14. tammikuuta 2010

Mini-kokoa!


Kerrankin sain neuloa jotain mini-koossa, kun ystävät saivat vauvan tuossa loppuvuodesta. Tämä oli ensimmäinen ylipäätään vauvalle neulomani juttu, kun ihan lähipiiriin ei ole vauvoja syntynyt. Hieman tuotti kyllä päänvaivaa miettiä että kuinkas pieniä ne vauvat onkaan. :D Tai lähinnä se, että millaiset mittasuhteet ovat ja kuinka suuret pään ja käsien aukot tulee tehdä.



Vauva sai siis slipoverin, jonka ohje on omasta päästä ilman ohjetta neulottu. Kädentien kavennuksista ei ehkä täten tullut ihan niin hyvät kuin olisi kenties ohjeen kanssa tullut, mutta ihan kelpohan tuosta silti tuli. :>

Kuvissa mukana myös settiin ostamani body ja collegehousut. (Tuosta bodysta oli muuten hyvä vähän mallailla slipoverin leveyttä ja kädenteiden kokoa kun muuta ohjetta ei ollut. :>) Halusin tehdä sliparista vähän reilumman kokoisen ettei ole sitten heti pieni, ja koska ajattelin että pienempiä vaatteita tulee varmaan lahjaksi nyt alkuun niin paljon että enemmän olisi käyttöä muutaman kuukauden päästä sopivalle slipoverille.

Malli: Omasta päästä, koko ehkä n. 3-4 kk vauvalle (?)
Lanka: Gjestalin Nagano (konepestävä), ruskea, vihreä ja valkoinen. Tarkkaa menekkiä en punninnut mutta vihreää ja valkoistahan nyt ei paljoa mennyt, ja ruskeaakin alta kerä.
Puikot: muistaakseni puikot nro. 3,o ja pääntien sekä kädenteiden reunusten virkkaukseen virkkuukoukku nro. 3,0.

8 kommenttia:

  1. Toi on tosi kiva! :) Joskus tein itelle slipoveria just samoista väreistä.. Mutta se jäi ikuisuusprojektiksi. :D

    VastaaPoista
  2. annnn: Kiitos! Mullakin on itseasiassa itsellekin tehty slipoveri juuri noilla väreillä makaamassa jossain lankalaatikon pohjalla. :D Koko ei ollutkaan sopiva ja sinnepä jäi pyörimään.. Täytyis joskus varmaan tehdä sille jotain ja kattoa voiko sen vielä pelastaa. :)

    VastaaPoista
  3. Onkohan noissa väreissä joku kirous, että isojen ihmisten vaatteet ei onnistu. :) Eihän sulla oo sattumalta se Novitan ruutuslipoveri..? :D

    VastaaPoista
  4. annnn: Hauskaa että kysyit koska onhan se. :D Tai inspiraation siihen slipoveriin sain Novitan ruutuslipoverista (oisko ollu talvinumero vuodelta 07?) mutta muokkasin ruutuja pienemmiksi ja tein muitakin muutoksia. Sehän siinä sliparissa ärsyttääkin että näin ison vaivan sen intarsia-neuleen vuoksi ja sitten koko oli kuitenkin väärä eikä vaate istu. :/

    VastaaPoista
  5. Oikein kaunis raidallinen liivi! herkulliset värit.

    Ja kitios piristävästä kommentista blogiini :)

    VastaaPoista
  6. ElioS: Kiitos! Iteki tykkään. :)

    VastaaPoista