7. huhtikuuta 2017

Bodykammo selätetty

Kirjoittelin parisen viikkoa sitten rimakauhusta mikä mulla on (oli!) jostain syystä bodyjen ompelemista kohtaan, mutta arvaatkaapa mitä - mä selätin sen! :D Heti tuon postauksen kirjoittamisen jälkeen päätin että nyt teen sen ekan bodyni, ja niinpä mä teinkin, ja heti perään toisenkin. Eikä se ollutkaan yhtään vaikeaa tai kamalaa.

Tuo kettukuvioinen, eli PaaPiin Ketunleipäkarkelot -kankaasta ompelemani body oli itseasiassa niinkin pitkä projekti, että piirsin kaavat ja leikkasin kankaat jo syksyllä, ja sitten se jäi keskeneräisenä marinoitumaan kaappiin. Kunnes ehkä kuukausi sitten tein siihen osan resorikanttauksista, ja nyt tuon Nosh- postauksen jälkeen otin itseäni niskasta kiinni ja tein bodyn loppuun. Ja siitä innostuneena samantien leikkesin kankaat toiseenkin bodyyn ja surautin senkin kasaan.

Se rimakauhu bodyjen ompelemista kohtaan johtui kahdesta asiasta, resorikanttauksista ja neppareista - pelkäsin etten saa siistiä kummastakaan. Mutta kummatkin sujui ihan hyvin, ja nää bodyt on olleet jo päällä ja pyörineet pesukoneessa monta kertaa valmistuttuaan. :) Jee! Onnistuin! Eikä ollut ees vaikeaa. Vaikeinta oli päästä omassa päässä olleen mörön yli, loppu sujuikin ihan mukavasti.

Resorikanttaukset ei oo vieläkään mun lemppareita ja ne vaatii harjoittelua, mut ihan ok niistä kuitenkin jo tuli. :)



Vasemmalla on Ainolan ihanasta Inkkarikaverit- trikoosta mustilla kanttauksilla ommeltu body koossa 80. Kaava on Ottobre Design 4/2016 Hedgehog -body jossa siis raglanhihat. Tämä on vielä Juliukselle tosi reilun kokoinen, joten vaikea sanoa kaavan istuvuudesta vielä mitään, täytyy katsella kun poika vähän kasvaa että miten tämä istuu. :)

Oikealla on PaaPii Designin Ketunleipäkarkelot- kankaasta ommeltu kirjekuoripäänteinen Blue Rain -body Ottobre 4/2015 -lehdestä. Tämä tuntuu tosi hyvänmalliselta kaavalta, paitsi seuraavaan versioon teen joko pidemmät hihat tai hiharesorit, sillä hihanpituus on vähän nafti pitkälle pojalle. Tämä body on tehty siis koossa 74, vaikka pojalla on pituutta jo 78 cm. Tän bodyn suhteen pelkäsin että mahtuukohan tää enää edes pojalle, kun valmistumisessa kesti niin kauan - mutta täähän onkin just hyvä. :) Kirjekuoripääntienhän voi jättää ilman neppareitakin, mutta musta tästä tuli kiva kun lisäsin nepparit myös pääntien risteämiskohtiin.




Ihanaa kun sain tän body-kammon selätettyä, sillä mulla ois tuolla kaapissa monta ihanaa kangasta odottamassa että ne pääsis bodyksi! :)


4 kommenttia:

  1. Voi miten kauniita! :) Rakastan tota väriyhdistelmää. Mulla itsellä on kans vähän bodykammoa, ehkä mäkin sen vielä selätän..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Joo mustakin nää värit on ihanat! <3 Selätä vaan, ei ollut yhtään niin paha :)

      Poista
  2. Iiks, miten söppänät bodyt! Hyvin olet onnistunut! :)

    VastaaPoista