2. elokuuta 2014

Grillinyytit


Tehtiin viikko sitten mökillä ollessamme paljon ruokaa grillissä, ja yksi viikonlopun suuri suosikki oli grillinyytit. Kasvikset olisi hyvin voinut sekoittaa valmiiksi sekoituksiksi ja grillata keskenään samassakin nyytissä, mutta me kuitenkin tehtiin kaikille kasviksille omat nyyttinsä. Näin oli helpompi tarkistella oikeat kypsyydet, sillä esimerkiksi paprika pehmeni ennen muita kasviksia.

Koska mökillä meillä ei ollut saatavillamme suurta maustekaappia (ei siis oikeastaan mitään mausteita) puhumattakaan tuoreista yrteistä, mentiin tällä kertaa aika simppelillä kaavalla. Paprikat ja kesäkurpitsat paloiteltiin pieniin paloihin, lorautettiin valmista maustettua grilliöljyä päälle ja nakattiin nyytit grilliin. Punasipulit suikaloitiin, päälle oliiviöljyä sekä suolaa ja sokeria (voi kunpa olis ollut hunajaa, se olis sopinut varmasti hyvin!), ja nyytti grilliin.

Uudet perunatkin onnistui grillissä hyvin, kun ne paloitteli tarpeeksi pieniksi (muuten kestäisi kypsyä tosi kauan), ja nakkasi päälle kunnon nokareen voita ja suolaa.


Tykättiin molemmat kaikesta tosi paljon, vaikka kaikki olikin niin simppelisti maustettua. Ehkä ulkona ja grillattuna kaikki vaan maistuu niin mystisen hyvältä. ;) Kaikki muu on moneen kertaan ennenkin grillattua ja hyväksi todettua, mutta perunoita laitettiin nyt ekaa kertaa grillissä. Ja laitetaan takuulla uudestaankin, oli nimittäin niin helppoa kun kaikki tuli grillistä, ei tarvinnut välillä juosta sisälle tarkistamaan kiehumassa olevia perunoita.

Folionyyteissä grillaus on siksi niin kätevää että kypsät nyytit pystyy nostamaan grillistä pois odottelemaan lihojen kypsymistä, sillä folion sisällä kaikki pysyy pitkään kuumana.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti