3. elokuuta 2017

Pisaroita


Viime viikkoisella Tampereen visiitillä ei tuhlattu juuri aikaa shoppailuun (jos Ikeaa ei lasketa :D), vaikka majoituttiinkin ihan keskustassa kaikkien kauppojen lähettyvillä. Mulla oli kuitenkin yksi liike johon halusin käymään, Uhana Design. Se oli kävelymatkan päässä hotellilta, ja sopivasti matkan varrella kun lähdettiin kävellen Särkänniemeen.

Oon haaveillut Uhanan pisarakorviksista pitkään, mutta en ole osannut päättää väriä. Siispä kun päätettiin suunnata kesälomareissulle Tampereelle, päätin käydä liikkeessä hypistelemässä että mikä olis eniten mun värini. Myös nuo kauniit sydän -nappikorvikset on keikkuneet mulla pitkään harkinnassa verkkokaupan ostoskorissa, joten ostin nekin kun ne näytti livenäkin yhtä ihanilta kuin myyntikuvissa.





Pisaroista valitsin lopulta musta-harmaa-vaaleanpunaiset, koska ne on tosi monikäyttöiset. Musta-harmaa-keltaisetkin houkutti, mutta vaaleanpunaiset vei sitten lopulta voiton. :) Roikkuvien korvisten kanssa saa vielä meidän taaperon kanssa olla aika tarkkana, joten ihan arkikäyttöön en vielä uskalla pisaroita ottaa, mutta sydämet otin jo käyttöön. Nämä molemmat koruthan on materiaaliltaan koivuvaneria, oisitteko arvanneet?



Kivijalkamyymälöissä on kyllä oma fiiliksensä. Tilaan nykyisin paljon verkkokaupoista, mutta varsinkin pienet putiikit ja erikoisliikkeet on kyllä aina ihania käyntikohteita kauniine sisustuksineen ja esillepanoineen. Siksi mielelläni niissä käynkin, vaikka vain ihastelemassa. :)


6 kommenttia:

  1. Ihanat valinnat! Minulla on ollut myös sama ongelma, värivalinta on vaikea. Meidän poika täytti juuri 6 vuotta, joten voin palata isojen korvisten käyttäjäksi :-D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :D Voi ei, meneekö siihen niin monta vuotta...? :D

      Poista
  2. Noi pisarakorvikset on tosi ihanat! On myös kiva, että korut valmistetaan tuosta koivuvanerista, se tuo niin erilaisen fiban.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on! :) <3 Ja mullekin tuolla materiaalilla on iso merkitys.

      Poista
  3. Tosi kauniit korvakorut! Täytyy joskus poiketa Uhana Designissa. Usein olen heidän näyteikkunaansa ihastellut, mutten jostain syystä ole uskaltanut sisälle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä ihania! Kannattaa uskaltautua ens kerralla sisälle asti kun ohi kuljet :)

      Poista