15. joulukuuta 2016

Hyvänmielen joulukalenteri - luukku 15




Jouluun kuuluu joulusinappi siinä missä kinkkukin. Minä aion tehdä tänäkin vuonna sinapit samalla tutulla ja hyväksihavaitulla reseptillä kuin jo monina vuosina aiemminkin. Joulusinapin voi hyvin tehdä valmiiksi jo nyt, niin ei tule sitten jouluviikolla kiire - eikä ole ainekset kaupoista loppu kun herää hommaan vähän aiemmin kuin muut. ;) Nimimerkillä yhtenäkin vuonna metsästin sinappijauhoja jouluviikolla varmaan viidestä kaupasta ennenkuin löytyi.

Tässäpä mun hyväksi havaittu sinappiohjeeni, joka on alunperin täältä.

Joulusinappi

Tarvitset: 
1 ½ dl sinappijauhoja
1 ½ dl sokeria
2 dl kuohukermaa
½ rkl viinietikkaa
2 rkl konjakkia

Tee näin:
Mittaa kattilaan sinappijauhe ja sokeri, sekoita. Lisää kerma ja sekoita hyvin. Kypsennä sekoittaen ja varoen ettei pala pohjaan. Lisää vähän jäähtyneenä etikka ja myöhemmin vielä konjakki. Sekoita hyvin. Kaada purkkeihin.

Ohjeesta tulee valmista sinappia suunnilleen kolme desiä. 

Vinkkinä, että sinappi on hyvä jouluvieminenkin, kun sen vain purkittaa kauniisti! :)

2 kommenttia:

  1. Silloin kun olin nuori tein minäkin sinappia. Muistaakseni oli ihan hyvää. Nyt käytämme vain Turun sinappia :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turun sinappikin on kyllä hyvää :)

      Poista