2. marraskuuta 2018

Ensiapua akuuttiin paitapulaan




Julius on kasvaa hujahtanut hirveästi pituutta, ja nyt alkoi olla jo se tilanne ettei vaatekaapista löytynyt montaa sopivaa paitaa, vaan kaikista alkoi napa vilkkua. Niinpä piirsin PaaPiin kaavakirjan Myyry-paidasta seuraava koon (98), ja hurautin ensi alkuun viisi uutta peruspaitaa. Nämä tuli niin akuuttiin tarpeeseen että jätin kaikki kikkailut sikseen, nämä on siis ihan perus - mutta toisaalta ihanat kuosit ei välttämättä muuta kaipaakaan. :)

Oon tehnyt Myyry-paitoja jo monessa pienemmässä koossa, mutta jostain syystä tämä koko 98 kaipaa eniten muokkausta istuakseen meidän Juliukselle. Pienempiinkin kokoihin oon hieman kaventanut hartiaa, tähän en sitä tehnyt - ja huomaan kyllä että hartioista paidat eivät istu. Ennen seuraavien ompelua täytyy siis vielä muokata hartiaa kapeammaksi tässäkin koossa. Pääntie myös tuntuu jostain syystä vähän isolta, mutta täytyy katsoa miten nämä käytössä asettuu. :)





Kankaista keltainen kirahvi on Ommelliselta käsityömessuilta ostamaani kakkoslaadun kangasta, ja toinen pojan päällä kuvaamani "Onkipoika" -kangas on puolestaan Ainolan arvonnasta kesällä voittamani pala. Loput kankaat Verson Puodilta. :)

6 kommenttia:

  1. Ihania paitoja!Itsetehdyt aina niin upeita,arvostan!

    VastaaPoista
  2. Täällä sama homma tuon Myyryn kanssa, että hartioita joutuu kaventamaan (122-128 cm kokoja oon tehnyt). Kivat kankaat tosiaan tulee parhaiten esiin ihan perusvaatteissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, että ei oo ainoastaan meillä tuo hartia-ongelma :) Mä oon tehnyt vasta pieniä kokoja tuolla kaavalla, ja niissä oon joutunut aina vähän kaventamaan hartioita.

      Poista