6. tammikuuta 2014

Kuusen alta


Vaikka loppiaista jo vietellään ja joulukoristeita pakkaillaan tänään taas vuodeksi varastoon, palaan vielä jouluun ja joululahjoihin. Vaikka joulusta onkin jo aikaa, haluan tehdä pienen koonnin joululahjoista, ihan jo muistoksi itsellenikin. :)

Tänäkin jouluna kuusen alta löytyi aika monta pakettia minunkin nimelläni varustettuna. Mehän availtiin lahjoja jopa kolmeen otteeseen; ensin aattona minun perheeni kanssa, sitten joulupäivänä Timon perheen kanssa, ja vielä uutena vuotena kolmannen kerran, kun nähtiin Timon siskoa ja hänen poikaystäväänsä.

Parhaita lahjoja on aina ajatuksella hankitut, saajalleen suunnatut lahjat. Ihan mahtavaa oli taas aukoa paketeista toinen toistaan osuvampia ja ihanampia lahjoja. Kiitos rakkaat!



Paketeista paljastui muun muassa todella upea statement- koru, ihana puinen tarjotin, The Great Gatsby-elokuva jonka olenkin kovasti halunnut nähdä, uusi pyjama, käsintehtyä käsi- ja vartalorasvaa, palashampoo, käsirasvoja, hiusnaamio, pitkä Luhdan laudeliina ja muita saunajuttuja...

Lankaakin löytyi yhdestä paketista, ja ystäväni Anna oli käärinyt pakettiin tuotemerkkinsä AND:n ihanan sälekorin puisella kannella. Näitä sälekoreja mieltä löytyykin jo vähän joka huoneesta, mutta nää on niin huippuja kaiken pikkutavaran säilytykseen ettei näitä vaan voi olla liikaa. :)




Kirjojakin paketeista löytyi. Riikka Pulkkisen Totta onkin ollut mun lukulistalla, Seija Saarisen Tölkkidesign on pullollaan mahtavia käsityöideoita toteutettavaksi, ja Gemma Correllin mahtava Tyylipäiväkirja oli mieletön yllätys! Kirjat on aina mahtavia lahjoja, rakastan lukemista, ja palaan hyviin kirjoihin aina uudelleen ja uudelleen,





Aiemmin kirjoittelinkin jo saamastani Hilfigerin kellosta, ja sen lisäksi toinen jymy-yllätys lymysi vanhempieni antamassa paketissa. Nyt minulla on saumuri! Eva on käytettynä ostettu, mutta unelman lailla toimiva peli, joka on vielä söpökin kuin mikä! Ai, että kun ompelusta tulee nyt herkkua. :) Hyvästi ainaiset siksak-huolittelut, kun voi vain hurruuttaa saumurilla!


Sellaista kaikkea löytyi paketeista tänä vuonna. Aika moni lahja on päässyt jo käyttöön, ja sehän kertoo siitä, että nappiin meni. :)


4 kommenttia:

  1. Upeita lahjoja olet saanut! Mua jäi vähän harmittamaan, kun en saanut uutta pyjamaa pukinkontista ja alennusmyynneistä niitä ei sitten enää oikein löytynytkään - kummallista. Ihana tuo statement-koru ja saumuri tulee varmasti käyttöön :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on ihanaa saada uusi pyjama tai yöpaita joululahjaksi, ja oon tosi usein saanutkin. :) Nekin on vähän sellaisia ettei itse tule ostettua. Saumurista tulee kyllä takuulla pitkäaikainen ystävä. :) Ja statement-koru pääsee kaulaan heti kun tilaisuus sallii!

      Poista
  2. Oi, tuo tarjotin on upea!

    VastaaPoista