10. heinäkuuta 2016
6/16
Kesäkuussa saatiin aika usein vieraita, joten tuli leivottua monenlaista kakkua sekä muuta tarjottavaa. Jaoin myös täällä blogin puolella reseptit sekä mustaherukkajuustokakkuun että marianne-suklaajuustokakkuun. Kesäkuussa yökyläiltiin taas Juliuksen molemmissa mummuloissa, oltiin asuntoautoreissussa, käytiin 50-vuotisjuhlissa, tavattiin sukulaisia ja vietettiin juhannusta. Osallistuin myös polttareihin ja auteltiin vähän raksalla.
Kesäkuussa blogin puolella julkaisin vauvalle neulomani villapaidan ja parit sukat, sekä ompelemani sohvatyynynpäälliset ja vauvan peiton. Kesäkuussa myös tehtiin kukkapenkki ja istuttelin niin hyötykasveja kuin kukkiakin pihaan. Kirjoittelin blogiin kokemuksia niin vauvan unipesästä kuin imetyskorusta ja Tummy Tucker- tukivyöstäkin. Kesäkuu hurahti ohi tosi nopeaa; kuvittelin keväällä että tänä kesänä mulla on aikaa tehdä enemmän pihahommia ja istua usein ulkona nauttimassa auringosta, mutta ne hetket on kyllä olleet tosi vähissä. Vauvan kanssa kaikkeen peruspuuhaan kuluu niin paljon aikaa, että siinähän ne päivät usein hurahtaa vuoronperään syöttäen ja vaippaa vaihtaen... :D Mutta sehän se on parasta, olla lähekkäin vauvan kanssa. Tärkeintä on olla läsnä vauvalle, muut hommat tulee sit sen jälkeen. :)
8. heinäkuuta 2016
Italialaisia makuelämyksiä Oulussa
Olin viime viikon perjantaina muutamien muiden Oululaisten bloggaajien kanssa Arinan kutsumina tutustumassa Kauppakeskus Valkean uusiin ravintoloihin. Teemana olivat Italialaiset maut, joita maistelimme niin uudistetussa Rossossa kuin kahvila Bacaro Doppiossakin, ja lopuksi piipahdimme vielä katsastamaan uudistetun Vanhan Paloaseman kesäterassin. Mulla oli vauva mukana, ja oikein hyvin sujui niinkin. Varmistin toki etukäteen että on ok ottaa pikkuinen messiin, ja vauva toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi mukaan. :) Tulipahan testattua samalla myös ravintoloiden sopivuus vaunujen kanssa liikkuvalle; hyvin pääsi joka paikkaan. :)
Kokoonnuimme aluksi Rossoon, jossa kilisteltiin ja kuultiin päivän kulusta ja Rosson uudistuksista. Alkujuomiksi oli tarjolla Italiaisia drinkkejä, ja itse maistelin alkoholitonta skumppaa. Alkudrinkkien kanssa saimme herkuteltavaksemme niin antipastoja kuin uusia roomalaisia pizzojakin. Minä en normaalisti ole mitenkään suuri pizzojen ystävä, mutta nämä rapeapohjaiset roomalaiset artesaanipizzat nousivat heti kyllä suosikeiksini. Pakko päästä syömään näitä uudelleenkin, oli niin hyvää, ja niin erilaista kuin peruspizza!
Rosson sisustuskin oli uudistettu, ja tykkäsin ravintolan uudesta ilmeestä tosi paljon. Kauniita yksityiskohtia ja tosi tyylikästä tunnelmaa!
Oulun Rosson uusi ylpeys ja ravintolan sydän on koivuhaloilla lämpiävä pizzauuni, ja musta on tosi kiva ettei se ole katseilta piilossa keittiössä, vaan pizzojen valmistusta on helppo asiakkaidenkin seurata salin puolelta. Mä en rehellisesti osannut valita suosikkiani neljän maistetun pizzan joukosta, vaan voisin tilata uudelleen niistä mitä vain. Kannattaa siis ehdottomasti käydä testaamassa noita uusia roomalaisia pizzoja. :) Me saimme mukaamme myös lahjakortit, joten täytyykin kesän aikana viedä mieskin noita maistamaan!
Mua ihastutti kovasti myös Rosson uudistunut ilme, ja paikan uusi sisustus. Kauniita yksityiskohtia ja tyylikästä tunnelmaa!
Rossosta siirryttiin mahat täynnä Valkean katutasoon Bacaro Doppio - nimiseen kahvilaan. Oonkin tätä kahvilaa katsellut monta kertaa ohi kulkiessani, että tuolla olis kiva käydä, mutta en ollut siis aiemmin astunut kahvilaan sisään. Bacaro Doppiossa pääsimme nauttimaan erikoiskahveja sekä herkullista gelato- jäätelöä. Bacaro Doppion jäätelöt valmistetaan alakerrassa Sokos Herkussa, jonka herkkumestari kävi meille valmistusprosessista kertomassa. Valitettavasti gelatot eivät ole laktoosittomia, joten multa jäi maistamatta kaikki maitopohjaiset jäätelöt, mutta pääsin maistamaan useampaa sorbettia. Erityisesti mansikka-basilika oli ihan superherkkua!
Bacaro Doppiossakin mun huomioni kiinnittyi kauniiseen sisustukseen. En ole Italiassa päässyt vielä käymään, mutta voisin kuvitella että Italialaiset tunnelmalliset kahvilat näyttävät juuri tältä. Vitriini oli pullollaan myös ihanan näköisiä leipiä, niitä aion maistaa ensi kerralla. :)
Bacaro Doppiosta matka jatkui vielä Vanhan Paloaseman uudistetulle Patiolle, jonka avajaisia vietettiin myöhemmin illalla. Tutustuimme terassiin, ja päästiin nauttimaan siellä vielä kylmät juomat. Uutena juttuna terassilta saa nykyään myös ruokaa, sillä siellä on puuhiiligrilli. :)
Julius 3 kk oli reippaasti mukana koko ravintolakierroksen, välillä nukkuen vaunuissa ja välissä ihmetellen menoa mun sylistäni. Julius tykkäsi hymyillä tytöille, ja sylejäkin oli tarjolla. Ihanan muistonkin Julius sai - kun Rossosta pojalle annettiin kotiinviemisiksi iso Onni Orava - pehmolelu! :D
Oli kyllä mukava päivä ja niin monenlaista herkullista syötävää. Koen Arinan ravintolat ja kahvilat muutenkin lapsimyönteisiksi paikoiksi, joihin on helppo mennä vauvankin kanssa. Se on tärkeää ainakin mulle, että pystyn vauvan kanssa menemään ja viettämään aikaa muuallakin kuin kotona - tekee äitiyslomalaiselle tosi hyvää. :) Kiitoksia Arina!
7. heinäkuuta 2016
Simppelit raitasukat
Lanka: 7 veljestä valkoinen, sekä 7 veljestä raita
Puikot: nro 3,5
Langan menekki: 110 g
Ohje: Omasta päästä. Silmukoita 48, aina 2 raitaa vuorotellen raitalangasta ja valkoisesta. Tiimalasikantapää ja kärjesssä sädekavennus.
Tykkään lopputuloksesta tosi paljon, kivan raikkaat kesäsukat! Vastaavia raitasukkia tulee tehtyä varmasti lisääkin, näitä erilaisia raitalankojen jämäkeriä kun löytyy kaapista ihan kiitettävästi... :)
Lähettänyt
Annika
klo
10.16
9 kommenttia:
Tunnisteet:
Käsityöt,
Lifestyle,
Neulottua,
Oma neuleohje,
Sukat
6. heinäkuuta 2016
Gluteeniton ja laktoositon minttusuklaarahkakakku
Tein toissapäivän vieraille gluteenittoman rahkakakun, josta tuli niin hyvää ettei tästä kyllä hoksaisi millään että pohja on tehty gluteenittomista kekseistä. Minulla itselläni taas on laktoositon ruokavalio, joten tämä kakku on sekä gluteeniton että laktoositon. Erikoisruokavalioleivonnasta on kyllä tullut paljon helpompaa kuin se oli ennen; laktoosittomana löytyy lähes kaikkea ja gluteenittomissakin on tosi hyvät valikoimat ihan pienissäkin kaupoissa.
Tein ohjeen taas puolikkaana pieneen vuokaan, mutta tässä määrät tuplattuna jolloin sopiva vuoka olisi tavallinen 24 cm irtopohjavuoka. Ohje löytyi Valion sivuilta, muutin vain pohjan gluteenittomaksi, joten tässä ohje kakkuun kuten sen itse tein. Tämä kakkuun tuleva minttusuklaarahka on mun suurta herkkuani ihan sellaisenaankin, joten mulla oli suuret odotukset tätä kakkua kohtaan - ja ne kyllä täyttyivät. Koostumus oli ihanan pehmeä ja ilmava, eikä kakku ollut niin makea kuin juustokakut usein ovat.
Gluteeniton ja laktoositon minttusuklaarahkakakku
Pohja
180 g gluteenittomia ja laktoosittomia suklaacookieseja
60 g margariinia
Täyte
4 liivatetta
3 dl Laktoositonta vispikermaa
2 1/2 prk (á 200 g) Valio laktoositonta minttu-suklaa rahkaa
1/2 dl sokeria
2 rkl laktoositonta maitoa
Koristeluun
Tummaa suklaata rouhittuna (tarkista että se on sekä laktoositon että gluteeniton)
Mintunlehtiä
Ohje
Gluteenittomassa leivonnassa täytyy muistaa olla tarkkana myös murusten kanssa; tehdä taatusti muruttomilla pöydillä ja välineillä, käyttää rasvaa omasta pakkauksestaan (ettei mukana mene leivänmuruja) ja tarkistaa myös esimerkiksi tummasta suklaasta ettei se sisällä lausetta "saattaa sisältää vehnää". Kaikilla gluteenitonkaan ruokavalio ei tietenkään ole ihan niin ehdoton, mutta monilla tulee ikäviä oireita pienestä murusestakin, joten näiden kanssa kannattaa leipoessa olla tarkkana. :)
2. heinäkuuta 2016
18 x jatka lausetta
Tätä lauseenjatkamishaastetta on näkynyt keväällä ja alkukesästä monessa blogissa, ja täytinpäs tämän nyt itsekin koska tykkään sekä lukea että täyttää tällaisia. :)
En ymmärrä… miten vauvan kanssa mihin tahansa lähteminen on niin hidasta. Vaikka aletaan tehdä lähtöä tuntia ennemmin niin saatetaan myöhästyä. :D Koska syötöt, vaipanvaihdot, laukun pakkaamiset... ja koska tämän kaiken saattaa joutua tekemään lukemattomia kertoja ennenkuin ollaan valmiita poistumaan kotiovesta. :D Toivon, että harjoitus tekee mestarin, ja meidän lähtemiset vähän nopeutuu ajan kanssa.
Seuraavaksi ajattelin… kellahtaa sohvalle vauva ja mies kainalossa viettämään lauantai-iltaa. Karkkia ja jokunen tv-sarjan jakso tallenteelta, ihanan rentoa oleilua ainakin mielikuvissa - todellisuus taitaa kuitenkin olla itkevän vauvan hyssyttelyä ja keinuttelua, toissapäivänä annetut rokotteet nimittäin oireilee meillä kiukkuisuutena ja itkuisuutena, vauva on selvästi vähän kipeä. (Edit. Tämän kirjoitin tuossa kolmisen tuntia sitten... välissä on hyssytelty vauvaa, sylitelty ja käveleskelty ympäri kotia, yhtäkään tv-sarjan jaksoa en ole katsonut. Äsken vauva viimein nukahti, ja pääsin viimeistelemään tämän postauksen. :D Seuraavaksi aion siis siirtyä hetkeksi miehen viereen sohvalle, jospa vielä hetki jaksettaisiin katsoa jotain lempisarjamme jaksoa. )
Viime aikoina… olen elänyt vauvakuplassa. Nauttinut arjesta, iloinnut ja rakastanut, sekä yrittänyt painaa mieleeni kaiken, koska tiedän että tätä aikaa tulee hillitön ikävä.
En osaa päättää… millaisen objektiivin hankkisin. Tarvitsisin hyvän yleisobjektiivin kittiobjektiivin tilalle, ja se olisi järkevintä hankkia aika pian sillä tässä parin viikon päästä sille olisi jo tarvetta häissä. En vaan pysty panostamaan kovin paljon rahallisesti, joten haluaisin halvalla hyvän. ;D Saa antaa vinkkejä, mulla on siis Canon Eos 600D runko, ja hyvä yleisobjektiivi varsinkin ihmiskuvaukseen ois haussa. Rakastan mun 50 mm kiinteää objektiivia ja sen valovoimaisuutta, mutta sisätiloissa tila ei tahdo aina riittää vaikka peruuttaisi takaseinään asti, joten esimerkiksi juhlissa sillä kuvaaminen on tosi haastavaa.
Muistan ikuisesti… päivän jolloin minusta tuli äiti. Paras päivä, kun saatiin elämäämme tuollainen ihana pieni aurinko.
Päivän paras juttu… oli ystävän vierailu. Aina ihana nähdä ystäviä, joiden kanssa juttu jatkuu entiseen malliin vaikka ei nähtäisikään usein.
Noloa myöntää, mutta… en osaa viheltää. Taito, jota en ikinä oppinut vaikka koko lapsuuden yritin opetella. :D
Viikko sitten… vietettiin juhannusta. Oltiin tultu reissusta kotiin, ja oltiin vaan - löhöiltiin, saunottiin, herkuteltiin ja vietettiin aikaa kotosalla meidän pienen perheen kesken.
Kaikista pahinta on… että äitiyden mukana on tullut raastava huoli, ja tiedän että se ei tule helpottamaan. Valtavan rakkauden mukana tulee aina myös valtava huoli, ne kuuluu samaan pakettiin. Murehdituttaa koko tämä maailman meno, kun huolehdittavana on pieni ihminen jolle toivoisi pelkkää hyvää elämälleen.
Salainen taitoni on… innostua helposti. Mun mielestäni elämä on ihan mahtavaa, ja täynnä kaikkea ihmeellistä ja innostavaa. Niin, ja yletyn myös koskemaan kielellä nenääni - hieno taito sekin.
Jos saisin yhden toiveen, se olisi… että kaikki läheiseni eläisivät terveinä ja onnellisina pitkän elämän.
Minulla on pakkomielle… Tarkistella että avaimet, lompakko ja kännykkä on tallessa laukussa.
Söin tänään… kaksi palaa aamulla leivottuja mokkapaloja, ja aion jatkaa iltaa vielä karkkien parissa. Herkutteluksi on siis mennyt, mutta oon kyllä syönyt välissä oikeaakin ruokaa. ;)
Ärsyttävintä on… imetysdementia. Mulla on nykyään keltaisia muistilappuja joka puolella ja kännykkä piipittää muistutuksia vähän väliä, ne on mun apukeinoni siihen että muistan edes jotain näillä hormonien pehmittämillä aivoillani. Älkää siis loukkaantuko jos unohdan soittaa takaisin tai en muista nimipäiviänne, se on tämä imetysdementia - yritän kyllä parhaani, joskus niitä muistilappuja on vaan niin paljon että alimmainen niistä jää huomaamatta. ;D
Tekisi mieli… jäätelöä, jotain oikein suklaista ja ihanaa. Onneksi sellaista ei ole nyt pakastimessa, nää karkit riittäköön tälle iltaa makeahampaan kolotukseen. :D
Minusta on söpöä… kun vauva vastaa aina hymyyn vielä leveämmällä hymyllä, ja paljastaa hymykuoppansa. Lapsen hymy tuntuu sydämessä asti.
Hävetti… kun toissapäivänä kova tuuli heitti meidän vauvan uv-teltan naapurin pihalle. Katselin ikkunasta että ai naapureillakin on tuollainen samanlainen teltta, sitten mietin että miksiköhän kun ei niillä ole lapsiakaan - kunnes tuli välähdys "ei kai vaan...", vilkaisu terassille ja "ai hitto, se on meidän"-oivallus, ja äkkiä perään ennenkuin tuuli heittää sen johonkin vielä kauemmalle pihalle. Eihän tuo vakavaa ollut, mutta hävetti hipsiä varpaisillaan kotimekossa hakemaan teltta toisten pihalta, varsinkin kun multa kesti hetken raksuttaa että se tosiaan on meidän teltta siellä naapurien pihan perällä. ;)
Olenko ainoa, jonka mielestä… kuiva hiekka paljaissa jaloissa tuntuu ällöttävältä? Märkä hiekka ei siis haittaa, kuivasta hiekasta en tykkää. :D
Kuvituksena muutamia kuvia meidän juhannuksesta. :)
Hei ja jos ootte tehneet tän haasteen omaan blogiinne, niin linkatkaa kommenttiboksiin - olis kiva käydä lukemassa! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









