28. kesäkuuta 2014

Kirja jota ei malta laskea käsistään


Käykö teille koskaan niin, ettette vain malta laskea lukemaanne kirjaa käsistänne? Koko ajan tekee mieli lukea vielä yksi sivu, yksi aukeama, yksi luku lisää?

Mulle nykyään harvemmin käy niin, varmaan koska harvemmin on aikaa antaa itsensä uppoutua niin täysillä johonkin tarinaan. Nykyään yleensä luen kirjaa pikkuhiljaa muutaman sivun nukkumaan mennessä, en hotkaise sitä kerralla. Nuorempana sen sijaan niin kävi useinkin; vaelsin kirjan kanssa keittiöönkin välipalalle, kun en malttanut irrottaa silmiäni kirjasta, luin illalla myöhään ja heräsin aamulla aikaisin lukemaan.


Tänään uppouduin Anna-Leena Härkösen kirjaan ilta-auringossa. Nappasin sen illansuussa kirjahyllystä mukaani ja menin parvekkeelle lukemaan ja nauttimaan auringosta. Ajattelin aloittaa sitä pari lukua, mutta nyt olen lukenut kirjasta kaksi kolmasosaa, ja luen varmaan tänään kirjan vielä loppuun asti. Oon aina tykännyt Härkösen kirjoitustyylistä, se on niin rehellistä ja kaunistelematonta, mutta silti ja juuri siksi välillä ihan hillittömän hauskaa, tai vakavammissa aiheissa vastaavasti riipivää. Härkönen ei pelkkää laittaa itseään likoon, ja hänen tilanne- ja ihmiskuvauksensa ovat yleensä niin osuvia, että samaistuminen on helppoa.


Takana puhumisen taito on siis tämän vuoden Kirjan ja ruusun päivän teos, jota jaettiin keväällä kolmen päivän ajan muiden kirjojen oston yhteydessä kaupanpäällisenä. Kirja koostuu lyhyistä kolumninkaltaisista tarinoista, joten kirja vei helposti mukanaan lukemaan vielä yhden, ja vielä yhden luvun... ;) Toki tämä kirja toimisi hyvin myös niin että lukisi luvun aina silloin tällöin, jos vaan malttaisi jättää sen siihen.

Nyt takaisin kirjan pariin!

4 kommenttia:

  1. Kiitos muistutuksesta. Mulla on tuo kirja aina vaan lukematta. Kyllä tosissaan usein käy niin, että tulee luettua melkein kerta istumalta joku kirja. Viimeksi kävi niin Veera Niemisen Avioliittosimulaattorin kanssa. Juuri sopivan kevyttä mulle. Ootko lukenut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo lukenut vielä, mutta tuo kirja on kyllä mun lukulistalla kunhan saan sen käsiini! :) Kiva kuulla et oli hyvä.

      Poista
  2. Mulla odottaa tuo vielä lukemista, mutta olen kyllä varma että menee yhdeltä istumalta kanssa. Rakastan Anna-Leena Härköstä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna-Leena Härkösen kirjat uppoaa kyllä aina ainakin muhun. :) Ja tämän tosiaan lukee nopeasti, vähän liiankin, olisin voinut lukea vielä samanverran lisää. Harmitti kun meni niin nopeasti. :D

      Poista