19. marraskuuta 2012

Mukavaa kiirettä


Kiirettä on monenlaista. On kamalaa, stressaavaa ja ahdistavaa kiirettä, ja sitten on mukavaa kiirettä. Mukavaa kiirettä on yleensä aina esimerkiksi joulun alla tai juhlia järjestäessä. Nytkin mulla on mukavaa kiirettä, kun saan tehdä asioita joista nautin. 

Pari viikkoa sitten lähdin vielä viime tipassa, pitkän pohdinnan jälkeen, mukaan pop up- myymälä HIMMELiin, joka avataan ensi viikonloppuna Kokkolaan. Nyt pari viikkoa onkin sitten kulunut mukavassa kiireessä tuotteita valmistaen ja kaikenlaisia käytännön asioita selvitellen. Asiat pyörii päässä koko ajan valveilla ollessa, öisin näen unia päivällä pohdituista asioista, ja aamulla ekana mielessä on joku tärkeä juttu joka täytyy hoitaa tai mistä täytyy seuraavaksi ottaa selvää. Välillä on tuntunut todella stressaavaltakin, kun asiat tapahtuu niin äkkiä ja täytyy ehtiä mukaan. :D Kuitenkin kaikki on niin mukavaa, että tää on sitä mukavaa kiirettä kaiketi parhaimmillaan. Ainakin teen nyt sitä, mitä haluankin. Kokeilen viimein siipiäni tuotteideni kanssa.

HIMMELin lisäksi olen menossa myös Kokkolan Tullipakkahuoneen joulumessuille myymään koko viikonlopuksi, joten sinnekin täytyisi saada tehtyä myytävää. :D Tullipakkahuoneella en myy pelkästään AICA design- tuotteitani, vaan sinne otan myyntiin monia muitakin käsitöitäni kuten villasukkia ja kortteja, ja niitä onneksi on varastossakin jo odottamassa.

Kuluneen viikon kiirettä lisäsi vielä korttikurssi, jota olin vetämässä kansalaisopistossa viime lauantaina. Aika paljon siis oli tullut buukattua lyhyelle aikavälille. :D Taisinpa tehdä mallikortteja kurssille vielä eräänäkin yönä puoli kahdelta... :D Kurssi oli siis päivän kurssi, jolla tehtiin joulukortteja. Hyvin meni, ja oli mukava päivä kurssilaisten kanssa. :)

Niin, ja olenhan ollut vähän oikeissakin töissä. :D Joten moneen suuntaan on täytynyt venyä.


Kännykkäkoteloita lähdössä HIMMELiin myyntiin





Suurin osa tuotteista on jo viety HIMMELiin esillepanoa varten, mutta koko ajan koukku viuhuen yritän tehdä lisää.. :)

Enää muutama päivä avajaisiin! :)

6 kommenttia:

  1. Ahkerana olet ollut, yleensä se palkitaan! ;) Tsemppiä vaan vielä, toivotaan että kaikki sujuu hienosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Toivotaan kovasti että kaikki sujuu hyvin :)

      Poista
  2. Nuo on hienoja ja tyyli on upea. Tykkään kaikesta; tähti ja tuotemerkki on hieno kokonaisuus tuotteen kanssa. Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Auli! Tulipa hyvä mieli kommentistasi, tällaisten kommenttien voimalla jaksaa aina jo pitkästi eteenpäin :)

      Poista
  3. Ihanaa kiirettä siellä! Onnittelut vielä sinulle kaikesta! Noi kännykkäkotelot ovat todella upeita :)

    VastaaPoista