29. syyskuuta 2013

Toripolliisia moikkaamassa!


Käytiin tänään Oulussa vähän palloilemassa. Missiona oli käydä muutamassa kaupassa, sekä syödä hyvin. Bonuksena käytiin vielä moikkaamassa Toripolliisia, mies kun ei ollut ennen käynyt Oulun torilla.


Ruokapaikaksi valikoitui Fransmanni ihan siksi, että mä halusin sinne etanoille. Nam! Vielä viisi vuotta sitten (ehkä jopa kolme?) vannoin etten ikinä tule etanoita maistamaan, mutta nyt oon syönyt niitä jo melkoisen armeijan.


Muutenkin viikonloppu sujui mukavasti, oon nukkunut alkusyksyn univelkoja pois ja muutenkin ottanut rennosti. Tänään aloitin aamun paistamalla miehelle ylläriksi aamupalaksi lättyjä, aika luksus sunnuntai. Puhuttiinkin niitä mutustaessa, et tää oli ensimmäinen kerta kun kumpikaan meistä söi niitä aamupalaksi, joten oli jo aikakin. Nää on kai niitä aikuisen etuoikeuksia joista lapsena haaveili,et kunpa joskus saisi aamupalaksi lättyjä tai vohveleita!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti