29. maaliskuuta 2014

Kevätpäivitystä vaatekaappiin


Olin tänään käymässä Oulussa. Kahviteltiin ja vaihdettiin kuulumisia ystävän kanssa, sekä kävin vähän shoppailemassa kevätvaatteita. Tarkoituksenani oli viimeinkin hakea omikseni nuo Vagabondin nahkatennarit, joita oon himoinnut jo viime keväästä lähtien. Viime vuonna haikailin mintunvihreitä tai vaaleanpunaisia, ja ihaniahan ne hattaravärit olis ollutkin, mutta tällä kertaa päädyin konjakinruskeisiin. :) Koska käytännöllisyys, ja se että yhdisteltävyys vaatteiden kanssa on helpompaa.

Vähän aikaa punnitsin vaaleanruskeitakin, mutta ne olis olleet vähän arat lialle, ja konjakinruskeat vaan näyttää aika lyömättömän hyviltä sinisten farkkujen kaverina. Muutenkin oon aika hulluna konjakinruskeaan nahkaan, se on ajaton ja sopii aikalailla kaiken kanssa yhteen, mutta on silti vähän mielenkiintoisempi valinta kuin musta.


Vähän aikaa arvoin varrettomien ja näiden lyhytvartisten välillä, mutta mun jalkaan lyhyt varsin tuntui varretonta mukavammalta. Ne on ihanat! Vielä en raaski näille kurakeleille ottaa näitä käyttöön, saavat vielä odotella eteisessä kuivempia katuja. Huomenna taidan kuitenkin käsitellä ne jo valmiiksi suoja-aineella, on sitten heti valmiina kun kadut on harjattu!

Kenkien lisäksi tänään mukaan lähti tuo Piecesin inkkarihenkisellä kuosilla varustettu huivi, joka on maanitellut mukaani pääsemistä jo aika monella kauppareissulla. Nyt se pääsi!

Kuvissa vilahtava tummansininen valkoisella pitsillä koristettu asia on Onlyn trikoinen neuletakki, jonka selkää koristaa upea valkoinen pitsi. I-h-a-n-a-! Tätä oli myös vaaleanharmaana, ja jos tämä vaan on käytössä mukava eikä hiosta materiaalistaan (polyesteri-viskoosi) huolimatta, sekä kestää pesun säilyttäen muotonsa, käyn varmaan hakemassa myös sen vaaleanharmaan kaappiini! Ihan täydellisiä kesävaatteita, kun tarvitsee jotain käsivarsille, mutta neuletakki on liikaa.

Kuvassa myös pari päivää sitten hankkimani Vågan rannekoru, jonka kaverin hukkasin tänään. :/ Ostin siis samalla kertaa sekä tuon kuvassa näkyvän korun, että toisen, mustaa nahkaa ja punakullan sävyistä metallia olevan korun, jonka sitten olin tänään kaupungilla ilmeisesti ranteestani tiputtanut. Harmittaa tosi paljon, sillä nuo korut sopivat kivasti yhteen, ja se toinen oli noista kahdesta se näyttävämpi (ja tottakai myös kalliimpi). Toivottavasti sen korun on löytänyt joku, joka tykkää siitä paljon.

Ostin myös Lumenen Blueberry- sarjan vedenkestävän eyelinerin metallinhohtoisessa tummanharmaassa sävyssä. Ainakin käteen testerillä kokeilemani viiru pysyy kuin tauti, sillä testasin tuotetta kämmenselkääni aamupäivällä, ja viiva on täysin selkeä edelleen, monista käsienpesuista huolimatta. Toivottavasti tää toimii yhtä hyvin silmissä!


Mitäs mieltä ootte, teinkö hyviä hankintoja? :) Ja joko te ootte hankkineet jotain uutta vaatekaappiinne kevättä ajatellen?

9 kommenttia:

  1. Sulla on kyllä aika samanmoinen maku pukeutumisenkin suhteen kuin mulla. Itse kotiutin nuo Vagabondin nahkatennarin vaaleanpunaisina, vaikken olekaan mikään hempeilijä. Jotenkin tuo kevät sai moisen mielenvinksahduksen aikaan. Mutta ihanat ova edelleen, en kadu niin lainkaan! :) Ottaisin nuo kaikki ostoksesi mukisematta itsekin käyttöön. Tuota eyelineriakin olen harkinnut testaavani! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ne vaaleanpunaiset on kyllä superihanat! Ja nehän on kyllä sen verran haalean vaaleanpunaiset, että on kyllä varmaan helppo yhdistää muihinkin väreihin, ei oo liian makeat. :) Heh, no sunki pitäis vinkkailla sit sun ostoksia, mä saattaisin saada niistä vinkkejä! :D

      Poista
  2. Voi, ihanat kengät!

    VastaaPoista
  3. Voi kun mua naurattaa :D

    Päädyin sun blogiin ihan sattumalta viime syksynä jotain askarteluohjeitta googlaillesani. Jäin sitte seurailemaan ja tykästyin sun bloggailuun. Oon täällä ruudun toisella puolella pitkin puolivuotista seuraamista hihitellyt, kun sun jutut, tyyli ja hankinnat osuu niin usein ihan yksiin omieni kans. Viimesimpänä nyt nämä ihanat tennarit, jotka itekki juuri saman värisenä ja mittasina kotiutin vuoden ihastelun jälkeen. En syytä plagioinnista, lähinnä huippua että löytyy joku näin samanhenkinen.

    Että hyvä maku sulla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa :D Hyvä maku siis sulla myös! Aika hauska juttu, kiva kun jätit kommenttia! Tsekkasin sun profiilistas että sullakin on näköjään blogi, täytyypä tulla kurkkimaan noita yhtäläisyyksiä itsekin... :D

      Poista
    2. Hah, ei vitsit! Kävin lukemassa sun blogia, ja miten voi olla niin yks yhteen meidän kommentit näistä kengistä. :D Jos en ois nyt ollut vasta ekaa kertaa sun blogia lukemassa, oisin luullut itsekin et on tullut otettua vähän vaikutteita, mut nyt tää oli kyllä vaan hauskaa sattumaa ja yhtenäisiä ajatuksia. :D

      Poista
    3. Yhtäläisyyksiä on kyllä huvittavan paljo aina kotipaikkakunnasta koristetyynyihin asti ;)

      Poista