12. tammikuuta 2015

Virkattu iPad-kotelo


Luullakseni nyt ois tämän postauksen myötä sitten kaikki viime jouluksi lahjapaketteihin itse tekemäni lahjat esitelty. Voi hyvin olla, että jotain on unohtunut, mutta kyllä tässä mielestäni pitäisi nyt vihdoin olla kaikki. :)

Isäni siis sai virkkaamani iPad-kotelon. Vanhemmillani on ollut tabletti käytössään jo yli vuoden, mutta siltä puuttui kotelo, joten oli aika luontevaa tehdä sellainen lahjapakettiin. Luonnonvalkoista ja farkunsinistä simppeliä raitaa Novitan Hanko- langalla.


Kuvan laatu on aika kaamea, mutta mitä voi odottaa kiireessä pimeässä räpsäistyltä kuvalta. Kaikki muut lahjat jopa sain kuvattua ihan hyvissä ajoin ja rauhassa, mutta tän olin ihan unohtanut, joten kuva piti ottaa suunnilleen kertalaukaisulla juuri ennen paketointia. :D No aina ei voi voittaa.

Kohta pitäisi alkaa vähän helpottaa kuvailuhommat, sillä mulla on kiikarissa lisäsalaman ostaminen kameraani. Varsinkin sisäkuviin pitäisi tulla vähän muutosta... :)

2 kommenttia: