4. heinäkuuta 2018

Kesäsuunnitelmien ABC


Kesälomani alkoi n-y-t, joten listasin jo perinteiseen tapaani kesäsuunnitelmiani aakkosten muotoon. :)



A - Ainolanpuisto. Ainolanpuisto on tosi kaunis suuri puisto Oulussa - sinne meidän on tarkoitus mennä koko perheellä viettämään aikaa jonain kesälomapäivänä. Haluaisin myös kuvata Juliusta siellä, ja ottaa myös tämän kasvavan mahan kanssa muutaman kuvan muistoksi.

B - Burgeri. Sekä itsetehdyt burgerit omalla grillillä grillattuna, että legendaarinen Oulun Kauppuri5:n burgeri.

C - Chillailu. Hiekkalaatikon reunalla istuskelu, auringosta nautiskelu. Täytyy muistaa myös levätä ja rentoutua, sillä kohta mulla on kädet täynnä töitä kahden pienen lapsen kanssa, ja veikkaan että jos nyt yhden taaperon äitinä istuskelulle tai rentoutumiselle ei ole paljoa aikaa niin ei sitä ole sittenkään kun comboon lisätään vielä vauva. ;)

D - Datailu, surffailu netissä ja blogin kirjoittaminen. Tarkoitus olis myös saada taas aikaiseksi järjestää tietokoneen kuvakansiot ja tilata kuvia tai kuvakirjoja.

E - Eläinpuisto. Halutaan viedä Julius kesällä eläinpuistoon; suunnitelmissa on sekä Toivosen eläinpuisto Kälviällä, että Escurial Limingassa - katsotaan ehditäänkö molempiin, mutta toivottavasti ainakin toiseen. :)

F -  Foto, valokuvaus.

G - Garderobi. Tarkoitus olisi siivoilla kesän aikana koko perheen vaatekaapit läpi, kierrättää ja järjestää. Ei ehkä puuhana kaikista hauskinta, mutta lopputulos palkitsee, kun kaapeista oikeasti löytää tarvitsemansa eikä hyllyt pursuile sellaisia vaatteita joita ei käytetä.



H - Hiekkaleikit. Niin hiekkalaatikolla kuin rannallakin! Tehtiin alkukesällä pihalle pieni hiekkalaatikko, ja se tuntuu olevan pojalle melkoinen hitti.

I - Irtojäätelö

J - Järvi, tarkemmin ottaen Hietajärvi. Järvi lapsuudenkotini lähellä, johon haluan viedä Juliuksen uimaan tänä kesänä.

K - Kolmen ruokalajin illallinen. Sovittiin miehen kanssa Juliuksen syntymän jälkeen, että käydään kerran vuodessa kahdestaan syömässä ulkona vähän hienommin ja pitkän kaavan kautta. Niin että oikeasti syödään alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka - ihan rauhassa ja nautiskellen. On kiva käydä ravintoloissa syömässä perheenäkin jotta lapsikin oppii ravintolakäyttäytymistä, mutta ei taaperon kanssa silti syödä montaa ruokalajia valkoisen pöytäliinan paikoissa ainakaan niin että tilannetta voisi kuvata rauhalliseksi ja rentouttavaksi. ;) Lapsiperheenä valitaan vähän rennommat ravintolat, joten kerran vuodessa on kiva käydä kahdestaan syömässä niin että molemmat ehtivät syödä ruokansa lämpimänä, ja ilman suurempaa hässäkkää ja viihdytystä. :D Silloin on kiva valita sellainen ravintola, joka ei olisi ihan ekana listalla taaperon kanssa ruokaillessa.

L - Lukeminen. Lukemattomia kirjoja odottaa pinossa yöpöydällä sekä kirjahyllyssä useampia, niille aion ottaa aikaa edes hetken silloin tällöin!

M - Maalaaminen. Suunnitelmissa olisi maalata terassikalusteita vähän uuteen uskoon, jos vain aikaa löytyy.

N - Nurkkien siivous. Pesänrakennusvietti on valloillaan, ja haluaisin ehtiä siivoamaan kaikki nurkat ja kaapit ennen vauvan syntymää. Turha tavara pois, ja jäljelle jäävät parempaan järjetykseen!

O - Ompelu. Vauvalle olisi kiva ommella vielä monenlaista, ja Juliuskin tarvitsee uutta vaatetta. Myös imetyspaitoja olisi kiva ehtiä ommella pari valmiiksi ennen vauvan syntymää, ja haaveissa olisi ehtiä tehdä vielä monenlaista ompeluprojektia kaukalopussista hoitoalustanpäälliseen ennen vauvan syntymää. Toivon siis, että Julius malttaa nukkua päikkärit mun äitiyslomankin aikana niin saan ompeluaikaa... ;)

P - Pyöräily. Juliuksella on kaksivuotis- synttärilahjaksi saatu Puky- potkupyörä, jolla poika päästelee niin kovaa että perässä pysyäkseen on pakko juosta. Se ei luonnollisestikaan näillä viikoilla raskausmahan kanssa ole se suositeltavin liikkumismuoto, joten totesin juuri että tästä eteenpäin Julius pääsee potkupyöräilemään vain kun isäkin on mukana, sillä musta ei ole nyt juoksemaan potkupyöräilevän taaperon perässä. Varsinkaan kun juuri kaksi täyttäneellä on kyllä pyöräilyyn vaadittava koordinaatio ja vauhti hallussa, mutta järjen ja huomiokyvyn kanssa on vielä kehitettävää.. ;) Seis- käsky toimii satunnaisesti, ja kaikki ohi menevät pyörät/autot/linnut/koirat kiinnostavat niin ettei muuta nähdä.

Q - Quilt. Eli tilkkutyö. Aion ommella tilkkupeiton vauvan pinnasänkyyn, ja myös Juliukselle haluaisin ommella uuden isomman tilkkupeiton.



R - Retket. Isompaa kesälomareissua tänä kesänä tuskin tehdään, mutta tarkoitus on tehdä pieniä retkiä. Käydä mummoloissa, mökillä, kotieläinpuistoissa, paistamassa makkaraa Koitelinkoskella, viettää iltapäivää Nallikarissa, ym.

S - Seilaaminen. Meidän ois tarkoitus ehtiä siskoni kanssa vielä pienelle meriristeilylle Oulun edustalle.

T- Treffit. Ollaan puhuttu miehen kanssa, että olisi kiva käydä jollain yhden yön kahdenkeskisellä reissulla vielä ennenkuin vauva syntyy - sillä eihän olla oltu sellaisella vielä kertaakaan Juliuksen syntymän jälkeen. Välissä näytti jo siltä ettei taideta ehtiäkään kahdestaan reissuun kun viikot vaan vierii, mutta nyt on hotelliyö varattu. :D

U - Uiminen. Juliuksen kanssa täytyy ehdottomasti käydä uimassa meressä ja järvessä kunhan vedet vielä vähän lämpenee. :)

V - Vauvaan valmistautuminen, ja elokuussa vauvan nuuhkuttelu.

X - Xtrapaljon perheaikaa. Ajan viettäminen tällä kolmehenkisellä perheellä, ennenkuin uusin perheenjäsen syntyy ja alkaa uudenlaisen arjen pyöritys. Yksi ajanjakso päättyy ja toinen alkaa. :) Onhan se väistämätöntä että elämä muuttuu erilaiseksi taas vauvan myötä, joten nautitaan nyt vielä tästäkin ajanjaksosta ja tehdään juttuja kolmestaan.

Y - Yhdessäolo, perheen ja ystävien kanssa.

Z - Zzzz... Unta varastoon. ;)





Ä - Äitiysloma. Viimeinen työpäivä oli jo eilen, nyt loppuviikko kesälomaa ja ensi maanantaina alkaa sitten virallisesti äitiysloma. Olen kiitollinen siitä, että pystyin olemaan töissä loppuun asti, vaikka monenlaista huolta tähänkin raskauteen on liittynyt. Oma vointi on kuitenkin edelleen tosi hyvä, vaikka maha onkin ihan eri kokoluokkaa kuin esikoista odottaessa... :D Mun on aika vaikea päästää irti töistä, mun työn luonne kun on sellainen että asioihin uppoutuu ja töistä tulee tosi tärkeitä - keskeneräiset projektit on tosi vaikea laskea käsistä ja luottaa siihen että asiat hoituu kyllä. Toisaalta nämä viikot (toivottavasti tässä on vielä jäljellä viikkoja ennen vauvan syntymää) ovat myös tosi tärkeitä vauvaan valmistautumisen ja levon kannalta. Nyt täytyy alkaa kuitenkin pikkuhiljaa siirtää ajatuksia työstä synnytykseen ja alkamassa olevana taas uudenlaiseen elämänvaiheeseen.

Ö - Ötököiden ihmettely Juliuksen kanssa. Pienelle lapselle maailmassa on niin paljon ihmeteltävää, ja kesä tuo ihmeteltäväksi monenlaista uutta ötökkää ja pörriäistä!


Sellaisia kesäsuunnitelmia mulla! Minkäslaisia kesäsuunnitelmia teillä on? :)

2 kommenttia:

  1. Taaperon kanssa touhuamista, vatsan kasvattamista ja syksyllä syntyvän vauvan odottelua <3 tsemppiä loppuraskauteen! Kirjoitit joskus Oot niin ihana -vauvakirjasta, olisi hauska jos tekisit taas postauksen siitä, jossa näkyisi valmiita sivuja (ideoita kaipaisin :D) jos ei kaikkea halua esitellä niin vaikka osa teksteistä sumennettuna tms :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Samoin sinulle onnea odotukseen! <3 :)
      Mun on itseasiassa tarkoituskin postata taas Oot niin ihana- vauvakirjasta kunhan ehdin, mutta valmiiden sivujen esittelyä täytyy vähän pohtia... koen ne niin henkilökohtaisiksi ja tärkeiksi, etten niitä kovin laajalti halua esitellä. Mutta toki palasia sieltä täältä voisi näyttää. :)

      Poista