2. tammikuuta 2013

UV


Vuoden vaihde ja vuoden ensimmäinen päivä kuluivat rauhallisissa merkeissä. Uudenvuoden aattona olin päivän töissä, ja Timo sitten puolestaan meni iltavuoroon.

Alkuiltaa vietin ystävän luona kahdestaan iltaa istuen ja jutellen. Yhdeltätoista hain sitten Timon töistä vaihtamaan vuotta kanssani. Avattiin vielä joululahjaksi saatu Passionhedelmä- skumppakin, ja oli kyllä raikas ja tosi hyvänmakuinen. :) Katsottiin kaupungin ilotulitukset parvekkeelta, ja mentiin nukkumaan. :D Tavallisesta illasta uuden vuoden taisi erottaa lähinnä tuo skumppa, ja kaupungilta kantautuneet ilotulitteiden pamahdukset.

Vuoden ensimmäinen päivä mulla olikin vapaata, mutta Timo meni taas töihin iltavuoroon. En yleensä koskaan lämmitä saunaa vain itselleni, mutta nytpä ajattelin aloittaa vuoden hemmottelusaunalla.

Sytytin lauteelle kynttilän, ja laitoin eukalyptus- saunatuoksua kiukaalle...

Ja tein vielä jalkakylvynkin vatiin ja otin saunaan mukaan.

Otin käyttöön myös joululahjaksi saadut kosmetiikat, ruusuntuoksuisen kuorintavoiteen ja suihkugeelin.

Eikä tämä vielä tähän jäänyt...

... vaan laitoin jopa hiusnaamion hiuksiini. Omistan kyllä kaksikin hiusnaamio-purkkia, mutta täytyy myöntää että käytän niitä ehkä pari kertaa vuodessa.

Saunan jälkeen kuorin vielä kasvonikin. Lopuksi vielä The Body Shopin vartalovoita, ja luksusolo oli taattu. :D
Se oli sellainen näpsäkkä itsensä hemmottelutuokio, joka ei vienyt juurikaan enempää aikaa kuin tavallinenkaan saunassa ja suihkussakäynti, mutta saunan jälkeen oli vähän tavallista virkistyneempi olo.

Hemmotelkaa itseänne!

4 kommenttia:

  1. Ihanaa hemmottelua!

    Ihan hävettää tunnustaa, etten omista yhtäkään kasvo- saati hiusnaamiopurnukkaa. Jalkakylvyn olen tehnyt muistaakseni kerran (!) koko elämässäni. Eikä kyse ole siitä ettenkö moisesta nauttisi, jotenkin vaan tuppaa itsestään huolehtiminen unohtumaan arjessa. Olenkohan ainoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole ainoa, harvinaista tällainen on mullekin. :D Siinähän voisi olla hyvä paikka pienelle toteutettavissa olevalle uudenvuodenlupaukselle, että huolehtii vähän useammin itsestään ja järjestää itselleen pieniä hemmotteluhetkiä? :)

      Poista
  2. Tuo on tosi hyvää tuo kuohuviini! Yleensä en kamalasti kuohuvasta välitä, mutta tuo on namia :) Mulla on vähän sama juttu, ei tuu käytettyä mitään hiusnaamioita vaikka itsekin omistan semmoisen. Olen myös ärsyttävän laiska käyttämään edes mitään tavallisia rasvoja ja sen kyllä huomaa talvella kun katsoo jalkoja :|

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo oli kyllä hyvää! Vähän kuin passionhedelmämehua poreilla. :D Rasvoja mun tulee kyllä käytettyä, mutta kaikki kuorinnat ja naamiot tulee tosi harvoin kaivettua kaapista käyttöön.. Tänä vuonna voisin ihan luvata et käytän niitä vähän enemmän. :D

      Poista