29. lokakuuta 2013

Haaveissa hopeaa ja blingiä ranteeseen


Oon haaveillut jo useamman vuoden kunnon kellosta. Käytän aina kelloa, ja mulla on kyllä monia kelloja, mutta ei yhtään arvokasta, oikeaa laatukelloa.

Oon tutkaillut kellovalikoimaa kaupoissa ja netissä jo pitkään, ja nyt aion oikeasti viimein satsata vähän parempaan kelloon. Kunnon kello kun kestää pitkään, ja on oikeasti järkeväkin satsaus. Nyt vaan täytyisi osata päättää, mikä on se mun kello, jota haluan kantaa ranteessani päivästä toiseen. Varmaan vuosi sitten päätin jo, että se arvokkaampi kello jonka ostan, tulee olemaan hopeinen, suhteellisen kookas ja kellotaulultaan pyöreä, sekä höystetty pienellä blingillä tottakai. :D Kuulostaa siis siltä, että mulla on aika hyvin selvillä mitä olen hakemassa, vai?

No juu, niin onkin, mutta se on ehkä myös se ongelma. Kun on vuoden pläräillyt nettikauppojen sivuja läpi ja tutkinut kultasepänliikkeiden vitriinejä, sokaistuu jo kaikesta blingistä niin ettei osaa enää valita. Ja sitten on vielä se budjetti, en ole silti valmis maksamaan mansikoita kellosta tällä tulotasolla, joten maksimi menee parissa sadassa. Pari sataakin kuulostaa paljolta, mutta mulle kello on satsaus joka tulee jokapäiväiseen käyttöön vuosiksi, joten ei se enää ihan mahdoton summa ole. Ja tottakai täytyy kytätä tarjouksia, aina on jossain kultasepänliikkeessä alet menossa, joten näin arvokkaan ostoksen kanssa kannattaa vähän aleja odotellakin. ;)

Joltain seuraavista mun haaveiden kello näyttäisi:




Bongasin Lorukselta muutaman upean yksilön, jotka houkuttaa hintansakin puolesta. Kuvan kellot on molemmat hippasen alta satasen kelloja, joten sellainen ei tekisi edes hirvittävää lovea budjettiin. Näistä kallistuisin tuohon vasemmanpuoleiseen, vaikka oikeanpuoleinenkin on kaunis yksinkertaisuudessaan.






Jos budjettia venyttäisi 250-300 euroon, saisin jo Michael Korsinkin, jotka on kyllä äärimmäisen kauniita... Mutta en ehkä kuitenkaan raaskisi tällä hetkellä satsata noin paljoa, jos ei sitten tosi hyvää tarjousta sattuisi kohdalle, ja se on jo ehkä turhan optimistisesti edes haaveiltu. Eipä noita paljon aleissa näy...




Upeuksia löytyi myös DKNY:ltä, Tommy Hilfigeriltä, Marc By Marc Jacobsilta sekä Guessilta...

Nettikaupoissa osa näistä oli alessakin, mutta en halua ostaa kelloa nettikaupasta. Kelloa täytyy päästä sovittamaan; kokeilemaan omassa ranteessa sen muoto, paino ja fiilis. Täytyy siis alkaa tutkailemaan, missä Oulussa myytäisiin näitä merkkejä, ja lähteä sovittelemaan. :)

Mikä on teidän suosikkinne yllä olevista? 


10 kommenttia:

  1. Suosittelen miettimään tuota kellon kokoa vielä! Isot kellot on ihania ja omistan itsekin monta, en toki yhtään "merkkikelloa", mutta jokapäiväiseen käyttööntuleva kello olisi omasta mielestäni kuitenkin ehkä sirompi. Varsinkin talvella olen hiomannut, että takinhihat ja neuleet ahistaa kellokädessä juuri sen takia kun se on iso :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua taas ei haittaa yhtään iso koko. :) Mulla on nytkin suurimmassa käytössä olevat kellot tosi isoja kooltaan, joten oon kokoon kyllä tottunut.

      Poista
  2. Noita Michael Korsin kelloja ainakin myytiin Oulussa Kultajousessa reilu vuosi sitten. Ostin miehelle huomenlahjaksi ja sain 25% muistaakseni alennusta. Oon muuten jo pitkään seurannut blogia, ja tykkään, varmaan käsityöjuttujen kautta tänne eksyin alun perin :)

    Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, huippu juttu, kiitos vinkistä! :D En tiennytkään että Kultajouset myy Korsia, kun en oo ikin' bongannut, eikä nettisivuilla ollut, mutta täytyypä piipahtaa keskustan Kultajouseen... :) Tuollainen ale kyllä kelpaisi! Se jopa tekisi Korseistakin sopivan mun budjetille...

      Ja kiitos kun kommentoit! Mukava kuulla että oot seuraillut pitkään. :)

      Poista
  3. Yksinkertainen maku, joten Loruksen oikeanpuolinen miellyttää eniten. Klassisen tyylikäs ja silti naisellinen. En muuten edes muista milloin olisin viimeksi käyttänyt rannekelloa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kaunis sekin. :) Mä taas en osaa olla ilman rannekelloa, paitsi kotona tietenkin. Kotoa lähtiessä laitan kellon aina ranteeseen.

      Poista
  4. Tuo Michael Korsin bling bling kello oli nyt syksyn Hulluilla Päivillä alle parilla sadalla,oisko ollut peräti alle 180€.Hullareilla on aina hyviä tarjouksia merkkikelloista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, enpä tiennytkään! Eli kannattaa seuraavilla Hulluilla Päivillä käydä katsomassa jos taas olis Korseja alessa... :) Kiitos vinkistä!

      Poista
  5. Mulla on tuo Hilfigerin Grace valkosella nahkarannekkeella ja tykkään älyttömän paljon! Nettikaupat on siitä kyllä käteviä, että voi käydä liikkeessä sovittamassa ja tilata sitte netistä huokeampaan hintaan. Omani ostin Oulusta Sun Korusta muutaman päivän harkinnan jälkeen ku en jaksanu ootella nettikauppojen toimitusaikoja ja sainki liikkeessä heti 40€ alea jonku kanta-asiakkaaksi liittymisen myötä. Ihana on eikä aika ison kellotaulun koko muakaan kyllä haittaa. Ompahan näyttävä ja kimaltaa mukavasti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoinkin tuota liikkeessä juuri sellaisena nahkarannekkeisena, oli kyllä tosi hieno! :)

      Poista