15. syyskuuta 2011

Torstaikuulumiset

Tulin vain pikaisesti päivittämään kuulumisia. Teen syyskuun ajan kahta työtä kahdessa eri kaupungissa, joten syyskuu menee matkalaukkuelämää eläessä ja töitä tehdessä, ilman vapaapäiviä. Käsitöille (ja blogille) jää aika vähän aikaa, oikeastaan käsityöt on jäänyt muutamaan virkattuun isoäidinnneliöön ja kortin askarteluun.

 (Kuva on jostain heinäkuiselta mökkireissulta kun oli kaunis, tyyni ilta)

Töiden lisäksi vedän nyt ensimmäistä kertaa kansalaisopistossa kahta askartelukurssia. :) Viime viikolla oli korttikurssin ensimmäinen kerta, ja ainakin mulla oli kivaa vaikka aluksi jännittikin aika jäätävästi. Porukka oli kuitenkin tosi rentoa ja mukavaa sekä innostunutta, joten aika meni siivillä ja puolitoistatuntinen tuntui ihan liian lyhyeltä. Korttikurssilla opetan leimailua, leimakuvien väritystä, korttien sommittelua ja erilaisten koristeiden käyttöä. Kurssin tarkoitus on innostaa itsetekemiseen ja opettaa korttien tekemistä ilman suurta tarvikekokoelmaa, ja kierrätysmateriaaleja hyödyntäen. Korteissahan voi käyttää koristeina melkein mitä vain, mielikuvitus on vain rajana. :) Syksymmällä tämän korttikurssin loputtua alkaa sitten vielä toinenkin kurssi, siitä kuulette sitten myöhemmin varmasti lisää. 

Palaillaan lähipäivinä toivottavasti edes korttikuvin, kortteja kun on ainakin kuvaamatta joku kolmisenkymmentä tuolla laatikossa.. Jos ei muuta esiteltävää ole niin niitä sitten ainakin. :D Miten lukijoiden syksy on lähtenyt käyntiin? Onko kiireistä vai leppoisaa? :)

4 kommenttia:

  1. Tsemppiä kiireiseen elämäntahtiin - sellaisia ajanjaksoja pitää olla että muu aika tuntuu arvokkaammalta =)

    Täälläkin tehdään 12h työtunteja ja harmittaa kun ei kerkeä yhtään tekemään käsitöitä ja bloggailemaan.

    VastaaPoista
  2. Huh, kuulostaa melko vauhdikkaalta syksyn aloitukselta :) Tsemppiä uuteen aluevaltaukseen, varmaan aika kivaa!

    VastaaPoista
  3. Sort of Pink, kiitos ja samoin tsemppiä sinne! Ja totta, kiireen jälkeen osaa arvostaa omaa aikaa ja rauhallisia iltoja kotisohvalla, harrastuksia ja sitä, että on aikaa viettää aikaa ystävien kanssa. :) Sitä odotellessa! :D

    liinu, kiitos! Joo on hurjan kivaa ja jännittävää, oon aivan intona! :D Vauhdikas on syksyn aloitus, mutta samalla antoisa. :) Ja pitkien työpäivien mukanaan tuoma rahakaan ei tee yhtään pahaa.. :P

    VastaaPoista
  4. Hienoa, että pääsit vetämään kursseja ja että se tuntuu itsestäkin mukavalta! Kiireistä on ollut alkusyksy minullakin.

    VastaaPoista