17. kesäkuuta 2016

Maailman helpoimmat mustikkamuffinsit


Muffinsit joita ei vatkata ollenkaan, mutta ovat silti kuohkeita ja meheviä? Olin aika epäileväinen tarttuessani tähän reseptiin, mutta ajattelin että kokeillaanpa. Ja kannatti! Lopputulos oli tosiaan mehevä ja maukas, ja muffinsit valmistuivat nopeasti ja helposti. Näitä teen taatusti uudestaankin, joten pakko laittaa resepti tänne itselleni jemmaan, ja samalla vinkiksi muillekin. :)





Resepti löytyi siis täältä.

Maailman helpoimmat mustikkamuffinit
12 kpl

3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl juoksevaa margariinia tai sulatettua ja jäähdytettyä voita
1 dl kermaa
2 kananmunaa
2-3 dl jäisiä mustikoita

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Mittaa kaikki kuivat aineet kulhoon ja sekoita puuhaarukalla. Lisää loput aineet, sekoita hyvin. Lisää viimeisenä jäiset mustikat ja pyöräytä ne taikinan sekaan. Jaa taikina lusikalla 12 vuokaan, jätä hieman kohoamisvaraa. Paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Kokeile kypsyys puutikulla, kun muffinit alkavat näyttää hyviltä.


10 kommenttia:

  1. Oli tosiaan helppo ohje. Ton tyyppisellä pohjalla olen tehnyt omenapiirakan, ei siis vatkaamista.
    Herkullisen näköisiä muffinsseja.

    VastaaPoista
  2. Tätä täytyy kokeilla! Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä, hyvä jos vinkkaus oli hyödyksi! Kannattaa kyllä testata :)

      Poista
  3. Tällaiset supernopeat reseptit ovat huippuja! Varmasti tulee testattua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tällaisia reseptejä pitäis olla aina pari takataskussa! :)

      Poista
  4. Liityin äsken blogisi jäseneksi/lukijaksi.
    Minunkin blogiini voit liittyä jäseneksi, olisi kiva saada uusia blogituttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, tervetuloa seuraamaan! :) Täytyypä tulla kurkkimaan sunkin blogiisi!

      Poista
  5. kivakun loit tällaisen. =) Itse kun olen täysin koukussa leipomiseen niin sade iltana on kiva leipoa. :DDD

    VastaaPoista