26. marraskuuta 2012

Väsynyt mutta onnellinen


Nyt on hulinaviikonlopusta selvitty.

Perjantaina töiden jälkeen oli HIMMELin avajaispippalot kutsuvieraille. Herkulliset tarjoilut ja kaunis myymälä jäi kuvaamatta, kun huomasin, että kamera oli lähtenyt kiireessä mukaani ilman muistikorttia. :D

Tässä kuvituksena siis pari päivää ennen avajaisia näpsimiäni kuvia.. :)


Kuvassa myös ystäväni Annan upeita sälekoreja. Tutustu Annan tuotteisiin täällä!


Viikonloppuna oli Kokkolassa perinteiset Tullipakkahuoneen joulumessut, joilla oltiin Annan ja Sydänkävyn Paulan kanssa myymässä. Mukavat oli messut, väkeä riitti ja oli mukava tavata tuotteistani kiinnostuneita ihmisiä. Jutella ja saada palautetta. :)

Eikä ne viikonlopun menot vielä siihenkään loppuneet, vaan lauantai-illan olin vielä työpaikan pikkujouluissa. Käytiin teatterissa katsomassa ensi-illassa musiikkiteatterinäytelmä "Suomi- uuteen nousuun", jossa mukana olivat mm. Joonas Saartamo ja musiikkipuolesta vastannut Olavi Uusivirta. Aika ajatuksia herättävä näytelmä, välillä tykkäsin kovasti ja välillä näyttämön tapahtumat ahdistivat. Kokonaisuutena kuitenkin mielenkiintoinen elämys. Näytelmän jälkeen käytiin vielä syömässä kolmen ruokalajin illallinen Kokkolinnassa. Aika hassu ajankohta vain syömiselle, kun aloitettiin syöminen 22.30, ja jälkiruoka saatiin kahdentoista aikaan. :D Ruoka oli kyllä herkullista, mutta jouduttiin syömään aika nopealla tahdilla, kun ravintolan piti päästä sulkemaan puolen yön maissa.

Paljon kaikkea mukavaa mahtui siis viikonloppuun, nyt on aika kaikkensa antanut olo. :D Väsynyt mutta onnellinen.

3 kommenttia:

  1. Moi Annika!

    Onnittelut uudesta tuotemerkistä, nuo padi-kotelot on ihan älyttömän herkullisen näköisiä! Oon pitkään lukenu sun blogia, mutta nyt oli ihan pakko kommentoidakin, terkuin ex-naapuri ja ex-työkaveri Kokkolasta :D Mitäs muuta kuuluu?

    T. Henna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiitos paljon ja kiva kun kommentoit! :) No eipä sen ihmeempiä kuulu, naimisiin menty mut kuuten kaikki ennallaan. Oon töissä samassa paikassa edelleen, ja siinä sivussa nyt toteutan vähän haavettani tän tuotemerkin kanssa, katsotaan nyt mitä tästä tulee. :) Mitäs sulle kuuluu?

      Poista
  2. Niin joo, ja sydämelliset onnittelut siviilisäädyn muuttumisesta! <3

    VastaaPoista