1. joulukuuta 2013

Tervetuloa joulukuu!


Ah ihanaa, joulukuu! Tätä on odotettu. Syksy on musta ankeaa aikaa, mutta rakastan joulua, joten tässä taloudessa joulukuu otetaan avosylin vastaan.





Ehkä se joulufiiliskin tästä pikkuhiljaa alkaa kohota, kuuntelin jo muutaman joululaulunkin, ja joululahjojakin on tullut sekä värkättyä, että mietittyä. En todellakaan ole niitä ihmisiä, jotka ostaa joululahjoja pitkin vuotta, ja siihen on montakin syytä. Ensinnäkään en uskaltaisi ostaa joululahjoja liian aikaisin ihan siitä syystä, että mitä jos lahjansaaja ehtiikin saada/hankkia samanlaisen jo ennen joulua. Toinen, ja tärkein syy on kuitenkin se, että yksinkertaisesti rakastan joululahjojen hankkimista niin paljon, että haluan säästää sen joulukuulle. :D Yksi parhaita juttuja joulukuussa on lahjojen miettiminen rakkaille ihmisille, kaupoissa kuljeskelu ja etsiminen,se riemu kun löytyy jotain niin jonkun ihmisen näköistä että on pakko ostaa, ja lopulta se paketointi sekä lahjan antaminen. Lahjojen ostaminen on ihanaa, ja saan siitä itselleni niin paljon iloa ja joulumieltä, että haluan säästää sen lähemmäs joulua. :)



Jotain joululahjoista on siis jo hankittuna, ja aika paljon myös mietittynä, mutta suurin osa on vielä hankkimatta. Ajattelin väkertää vähän joululahjavinkkejä (niin itsetehtyjä kuin ostettujakin) postauksen muotoonkin, yritän saada niitä eetteriin lähiaikoina! :)




Täällä oli eilen taas vieraita, kun appivanhemmat kävivät kylässä. Tarjottaviksi leivoin suklaamuffineita, sekä tein savuporotuorejuustonappeja. Yksinkertaisesti niihin siis tarvitaan vain grillimaustettuja ruissipsejä, savuporotuorejuustoa ja koristeeksi persiljaa. :)

Tämä päivä puolestaan on mennyt ainakin tähän asti ihan vain kotona villasukissa hipsutellessa. Oon neulonut, on katsottu hiihtoja ja viime viikon tv-sarjoja tallenteilta, oon lukenut kirjaa sekä lehtiä, ja on laitettu hyvää ruokaa. Kohta voisi käydä kaivamassa joulukoristelaatikon varastosta, ja luoda kotiinkin vähän jouluisempaa tunnelmaa... :)

Mukavaa sunnuntai-iltaa, sekä ensimmäistä adventtia!

4 kommenttia:

  1. Joulukuuta on odotettu täälläkin! Itse olen huomannut lahjojen aikaisessa hankkimisessa vaarallisena sen, että kun kaikki on jo joulukuuksi valmista, tulee tehtyä/hankittua kaikkea ylimääräistä, kun se vaan on niin kivaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuokin on riskinsä. :D Mut ihanaa kun joulukuu on nyt täällä!

      Poista
  2. Joulukuu on kyllä niin ihana, vaikka en talvesta niin pidäkään. Joululahjojen ostaminen ja paketoiminen on joulun kohokohta, ainakin minulle. Nam, nuo savuporotuorejuustonapit (oikea sanahirviö) näyttävät herkullisilta! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä odotan talvessa sitä ihanaa kevättalvea, kun on pakkasta ja aurinkoista, ja päivällä kunnolla pituutta... :) Tää alkutalvi ei muuten innosta, mut onneks tässä on tää joulu johon keskittyä pimeyden ja synkkyyden sijaan! :)

      Poista