22. toukokuuta 2016

Kastejuhlien koristelut


Ajattelin jakaa nämä ristiäispostaukset useampaan osaan, ettei tule yhtä megapitkää postausta valtavalla kuvamäärällä. :) Aloitetaan vaikkapa koristeluista.






Teemaväreinä oli limenvihreää ja turkoosia, ja ne näkyivät juhlissa pienissä yksityiskohdissa. Askartelin ikkunaan viirinauhan, jonka tekovaiheita vilautinkin täällä aiemmin. Alunperin aikomukseni oli askarrella myös pompomeja tai noita honeycomb -palloja itse, mutta sitten tein löydön K-marketista ihan sattumalta - 3 kpl paketti honeycomb- koristeita joka kustansi 2,95 €. Silloin totesin ettei kannata alkaa värkätä itse, kun muutenkin tekemistä on kyllä ihan riittämiin. Ne K-marketin koristeet olivat vieläpä sattumoisin sävyiltään vihreitä ja turkooseja, joten ostin niitä kaksi pakettia. Ei saatu pysymään noita koristeita meidän rapatussa katossamme millään ilveellä, joten ripustin ne lopulta verhotankoon - meillä kun olohuone/keittiötilassa menee yksi yhtenäinen verhokisko koko tilan pituudelta ikkunaseinällä, joten tuohon terassin oven kohdalle mahtui hyvin koristeet ripustamaan. Viirinauhasta ei näköjään tullut kunnon kuvaa, mutta sen tein erilaisista limenvihreän/mintun/vaaleansinisen sävyisistä kuviopapereista, ja ripustin olohuoneen isoon ikkunaan.







Tarjoilupöydän ison kimpun sekä kastepöydän pienen asetelman tilasin kukkakaupasta. Annoin kukkakauppaan aika vapaat kädet kukkien suhteen, vein sinne omat maljakot ja juteltiin vähän suuntaviivoista; millaista kukkaa ja mitä värejä, ja minkä kokoiset ja malliset asetelmat - muu jäi kimppujen tekijän vastuulle. Halusin siis valkoista ja limenvihreää kukkiin, ja musta nuo kimput oli aivan upeat. Varsinkin tuo kastepöydän pieni asetelma on tosi herkkä ja kaunis, juuri sellainen kuin halusinkin.

Lisäksi tarjoilupöydässä ja sivupöydillä paloi kynttilät limenvihreän sävyissä. Vain tarjoilupöydän kynttilä oli kynttilänjalassa, sivupöytien kynttilät paloivat lasimaljoissa ihan turvallisuussyistäkin.

Servetit on Nanson, ja ne taisikin olla ensimmäinen juttu mitä ostin ristiäisiä varten. Ihanan raikkaat servetit joissa väreinä on valkoista, limenvihreää ja turkoosia.










Kastepöytänä meillä oli vanhemmiltani lainassa ollut pieni pyöreä pöytä, joka aseteltiin keskelle olohuonetta. Kasteliina on sama jolla miehenkin hiukset on kastejuhlassa aikanaan kuivattu, ja Juliuksen hiusten kuivaamisesta sillä vastasi meidän ihana ja reipas pieni kummityttömme.

Kastemaljana toimi meidän kihlalahjaksi minun kummeiltani saama kaunis kristallimalja. Kastepöydässä paloi valkoinen kruunukynttilä kynttilänjalassa, ja seurakunnalta kastekynttilän mukaan tuli puinen simppeli kynttilänjalka.







Vähän tylsää kun en viitsi yleiskuvia juhlista julkaista, kaikissa kun näkyy perheenjäseniämme. Mutta eiköhän näistä yksityiskohdistakin vähän fiilistä välity. :) Fiksuahan olisi ottaa kuvia kotoa jo ennen vieraiden saapumista, mutta eihän siihen ikinä ole aikaa - eikä juhlien jälkeen kuvaaminen puolestaan enää kiinnosta, vaan siinä vaiheessa on kiva vaan nostaa jalat ylös ja vajota sohvalle. ;)

Sellaiselta näyttivät ristiäisten koristelut. Teen tarjoiluista ja juhlavaatetuksesta vielä oman postauksen, koska näitä kuvia tuntuu riittävän... :)

10 kommenttia:

  1. Oi vitsi ompa sopivasti kaikkia värejä eikä mikään väri näin kuvista ainakaan erotu liikaa. Tosi kaunis kokonaisuus <3

    VastaaPoista
  2. Niin kaunista! Jo pelkästään näiden koristeiden perusteella teillä on varmasti ollut tosi tunnelmalliset juhlat.

    VastaaPoista
  3. Kyllä se fiilis välittyy :) . Raikasta, kaunista ja herkkää.

    VastaaPoista
  4. Ompas sievät koristelut ja ihana värimaailma! Niin raikasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Raikasta ja keväistä - sellaista halusinkin :)

      Poista
  5. Ihanat ja raikkaan väriset koristelut! Kivaa vaihtelua, kun ei aina ole joko se pinkki tai vaalean sininen teemaväri (vaikka kivoja nekin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Katri! :) Mä tykkään enemmän turkoosista ja mintusta, kuin sellaisesta perinteisestä vaaleansinisestä, ja limenvihreä on raikas ja keväinen väri josta myös tykkään - joten siksi nämä värit. :)

      Poista