Mulla on ollut niin ikävä tänne blogin puolelle, sillä ei muu some ole yhtään sama asia. Ajattelin palailla blogin pariin muutamien kysymysten&vastausten myötä, sillä annoin teille instastoorissa mahdollisuuden esittää kysymyksiä muutama päivä sitten, ja vastailen niihin nyt täällä. :)
Ensiksi, mitä kuuluu?
Ihan hyvää, niin kai näihin kuuluu aina vastata. :D No, oikeastikin kuuluu ihan hyvää, mutta on ollut kyllä hurjan raskas kevät ja viime viikot. Eniten mielenpäällä nyt viime viikkoina on ollut useamman läheisen terveyshuolet. Läheisen vakavan sairastumisen ja sen aiheuttaman alkushokin jälkeen asioiden prosessointi oman pään sisällä on ollut raskasta; miten pienestä oli kiinni että olisi käynyt paljon huonommin, mitä olisi voinut tapahtua ja miten hyvä tuuri nyt kävi että kaikki on nyt kuitenkin hyvin.
Näiden terveyshuolten lisäksi on ollut toki tämä erikoiskevät rajoitteineen, ja onhan se vaikuttanut jokaisen arkeen ja mielialaan varmasti myös. On ollut raskasta, ettei kuukausiin voinut nähdä ydinperheen ulkopuolisia läheisiä, ja varsinkin lapsille oli tosi vaikeaa kuukausien ero läheisistä isovanhemmista sekä se, että jouduttiin siirtämään Juliuksen neljävuotissynttärit maaliskuulta tälle kesälle (toivotaan että saadaan ne kesällä pidettyä pienimuotoisesti yhdessä Samuelin kaksivuotissynttäreiden kanssa). Ei ollut arjen pyörityskään helpointa mahdollista tänä keväänä, mihin varmaan aika suuri osa pystyy samaistumaan, ja aika paljon on pitänyt miettiä uusiksi asioita jotka ennen oli itsestäänselviä tai helppoja.
Meillähän lapset aloitti päiväkodinkin tammikuussa, joten uusi arki lähti pyörimään vuoden alusta, mikä vaati toki vähän totuttelua vaikka nyt jo päiväkodissakin menee tosi hyvin. Ja nelivuotiaan ja pian kaksivuotiaan äitinä elämä on aika täyttä; lapset tarvitsevat minua koko ajan, ja niin ihania kuin he ovatkin niin elämään mahtuu paljon myös uhmaa, kinaa ja veljesten välisiä kahinoita. Arki tuntuu siltä että tunteja on päivässä puolet liian vähän.
Töissäkin on ollut todella kiireinen kevät, mihin mahtui myös monenlaisia sävyjä tämän erikoiskevään vuoksi. Vaikka jatkuva kiire ja stressikin on tosi raskasta, niin oon todella kiitollinen siitä että töissä on ollut kiirettä ja töitä on riittänyt, eikä esimerkiksi lomautuksia ole ollut.
Mutta joo, raskas kevät on takana mutta nyt kuuluu ihan hyvää. :)
Kolme asiaa, mitä odotat eniten tältä kesältä?
Koronakevään aikana en oikeastaan osannut toivoa kesältä mitään muuta kuin sen, että päästäisiin kesän aikana näkemään edes mummuja ja pappoja, sekä käymään Kannuksessa. Nyt onneksi päästiin jo nuo asiat tekemään, mutta kesälle ei ole vieläkään sen suurempia suunnitelmia tai odotuksia. Eniten odotan sitä, että saadaan viettää aikaa läheisten kanssa (vaikkei se vieläkään riskitöntä ole, ja jokaista tapaamista suunnitellessa täytyy edelleen punnita riskit) ja että uskallettaisiin edes jotain ystäviäkin nähdä kesän aikana. Toisena odotan sitä, että päästään mun vanhempien mökille viettämään edes pari toivottavasti aurinkoista päivää. Kolmantena odotan sitä, saadaan pidettyä pojille yhteiset synttärit edes pienellä porukalla, sillä se on varsinkin meidän nelivuotiaalle tosi tärkeää.
Mistä sun käsityöinnostus on saanut alkunsa? Lapsuudesta jo, äidiltä ja mummulta jotka tekivät itse paljon käsitöitä, ottivat mukaan tekemään ja opettivat. Oon askarrellut ja tehnyt aina käsilläni kaikkea; ekana varmaan ompelin barbeille vaatteita, ja erityisen lämpimästi muistelen kesää jolloin olin yhdeksänvuotias ja minulle pystytettiin kesäksi kangaspuut kesäisin tyhjänä olevaan perunavarastoon - silloin kudoin valtavan määrän poppanaliinoja kaikissa pastelliväreissä, ja annoin niitä sit joululahjoiksi mummuille ja kummeille. :D
Mikä/mitkä oli sun unelma-ammatti lapsena?
Mun pitkäaikaisimpia lapsuuden haaveammatteja oli opettajan ja kirjailijan työt. Teininä haaveilin arkkitehdin, opettajan ja lastentarhanopettajan töistä sekä vaatesuunnittelusta/pukusuunnittelusta ja taideteollisesta korkeakoulusta. Lukiossa istuin monia vapaatunteja opinto-ohjaajan huoneen aulassa lukemassa taideteollisen korkeakoulun opinto-opasta ja innostuin lähes kaikista tutkinnoista mitä tuossa opuksessa oli; erityisesti lavastustaiteesta sekä vaatesuunnittelusta, mutta ymmärsin myös miten pienet mahdollisuudet sisäänpääsyyn olisi jos ohjelmaan otetaan vuosittain 4 tai 8 opiskelijaa kuten joihinkin haaveilemistani ohjelmista. Lopullisessa vaakakupissa painoi myös se, että silloisella poikaystävälläni (nykyisellä aviomiehelläni) oli jo opiskelupaikka Kokkolasta odottamassa, enkä muutenkaan olisi halunnut muuttaa pääkaupunkiseudulle, joten en koskaan edes hakenut Taideteolliseen. Onneksi Kokkolassakin pystyi lukemaan haaveammattiini, ja päädyin hakemaan ja pääsemään sisälle ykkösvaihtoehtonani haussa olleeseen Tekstiili- ja vaatetustekniikan insinöörin tutkintoon Kokkolaan.
Mikä on sun suurin haave? :)
Mun suurin haaveeni on elää pitkä elämä onnellisena ja terveenä läheisteni kanssa.Se on se millä loppupeleissä on väliä. Mun suurin haave koskaan on ollut tulla äidiksi, ja se on onneksi tapahtunut jo ja peräti kaksi kertaa, joten nyt mun suurin haaveeni on saada elää pitkä ja onnellinen elämä heidän vierellään kulkien. Miehen kanssa odotan että päästään viettämään kultahääpäivää sitten kiikkustuoleissa. ;)
Materialistisista haaveistani suurin on omakotitalo. Haaveilen väljemmistä neliöistä ja suuremmasta pihasta. Omasta rauhasta mitä rivitalossa ei ole samalla tavalla.
Kerrotko nykyisestä työstäsi. Vastaako sinun koulutusta? Mitä tykkäät työstäsi? Olen siis töissä Verson Puodilla tehtävänimikkeenäni Vaatesuunnittelija. Ja tykkään ihan hirveästi! Työ vastaa koulutustani, sillä oon Tekstiili- ja vaatetustekniikan insinööri suuntautumisenani suunnittelu ja markkinointi. Työporukka on ihan mahtava, ja töihin on aina kiva mennä - se on mulle ihan hurjan tärkeää, koska töissä vietetään niin suuri osuus ajasta. Mä en myöskään ole tyyppi jolle työ olisi "vain" työpaikka ja tapa ansaita elanto, vaan mulle työ on tärkeä osa identiteettiäni joten siksikin mulle työpaikalla on paljonkin väliä. Työni on tosi monipuolista, haastavaa ja vastuullista, ja myös tosi hektistä. Pienessä firmassa työnkuva on tosi laaja, ja vastuuta saa ja joutuukin ottamaan - mutta siitä juuri tykkäänkin todella paljon. Oon todella onnellinen ja kiitollinen siitä että saan tehdä työtä jota rakastan ja josta oon tosi innoissani. Tiesin opiskellessani että oon hakeutumassa alalle jossa työpaikkoja ei ole tarjolla joka oksalla, eikä mulla valmistuttuani ole selkeää yhtä työnkuvaa vaan voisin työllistyä tosi monenlaisiin tehtäviin, mutta mua ajoi eteenpäin usko siihen että tämä on mun juttu ja löydän kyllä töitä koska en ole tyyppi joka jäisi tuleen makaamaan. Ja niin löysin, ja vieläpä ihan huipusta paikasta!
Mikä on ollut raskainta äitiydessä?
Riittämättömyyden tunne. Ehkä se sellainen oma kokemus siitä, ettei kaikki ole hallinnassa. On niin paljon tehtävää, muistettavaa ja hallittavaa että resurssit ei vaan riitä, ja siitä seuraava kaaoksen ja kykenemättömyyden tunne on mulle tosi ahdistavaakin. Se tunne, ettei ehdi ajatella yhtään ajatusta loppuun. Se tunne, ettei vuorokauden tunnit riittäisi kaikkeen vaikka ne tuplattaisiin. On koko ajan sellainen riittämätön olo, sellainen olo että juoksen epätoivoisesti sen illan viimeisen bussin perässä vaikka kaikkeni yritin että ehtisin siihen bussiin.
Ehkä se sellainen kokonaisvaltainen vastuu, se että minua tarvitaan ihan koko ajan, on pitkässäjuoksussa aika kuormittavaa. Se, että lapset ja lasten tarpeet menee aina etusijalle, ja itse vähän sitten unohtaa pitää itsestään ja omastakin jaksamisestaan huolta; tulee syötyä huonosti, liikuttua liian vähän ja nukuttua aivan liian vähän, eikä omille harrastuksille ja muille tärkeille jutuille tunnu löytyvän aikaa. Tiedän, että itsestäänkin paremmin huolehtimalla jaksaisi arjessa paremmin, eikä se kaaos ja elämän hektisyyskään kaatuisi samalla tavalla niskaan, mutta tässä ruuhkavuosiksikin kutsutussa elämänvaiheessa se on helpommin sanottu kuin tehty. :)
Äitiys on parasta elämässäni ja nuo pienet miehenalut on maailman huipuimmat tyypit, mutta ei tämä äitiys aina helppoa ole - niin ihanaa kuin se onkin.
Milloin tuutte etelään? Olisi kiva nähdä koko teidän perheen :)
Täytyisi kyllä tulla! Tänä kesänä nyt ei taideta uskaltaa lähteä vielä isommin lomailemaan, mutta ehkä ensi kesänä kun maailma on toivottavasti jo normaalimmassa tilassa - olisi kiva viedä pojat ainakin Muumimaailmaan ja tapaamaan sukulaisia. :)
Kiitos kysymyksistä! Mulla on tapana jaaritella, joten onneksi näitä kysymyksiä ei ollut tämän enempää sillä näinkin postauksesta tuli jo ihan riittävän pitkä. ;)
Mitä teille kuuluu? Saa myös esittää toiveita postausten ja aiheiden suhteen, sillä aion nyt palailla tänne taas kirjoittelemaan aktiivisemmin. :)
