4. toukokuuta 2014

Churrot


Meidän vappuun kuului munkitkin, niitä päästiin syömään mun vanhempieni luona äitini tekeminä, mutta itse tehtiin tällä kertaa Churroja. Oon halunnut testata näiden espanjalaisten munkkitikkujen tekemistä, ja nyt tuntui olevan sopiva hetki, vähän niinkuin vapun kunniaksi.

Oon syönyt Churroja aiemmin vain Kokkolan eurooppalaisella ruokatorilla kahtena edellisenä kesänä. Maistamani churrot oli tosi hyviä, joten mieleen jäi kytemään ajatus näiden tekemisestä itse.

Tänään sitten tehtiin näitä, ja joko näistä tuli vieläkin parempia kuin ne aiemmin syömäni, tai sitten kaikki itse tehty vaan maistuu muka aina paremmalta! ;) Mutta tosi herkkuja ovat, siitä ei pääse mihinkään.


Ohje löytyi Lunni leipoo- blogista, täältä. Pursotin taikinan pursotuspussilla tähtityllan läpi kuten perinteisesti churrot tehdäänkin, mutta pakko sanoa että pursottaminen ei ollut kyllä ihan helppo homma. :D Taikina oli tosi paksua, ja voimaa sai käyttää ihan kunnolla, että taikinan sai pursotettua. Ehkä taikinan olisi pitänyt olla hivenen ohuempaa? Tyllan vähän isompi? Tai pursottimen jämerämpi? No, sinnillä ja miehen avustuksella sain kuitenkin valmista. :D

En tehnyt suklaakastiketta, vaan dippailtiin churrot nutellaan, koska nutellaa löytyi purkinpohjallinen jääkaapista. Hyvin sopi yhteen!


Nam! Suosittelen kyllä testaamaan joskus Churroja, jos tekee jotain rasvassa paistettua mieli. :D Ihan virkistävä vaihtoehto vapun munkeille ja tippaleiville, vaikka liputankin yleensä kaikkien perinteiden puolesta. Mutta vanhojen perinteiden rinnalle voi joskus kokeilla jotain vähän erilaistakin. :)

Mukavaa sunnuntain jatkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti