26. heinäkuuta 2017

Vihreää ja mustavalkoista


Perusvaatteiden teko pojalle jatkuu, tällä kertaa housujen muodossa. :)



Kahdet rennot pöksyt tein vanhalla suosikkikaavallani (Ottobren Streaky Legs 1/2015) koossa 80, mutta vähän pidennetyillä lahkeilla. Valkomustaraidallinen kangas on Noshin ihanaa pippuricollegea, ja vihreä puolestaan on Noshin joustocollegea. Kuva ei tee oikeutta kankaan värille, joka on luonnossa tosi upea kirkkaan vihreä. Molempiin housuihin tein mustat resorit, ja pieneksi piristeeksi (sekä miehelle merkiksi miten päin housut puetaan pojalle jalkaan :D) lisäsin kangasmerkit etukappaleelle. Tuo jalkapallo on silitysmerkki, jonka vielä varmistukseksi ompelin kiinni.

Lahkeiden sisäsaumassa molemmissa housuissa on koristeommel, joka on tehty ihan ompelukoneella. Ihan hauska vähän tasosauman näköinen ommel. :) Ennen kuvaamista olis ehkä voinut malttaa silittääkin housut niin sauma ei menis noin kuprulle noissa vihreissä. ;) Se kyllä asettuu käytössä ja pesussa.






Ajattelin, että shortsejakin vielä toivottavasti tänä kesänä tarvitaan, joten yhdet perusshortsit syntyi Eurokankaan trikoosta. Kaavan muokkasin OB:n Straight Stripes- housujen (4/2014) pohjalta lyhentämällä lahkeita ja madaltamalla vyötäröä, koko on 86.

Toiset vihreät joustocollegehousut puolestaan ovat kapeampaa mallia. Niiden pohjana oli OB:n Caterpillar -leggingsit koossa 80 (OB 1/2015), mutta lahkeita lyhensin parilla sentillä ja lisäsin reilunmittaiset resorit.

Musta on hauska ommella tälleen vähän sarjatyönä, useampi vaate joko samalla kaavalla tai samasta kankaasta kerralla. Tekeekö kukaan muu samaa? :D

3 kommenttia:

  1. Toivotaan että shortseja vois vielä käyttää. Kauniita vaatteita olet taas tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt on onneksi ollut hellelukemia taas parina päivänä niin on shortseille ollut käyttöä :) Ja helteiden jälkeen varmaan menee sisällä/yöhousuina meidän kuumakallella.
      Ja kiitoksia Tuija! :)

      Poista
  2. Voi miten kivoja!! Näyttävät ihanan rennoilta♥ noissa on mukava tepsutella menemään:) Itse en osaa kyllä yhtään ommella, tyydyn siis suosiolla ihailemaan toisten töitä:) Mukavaa kesänjatkoa sinne!

    VastaaPoista