19. marraskuuta 2013

Rouheaa ja romanttista


En halunnut keittiöön pitkiä verhoja, mutta täysi verhottomuuskin on mun silmään jotenkin autiota ja keskeneräistä, joten päädyin siihen, että ratkaisu on kappaverho.

Olin ajatellut hankkia kangasta ja ommella koko verhon itse, kunnes silmiini pisti Bauhausissa edullinen valkoinen kappaverho. Auttamatta liian kapeana kylläkin, joten siitä se ajatus sitten lähti.


Hain kangaskaupasta samantyyppistä kangasta mustana, ja jatkoin verhoa molemmista päistä kaistaleilla. Solmiamisnauhat oli valmiina, mutta lisäksi lyhensin verhoa reilusti, sekä lähetin miehen rautakauppaan ostamaan kapeaa puurimaa tuohon alareunaan.

Alareunassa on siis simppeli kuja, johon pujotin puuriman, jotta verhon rullaaminen sujuu helpommin, ja lopputulos on skarpimpi kun verho pysyy suorana.

Itse ainakin tykkään kovasti, vaikka jossain vaiheessa ompelua epäilin koko visiotani aika lujasti, kun alkoi tuntua että musta oli ehkä kuitenkin liian raju valinta. Taas piti kuitenkin paikkansa äidin ja mummon opit, ettei keskeneräistä työtä saa arvostella, sillä lopputulos itseasiassa sopii hyvin paitsi tuohon verhon mustaan printtiin, myös keittiön mustiin kivitasoihin ja välitiloihin, sekä viereisessä ikkunassa oleviin mustavalkoisiin pitkiin verhoihin. Joten visiota kannatti seurata, lopputulos on mieleinen. :)

Sinänsä ehkä hassu yhdistelmä, graafinen mustavalkoisuus yhdistettynä vähän maalaisromanttiseen printtiin sekä rusetteihin. ;) Mutta eikös yleensä vastakohdat pelaa ihan hyvin yhteen?



Ps. Tuo keittiön valaisin vaivaa mua, se on jotenkin iso rohmu pienen pöydän yllä, ja varsinkin kun se ei edes ole suoraan pöydän yllä. En vain keksi millainen valaisin tuohon sopisi, ideoita?

10 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköinenhän tuosta verhosta tuli, ihanasti yhdistetty vähän vintagea ja vahvaa mustaa. ;)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Voi kiitoksia! Ainakin erilainen kuin mitä kaupasta olisi saanut :)

      Poista
  3. Vau, tuosta tuli tosi kiva! Ilman mustia osia verho voisi olla tuohon tilaan vähän liian pliisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo en halunnut pliisua, siksi valitsinkin mustan. Vaikka mustassa oli se riski että tulee joko kamala, tai tosi hieno. :D

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) Onneksi joskus visiot näyttää hienolta valmiinakin eikä vaan ajatuksena omassa päässä. :P

      Poista