4. syyskuuta 2013

Kesä (vai syys?)-häissä


Oltiin tosiaan lauantaina meidän kesän viimeisissä, ja ainoissa häissä. Tai no sehän oli vähän siinä hilkulla että lasketaanko elokuun viimeinen päivä vielä kesäksi vai onko jo syksy, mutta ilma oli niin kesäinen että kyllä nää mun mielestä kesähäät oli. Iltapäivällä muutama tunti oli kyllä niin uskomattoman lämmintä ja ihanaa, aurinko paistoi niin kuumasti että huivi harteillakin oli liikaa.

Ja koska pyysitte, julkaisen nyt sitten kuvia myös omasta juhla-asustani. Vähän hassulta tuntuu julkaista asu-kuvia, kun en niitä todellakaan ole tottunut ottamaan, ja nyt kun viimein kuvia julkaisen, on ne otettu minusta kun olen kuumeessa. :D Podin siis alkavaa flunssaa jo juhlapäivänä, olo oli kamala ja buranan voimalla mentiin, onneksi se ei juhlissa vielä näkynyt naamasta kuin vähän kalpeutena ja väsymyksenä. Seuraavana päivänä olisin saanutkin edustaa jo ääni käheänä ja nenä punaisena. :D

Kuvat on siis otettu pitkän päivän jälkeen illalla, kun tukkakin on jo kiharoista auennut, ja ollaan matkalla kotiin.





Kyselin teiltä etukäteen mielipidettä asuuni sopivasta huivista, ja päädyin sovittelun jälkeen kimaltavaan hopeiseen huiviin. Asu oli muuten tarpeeksi yksinkertainen, ettei kimaltava huivi mennyt överiksi. Mihinkään muuhun juhlamekkoon en muuten tuota huivia ole aiemmin yhdistänyt, vaikka huivi on vuosia vanha ja paljon olen sitä käyttänyt. Yleensä tuo huivi piristää arkeani kaulassa mustaan ja farkkuun yhdistettynä.


Morsian ja sulhanen olivat onnellisia ja kauniita, ruoka hyvää ja juhlapaikka laitettu kauniiksi. Morsiamen äiti oli loihtinut hääkakun ja muut makeat tarjottavat kahvipöytään, ja oli kyllä sekä upean näköistä että herkullista. :) Vai mitäs sanotte? Maistamaan ette pääse, mutta eikös näytäkin aika hyvältä!




Häät on kyllä aina ihania. Toivottavasti päästään taas pian häihin... :)

3 kommenttia:

  1. Häät on kyllä ihania! Valitettavan harvoin niihin kyllä pääsee, edellisistä on vierähtänyt jo 4 vuotta. Seuraavat häät on onneksi tiedossa jo huhtikuussa, kun yksi hyvistä ystävistäni menee naimisiin ja saan toimia yhtenä kaasoista. :) Sen jälkeen seuraavat häät taitaakin olla ne omat 2015 kesällä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo häihin pääsee harmittavan harvoin, ne on niin kivoja juhlia ettei haittaisi jos niitä olisi useammin... :) Ihanaa että pääset kaasoksi! Ja onnea omista tulevista häistä! Nauti järjestelyajastakin, sekin oli ihanaa. :)

      Poista
  2. Tosi onnistunut tuo sun asusi. ;) Oi nam, noi cakepopsit on niin söpöjä!;)

    VastaaPoista