16. kesäkuuta 2014

Puutarhakalusteiden pikafiksaus


Kerroinkin teille jo aiemmin, että me ollaan (tai enimmäkseen minä olen ;)) tehty parvekekalusteille vähän fiksaushommaa tänä kesänä.

Meidän parvekekalusteet oli jo vuosia vanhat, alunperin sävyltään kirsikanväriset, mutta auringossa kovin keltaisiksi ja haalistuneiksi muuttuneet. Elämän jälkiä näkyi myös pinnoissa kaikenlaisina kolhuina ja laikkuina.

Muutenkin makumme on muuttunut, eikä kirsikanvärinen puu todellakaan kuulu enää suosikkeihimme (silloin kun nämä kalusteet ostettiin, se oli sekä meidän mieleemme, että ilmeisen trendikästä koska puutarhakalusteita ei juuri muissa sävyissä saanutkaan!), joten päivitystä kaivattiin.

Sävytettiin kalusteet siis tummemman ruskean sävyisellä puuöljyllä vähän tummemman ruskeiksi, ja lisäksi uusittiin pehmusteet. Nyt meillä on ihan uudennäköiset parvekekalusteet! Ei niin pienellä vaivalla kuin luultiin (puuöljyn levittämiseen saatiin kulumaan aikaa päivätolkulla), mutta ainakin suht pienellä rahalla.




Tuolien pehmusteetkin oli tosi kuluneet vuosien käytössä. Väri oli haalistunut ja kellastunut, ja muutenkin ne näytti jo tosi nuhruisilta. On muuten puutarhakalusteiden pehmusteidenkin valikoimat parantuneet huimasti muutamassa vuodessa, sillä silloin kuutisen vuotta sitten ei meinattu millään löytää yksiäkään kivan näköisiä. Nuo kukalliset sitten kelpuutettiin, koska turkoosi oli sentään raikas väri. Nyt pehmusteiden valikoima oli huomattavasti laajempi, ja Kodin ykkösestä olisi löytynyt useammatkin silmää miellyttäneet. Harkittiin vakavasti myös tummansini-valkoraitaisia, mutta päädyttiin sitten kuitenkin harmaisiin.

Seuraavaksi mun ois tarkoitus uusia kangaspäällysteet vielä lattiatyynyihin ja pieniin aurinkotuolin tyynyihin, sekä tehdä istuinpehmusteet kannellisen arkun päälle. Täytyisi vaan löytää ensin niihin hyvät kankaat... :) En vain oikein tiedä että jatkaisinko harmaan sävyillä, vai ottaisinko mukaan jonkun piristevärin?


2 kommenttia:

  1. Wau, nuohan on ihan uuden näköiset! :) Itse varmaan valitsisin jotain piristeväriä harmaan kaveriksi, mutta toisaalta kyllä pelkkä harmaakin väritys olisi varmasti hieno. Mielenkiinnolla jään odottamaan, millaiset kankaat valitset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun eron huomaa. :) Oikeasti tuon puunsävyn ero on vieläkin isompi kuin miltä kuvissa näyttää.

      Mua siis toisaalta houkuttaisi valita rauhallisen väriset (mutta siis erisävyisiä- ja erikuosisia harmaita) kankaat, ja tuoda parvekkeelle väriä sitten kukilla, kynttilöillä ym pikkutavaralla, mutta tunnen kyllä itseni niin hyvin että eiköhän kangaskaupasta lähde kassiin jotain väriäkin. ;) Mä vaan en ole kovin harmoninen harmaa loppupeleissä. Mutta kun myöskään mun himoitsemani pastelliset sävyt ei taida olla vaihtoehto, koska en tiedä innostuisiko mies puuterinroosasta tai mintunvihreästä, vaikka musta ne olis just makeet harmaan rinnalle... Mutta katsotaan mitä tuleman pitää. :D

      Poista