29. huhtikuuta 2013

Nutella - macaronsit


Tein eilen tosiaan macaronseja ensimmäistä kertaa. Macaronsien tekeminen olikin yksi mun tämän vuoden vuositavoitteistani! :D Tein vuodenvaihteessa uudenvuodenlupauksien sijaan itselleni listan vuositavoitteista, sisältäen kaikkia hassuja pieniä, kivoja juttuja. Listalta löytyy esimerkiksi: "käyn eväsretkellä", "teen itse sushia", "nukun päiväunet parvekkeella", "tarjoan kaverille jäätelön" ja  "leivon macaronseja". Siis ihan pieniä juttuja, joiden tekeminen ei ole kovin työlästä tai vaativaa, ja joista minulle tulee hyvä mieli. Listan jutut ovat kaikki sellaisia, että pystyn hyvin ne toteuttamaan, vaikka osa onkin vähän noita lueteltuja vaativampiakin. :)

No, eilen siis testasin macaronsien valmistamista. Lupailin nimittäin tekeväni macaronseja siskon kanssa yhdessä siskon keväisiin ylioppilasjuhliin. Testierä onnistui hyvin, mutta kylläpä ne ovatkin työläitä valmistaa! :D Nyt ymmärrän, miksi kahvilassa tuollaisessa pikkuisesta suupalasta saa pulittaa kokonaisen euron.


Macaronsithan valmistuvat hyvin vähäisistä aineksista, mutta työvaiheita on monta, ja ne ovat aika hitaita valmistaa.

Yhdistelin itse ohjeita sekä omistamastani Kotona tehdyt Macaronit -kirjasta, että netistä. Käytin lopulta ainesten suhteen tätä ohjetta:

Macaronsit (ohjeesta tuli n. 30 kpl pieniä macaronseja)
100 g mantelijauhetta
110 g kananmunan valkuaista (n. 3 kpl)
200 g tomusokeria
4 rkl sokeria
Lisäksi väriksi ja makuaineeksi käytin 1 tl tummaa kaakaojauhetta

Ohjeita tekemiseen löytyi monenlaisia, mutta päätin pelata varman päälle ja tehdä niiden työläämpien ohjeiden mukaan, joissa mantelijauhe ja tomusokeri siivilöitiin moneen kertaan, ja jossa valkuaiset eroteltiin jo edellisenä päivänä jääkaappiin tekeytymään.
Hyvä ohje löytyy esimerkiksi täältä


Täytteenä käytin Nutellaa, se on sellaisenaan valmis ja hyvänmakuinen täyte. Laitoin huoneenlämpöisen nutellan macaronsien väliin ja sitten valmiit macaronsit jääkaappiin jotta nutella jähmettyi.



Kyllä näillä kelpaa herkutella! Ja vaikka työlästä olikin, niin kyllä lopputuloksena olleet pienet sievät herkkupalat olivat sen työn arvoisia!

Jouduin myös keksimään käyttöä neljälle munankeltuaiselle, arvaatteko mitä päädyin niistä tekemään?? :)


16 kommenttia:

  1. No olisko sitten sitä jäätelöä niistä neljästä munankeltuaisista tarkoitus tehdä? :D

    VastaaPoista
  2. Oi mitä söpöjä herkkuja! Mun on itekkin pitäny kokeilla noitten leipomista jo pidemmän aikaa. Joskos tänä vuonna sitte.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mullakin on ollut pitkään nämä kokeilulistalla, kunnes sain ryhdyttyä. :)

      Poista
  3. Ihanan näkösiä, kiva kun onnistui! Ite oon tehny macaroneja tosi monesti, mutta vaan kerran on onnistunu. Pitääpä kokeilla tota sun ohjetta. Millaisella pursottimella pursotit? Mun omat ei oikein oo koskaan ollu noin hienon mallisia, vaikka käytänkin silikonista macaron-muotti-mattoa. :(

    sugarsugarnails.blogspot.com :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri. :) Katoinkin jostain ohjeista että sellainen macaron-muotti-matto olis kätevä jos näitä enemmän tekee. Jossain ohjeissa oli myös leivinpaperin alle sujautettu pursotuksen ajaksi paperi johon oli piirretty sopivankokoisia pyörylöitä pursotusmalliksi, mutta en kyllä jaksanut itse tehdä niin, vaan oikaisin ja vain yritin pursottaa suht saman kokoisia pyörylöitä.
      Itse kokeilin pursotusta sekä pussilla, että sellaisella vanhanaikaisella muovisella pursottimella, mutta molemmat omistamani pursottimet on aika onnettomia... :D

      Poista
  4. Nuo taitavatkin olla nykyään aika suosittuja tarjottavia yo-juhlissa. :) Hilpeää vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niinhän ne ovat, ja kaikissa muissakin juhlissa. :) Samoin sinne!

      Poista
  5. Näyttää tosi hyvältä! Sushiakin on kiva tehdä itse, suosittelen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra! Joo siihenkin projektiin aion tarttua, ehkä jo kesällä! :)

      Poista
  6. Teepä seuraavan kerran lemon curd:ia niistä keltuaisista. Siinä täyte macaroneille ;)

    vakkarivieras

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, olipas hyvä vinkki! Kiitoksia! :) Eipä tullut edes mieleeni, ja noloa tunnustaa et ostin vasta pari päivää sitten Lemon curdia kaupasta, kun en hoksannut edes ajatella sen itse tekemistä! No ensi kerralla sitten, taas ollaan hitusen viisaampia! :D

      Poista
    2. sama täällä, joten tasoissa ollaan :D mut seuraavan kerran meinaan tehdä itse. Limettiäkin vois kokeilla. Ja appelsiinia. ja... ;)

      sama vakkarivieras

      Poista
    3. Joo tuossahan on tilaa sitten variaatioille vaikka kuinka, kun ensin oppii tekemään en peruspohjan. :) Siinäpä taas yksi uusi asia kokeiltavien listalle!

      Poista