusteista suunnittelua, ompelutekniikkaa, tuotannon suunnittelua, tekstiilien testausta ja taide- ja pukuhistoriaa. Aika monipuolinen leikkaus eri asioita, mutta tietysti osa on sitten väkisinkin jäänyt aika pintaraapaisuksi. Ja pieni koulu kun on kyseessä niin valinnanvaraakaan ei kauheasti ollut, mutta esimerkiksi kaavoitusta ja varsinaista ompelua olisi ollut kiva oppia enemmänkin. Nämä asiat tulivat enemmän sitten omien valintojen kautta projektityö-kurssien merkeissä, joita olivat yritysprojektin asiakastyöt (tein asiakastyönä vanhojentanssipuvun), tuotekehitys ja projektinhallinta (tehtiin yhdessä kaverini Annan kanssa lakanasarja, jonka esittelinkin jo aiemmin.) sekä malliston suunnittelu, jolla tein koiranvaateprojektini. Minä valitsin töitä joissa myös kaavoitin ja ompelin, mutta kursseilla oli mahdollista tehdä oman kiinnostuksen mukaan tosi monenlaista muutakin, asiakkaat kun piti kuitenkin hankkia itse.

(Tämä työ on vuodelta -08, ja tehtävänantona tähän oli suunnitella t-paitaprintti ja tietysti sitten myös paita johon printti painettaisiin. Tehtävään kuului myös suunnitella pakkaus jossa t-paita myydään. Itse ompelin kangaskassin valkoisesta puuvillasta, ja siinä toistui sama liskokuvio kuin paidassa, mutta askarteluhuovasta päälle ommeltuna. En kuollaksenikaan muista, mitä kassille on tapahtunut, eikä siitä ole kuviakaan...)


Omia ehdottomia suosikkikurssejani koko opiskeluajan olivat kaikki suunnittelukurssit, ja niitä onneksi oli monia. Malliston ja esitteiden suunnittelua, luovaa tuotesuunnittelua ym. suunnittelun kursseja, ja heti ekan opiskeluvuoden syksyllä meillä oli myös muotipiirtämisen kurssi, jota vetämässä oli vieraileva opettaja kiinasta. Eri yrityksistä on käynyt myös luennoitsijoita (mm. Tikaun Taina Snellman, Noolanin Marja Rak ja Tarkovskin Tarkko Nuutinen) kertomassa suunnittelijan työstä, ja tietysti on ollut luentoja ja kursseja myös ekologisuudesta ja vastuullisuudesta vaatetusalalla.Vierailuja on myös tehty ihan kiitettävästi eri yrityksiin ja museoihin, ja ne ovat olleet aina mielenkiintoisia ja antoisia.


 (Nämä kuvat ovat liittyvät kurssiin., jolla piti suunnitella mallisto. Oikealla yläkulmassa on yksi aukeama kohderyhmätaulusta, ja harmaat kartongit ovat värikartastani. Yläkulmassa sitten vilaus mallistoon)


Tykkään alasta tosi paljon, ja tunnen olevani oikealla alalla. Pieni koulu ja resurssien puute on välillä vähän tuskastuttanut eikä ongelmitta ole selvitty, lisäksi opiskelu on ollut aika rankkaa ja työmäärät ovat olleet aika suuria, mutta jälkikäteen ajatellen; toivottavasti olen valmistuessani sitten aika pätevä. ;) Ala on kiinnostava ja olen oppinut paljon, ja lisäksi koulusta on tarttunut matkaan mahtavia ystäviä!

Nyt olen siis siinä vaiheessa että jäljellä on yksi tentti ja opinnäytetyön viimeistely, sekä valmistuminen kesäkuussa. :) Nyt tuntuu että neljä vuotta on hurahtanut äkkiä, mutta kyllä välillä on ollut aika pitkiä iltoja kun olen liimannut vielä kahdelta yöllä jotain kohderyhmätauluja tai tuskaillut fysiikan labraselosteiden kanssa.. :D

6 kommenttia:

  1. Minkälaisia töitä tavoittelet jatkossa tai mikä olisi unelma työpaikkasi?

    VastaaPoista
  2. r: No, suurimpana unelmana olis saada tehdä jonkinlaista suunnittelutyötä, ja toinen unelma on yrittäjyys. Toisaalta kaupan alakin kiinnostaa, eli esimerkiksi sisäänostajana tai myymäläpäällikkönä työskentely.. :)

    VastaaPoista
  3. "En kuollaksenikaan muista, mitä kassille on tapahtunut, eikä siitä ole kuviakaan..."

    ettei vaan pikkusiskon kaapista löytyisi? ;)

    VastaaPoista
  4. everu: :DD No nytpä muistanki et sullehan sen annoin. :D Selvispä sekin mysteeri! En edes muistanut koko kassia ennenkuin koulutöitä selatessa tuli tuo työ vastaan. :)

    VastaaPoista
  5. Olipa mielenkiintoinen postaus! En tiennytkään, että tekstiili- ja vaatetuspuoleltakin valmistuu insinöörejä! :)

    Hitsi, tuohan kuulostaa huippuhyvältä ammatilta: toivottavasti löydät kivan työpaikan :)

    Niin ja paljon onnea valmistumisesi johdosta! :)

    VastaaPoista
  6. Maikki: Itsekin kuulin tästä koulutusmahdollisuudesta vasta silloin kun lukion viimeisellä selailin valintaoppaita ja etsin vaatetuspuolen koulutuksia. :)

    Hyvä jos postaus kiinnosti, niin että vaivannäkö kannatti! :) Ja kiitoksia jo nyt, vaikka loppurutistus on vielä käsillä ennen valmistumista! :)

    VastaaPoista