21. tammikuuta 2016

Kaksipuolista kirjoneuletta


Niin paljon kuin oon neulonutkin, on vielä monenmonta tekniikkaa kokeilematta, ja sekös on ihan parasta. Tällä kertaa otin ekaa kertaa puikoille kaksipuoleisen kirjoneuleen. Ekat kerrokset syntyi vähän hitaasti, mutta kun tekniikka lähti sujumaan niin valmistakin alkoi tulla kerros kerrokselta sutjakammin... :)

Ohje on Novitalta, ja väreiksi valkkasin raikkaat mintunvihreän ja harmaan kuten ohjekuvassakin, oli niin herkullisen näköinen yhdistelmä etten voinut vastustaa. :) Ja kyllähän tästä aika karkki tulee!





Huh kun tällaisen kuvioneuleen neulominen onkin aina koukuttavaa - aina tekisi mieli kutoa vielä yksi ja vielä yksi kerros ennen nukkumaan menoa... ;) Tällä hetkellä pysyn hereillä kymmenen jälkeen illalla ainoastaan jos neulon, jos istun ihan vaan telkkarin ääreen tai otan kirjan käteen niin tulee takuulla uni. Nyt menen siis neulomaan vielä muutamat silmukat tälle iltaa... ;)

14 kommenttia:

  1. Voi niin sama tunne. Ihana neule, minä kans nukahdan jo kuudelta tv:n ääreen , jos ei ole neuletta kädessä.
    Nyt piti jättää päättely aamuun, uusille kirkkailla silmille, niin alkoi jo painaa päivä.
    Puikkojen suhinaa!
    -päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Neulomalla kyllä pysyy hereillä, vaikka muuten ei jaksaisi millään valvoa. Mä jätän päättelyn aina aamuun, tai seuraavaan iltaan, tai sitä seuraavaan.... ei oo mun lempipuuhaa! :D

      Poista
  2. Tämä tekniikka minunkin on pitänyt jo pitkään opetella, ei vaan ole tullut sellaista must-ohjetta vastaan, että olisin jaksanut ryhtyä hommaan. Ehkä sitten kun nyt keskeneräiset pari työtä on valmiina... tai ensi talvena... :) Mikä tuosta tulee? Tuo kaksipuoleinen neule on varmaan aika kätevä pipoissa ja kaulahuiveissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu mulla, mutta nyt kun näin Novitassa tämän ohjeen niin tää oli sellanen ohje joka mun piti saada heti puikoille, iski muhun heti sekä värit että kuosi. :) Tästä tulee siis pieni peitto! Sitten joskus, ei ihan äkkiä valmistu... :) Mietinkin tätä neuloessa että tää olis tosi kätevä tekniikka kaulahuiviin, voisi tehdä kuvioneulosta eikä silti tulisi käytössä se nurja puoli näkyviin.

      Poista
  3. näyttääpä hyvältä, täytyy testata jossain välissä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja joo kannattaa, on mukava tekniikka kun pääsi jyvälle miten tätä tehdään. :) Vähän hidas tekniikka tietysti, mutta eipä tässä nopeudessa kilpailla.

      Poista
  4. Kaksipuolisesta kirjoneuleesta en ole kuullutkaan, lieneekö joku Novitan oma termi? Onteloneuleena tämä tekniikka on aiemmin kulkenut, miultakin vielä opettelematta. Kauniit värit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai? Mä olen kuullut tästä käytettävän molempia termejä. :) Varmaan näille tekniikoille on aina useampia nimityksiä. Ja kiitos!

      Poista
  5. Kauniin näköistä ja kaunnit värit. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksi. Ois kiva jos tulisit kylään myös Aurinkokujalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja mukava kuulla! :) Täytyypä piipahtaa vastavierailulla kurkkaamassa. :)

      Poista
  6. Näyttää tosi hienolta! Onko tämä novitan lehdestä tai missa tämä löytyy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hidastahan tätä on neuloa, mutta pikkuhiljaa tulee valmista. :) Ohje löytyy myös Novitan nettisuvilta täältä: https://www.novitaknits.com/fi/fi/neuleohjeet/vauvan-kirjoneulepeitto-novita-ipana-ja-novita-nalle

      Poista
  7. Sattumalta törmäsin blogiisi kakspuoleista kirjoneule tekniikkaa selatessa ��

    VastaaPoista