21. lokakuuta 2015

Valopallo


Me oltiin pari viikkoa sitten valokuvauskurssilla kokeilemassa valomaalausta Koitelin koskilla Kiimingissä Oulun lähellä. Mulle valomaalaukset oli entuudestaan aika outo käsite, googlesta löytyy hakusanalla "valomaalaus" todella upeita ja hauskoja kuvia, mutta koska en ollut aiheeseen perehtynyt niin oon aiemmin luullut tuollaisia kuvia saatavan aikaan lähinnä kuvankäsittelyllä - siksi yllätyinkin kuullessani ettei kyse ole kuvankäsittelystä, vaan valokuvaustekniikasta jolla kuvaa maalataan valolla, saadeen aikaan upeita kuvioita, valoja ja varjoja pitkällä valotusajalla ja erilaisilla valolähteillä. Näissä alla olevissa kuvissa maalasimme virtaavaa vettä kevyesti taskulampulla, ja minä pyörittelin narun päässä olevilla pienillä ledivaloilla valopalloa kalliolla. Kyllä, minä siis olen kuvassa, mutta tummista vaatteista, pitkästä valotusajasta ja liikkumisestani johtuen minua ei näy kuvassa- pelkästään aikaansaamani valo tallentui muistikortille. :)



Nämä minun valomaalaukseni ovat vasta ensimmäisen harjoittelun tulosta joten eivät ole visuaalisesti kovin näyttäviä, tämä tekniikka vaatii harjoittelua ja aikaa - mutta on kyllä todella hauskaa puuhaa. Ehdottomasti siis valokuvaustekniikka, jota täytyy alkaa harjoitella. :)

Onko valomaalaustekniikka teille tuttu?

4 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia! Itse olen joskus kokeillut samaa tekniikkaa. On hauskaa kun ei ole ihan varmaa, millainen kuvasta tulee, mutta lopputulos on kuitenkin yleensä hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! :) Joo se tässä oli kyllä mielenkiintoista että lopputuloksen näki vasta valmiista kuvasta, ja joku ajatuksen tasolla hienolta tuntunut juttu ei sit aina toiminutkaan valmiissa kuvassa, kun taas joku toinen vähän vahingossa tullut valo näyttikin tosi kivalta. :) Tällainen kuvaaminen oli tosi hauskaa! Aikaa kuluis helposti ilta jos toinenkin :)

      Poista
  2. Mahtava valoshow! Meillä koulussa valokuvauskurssin yhdessä tehtävässä piti juurikin samaan tapaan pitkällä valotusajalla vangita liikettä kuvaan. Valoa emme käytäneet, vaan kuvasimme esim. liikkuvia autoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuokin on varmasti mielenkiintoinen tekniikka, tulee taas ihan erinäköisiä kuvia. :)

      Poista