Yksi lempikaavoista

Mun ehdoton lempparikaava vauvan pöksyihin on Jujunan Niklas- housut Basic for babies- kaavapaketista. Jos oikein laskin omista instakuvistani niin oon ommellut tällä kaavalla vuoden sisään 25 housut. :D Tää vaan istuu hyvin, näyttää hyvältä ja on mukava sekä nopea ommeltava.

Nämä ylemmän kuvan housut tein juuri Samuelille, koossa 74. Samuel oli kylläkin jo reilu kuukausi sitten 10 kk neuvolassa jo 77 cm pitkä, mutta tämä kaava on sen verran reilua mitoitusta ja poika niin hoikkanen että tämä koko alkaa vasta nyt olla sopiva. Molemmat kankaat resoreineen on Verson Puodilta.

Samalla kaavalla tein myös keväällä parit pöksyt vauvalahjaksi pienelle tytölle, koossa 56. Olipa kiva ommella noin pieniä, ne kun syntyvät niin pienestä kangaspalastakin että sain hyödynnettyä tuon ihanan Verson Puodin Kotimetsä- trikoon jämäpalan näihin pöksyihin. Toisten housujen kultapallotrikoo on puolestaan Metsolan alepala jonka ostin talvella. Kuvasinkin housut jo silloin huhtikuussa, kuten kuvien koivunoksista huomannee. ;) Nyt kuitenkin sain vihdoin kuvat tänne blogiin asti. :D



Onko teillä jotain suosikkikaavoja joihin palaatte uudelleen ja uudelleen? Mulla on moniakin! Kaavojen piirtäminen ei oo mun suosikkiasiani tässä ompeluharrastuksessa, joten kun löydän hyvän kaavan niin mieluusti ompelen samalla kaavalla monia vaatteita. :)

Mitä kuuluu?

Mitä kuuluu? Yksinkertainen, mutta toisaalta tosi hankala kysymys. Kun ei toisaalta aina tiedä että odotetaanko vastaukseksi oikeita kuulumisia, vai onko kysymys vain small talkia. Toisaalta myöskään aina ja kaikille ei tosiaankaan jaksa edes avata kaikkia kuulumisiaan, vaan on helpompi vain vastata jotain ympäripyöreää ja yleistä, vaikka oikeasti saattaa olla vaikkapa valvonut lapsen kanssa tai murehtinut jotain asioita puolet yöstä.

Useimmiten nykyään vastaan tuohon kysymykseen että "ihan hyvää, eipä ihmeempiä - kiireistä arkea näiden pienten kanssa." Sitähän tämä on, vaikka toisaalta voisin vastata niin paljon enemmänkin. Voisin kertoa että pienempi oppi juuri ryömimään, sai juuri ensimmäisen hampaansa, on syönyt kiinteitä ruokia nyt reilun kuukauden ja on siinä puuhassa tosi innokas. Voisin myös kertoa että pian kolmevuotiaan kanssa on ollut nyt pitkään tosi haastavaa vahvan tahtoiän, ja myös mustasukkaisuudenkin kanssa - vaikka toisaalta hän on myös mitä mahtavin isoveli, ja veljekset ovat selvästi toisilleen tärkeät ja rakkaat jo nyt. Voisin kertoa että raskasta on ollut arki viime kuukausina, mutta samalla voisin myös kertoa että nämä pienet tuovat ihan uskomattoman paljon iloa ja onnea elämään; että pian kolmevuotiaalla on uskomaton muisti, ja hän on ihan älyttömän nokkela ja iloa sekä energiaa pursuava tyyppi, ja että seitsenkuinen pikkuveli saa parhaat naurunsa isoveljen jutuista. Voisin kertoa, että meidän kohta kolmevuotias on puhetta pulppuava papupata, jolla on miljoona kysymystä ja mielenkiintoisia ajatuksia. Voisin myös kertoa, että rakastan lasteni kanssa kotona olemista, mutta samalla mulla olis palava halu toteuttaa itseäni jo vähän taas töidenkin kautta. Voisin kertoa, että en muista miltä tuntuu olla hyvin nukkunut, ja että siitä huolimatta valvon ihan liian myöhään iltaisin - sillä se on ainoa keino hengähtää ja saada omaa aikaa, sekä miehen kanssa yhteistä aikaa. Voisin kertoa että kamppailen aika paljon itseni kanssa; olenko sellainen äiti kuin haluan olla, ja mitä voisin tehdä paremmin - että riittämättömyyden tunne on yllättävän vahva. Voisin kertoa, että kevään tulo piristää mieltäni yllättävänkin paljon, että jotenkin herään eloon horroksesta pitkän talven jälkeen kun aurinkoa alkaa riittää taas aamusta iltaan. Voisin kertoa, että mitkään sanat ei tunnu niin hyviltä sydämessä kuin oman lapsen sanoma äiti olet rakas. Voisin kertoa, että kaipaan ihan hirveästi ompelemista, neulomista, lukemista ja lenkkeilyä - kunpa ehtisin harrastaa enemmän. Voisin kertoa, että mulla on hirveä reissukuume, eikä sitä helpota kun vajaa kolmevuotias kaipaa koko ajan kesään - "äiti mä haluan mennä sinne kesään!". Voisin kertoa, että vanhemmuuden hauskoja juttuja on sekin, että kehtaa rakentaa lumilinnaa pihalle - itse en ainakaan ihan heti kehtaisi rakentaa rivitalon pihalle lumilinnaa ilman lapsia, vaikka se tosi hauskaa puuhaa onkin. :D Voisin kertoa, että ollaan järjestelty kotimme neliöitä uusiksi, jotta saatiin Juliukselle kokonaan toinen makuuhuone käyttöön; että tietokone on nyt olohuoneessa ja ompelupöytä kodinhoitohuoneesssa.

Elämässä tapahtuu siis paljon, ja isoja asioita - lasten lapsuus on tosi arvokasta ja rikasta aikaa, ja oppimista ja kehitystä tapahtuu koko ajan. Useinkaan tuohon "mitä kuuluu?"- kysymykseen ei joko jaksa, ehdi tai kehtaa vastata sen pidemmästi kuin että kiitos ihan hyvää, eipä ihmeempiä. Tuntuu joskus vaikealta kertoa esimerkiksi lapsen kovasta uhmasta tai arjen haasteista; kai sitä jotenkin häpeää, eikä jaksaisi ottaa aina vastaan niitä hyvääkin tarkoittavia neuvoja ja ohjeita - siksi on usein helpompaa olla kertomatta. Pikkulapsiaika on ihanaa ja haastavaa - tietyissä asioissa se on helpompaa kuin kuvittelin, ja osaa haasteista en ikinä osannut kuvitella ennen lapsia.

Hassua on myös se, että oon usemmastakin suusta kuullut vuosien mittaan kommenttia, että "luenkin sun kuulumiset aina blogista". Asia kun on niin, että kaikki mitä täällä kirjoitan on toki totta ja tapahtunut, mutta en kirjoita tänne kaikkea mitä on tapahtunut. Ja siinä on iso ero. Kaikkia kuulumisiani ei pysty lukemaan täältä blogista tai instasta vaikka eivät nämäkään pelkkää kaunista kiiltokuvaa ole - mutta siltikin nämä ovat vain pintaraapaisu, ja oikeasti suurin osa kaikesta oikeasti merkityksellisimmästä jää blogin ulkopuolelle. En jaa murheitani, mietteitäni tai haaveitani juurikaan somessa, vaan sosiaalinen media on pääasiassa kanavani kaikelle pienelle iloa tuottavalle. En myöskään koe oikeudekseni jakaa lasteni elämää somessa kuin pintapuolisesti; voin iloita ryömimään oppimisesta tai taaperon hauskoista jutuista, mutta en jaa heistä mitään sellaista mitä en voisi kertoa vaikkapa puolitutulle johon törmään kauppareissulla.

Hyvää tänne siis kuuluu, kiireistä vain. :) Yritän palailla taas enemmän bloginkin pariin pikkuhiljaa; nyt se onnistuukin sen puoleen vähän helpommin että siirrettiin tietokone olohuoneeseen. Tietokoneen ollessa samassa huoneessa nukkuvan lapsen kanssa, ei koneelle pystynyt koskaan menemään silloin kuin sille olisi aikaa - sillä silloin taapero oli nukkumassa. :D

Instagramissa olen aktiivisempi ja reaaliaikaisempi, ottakaa siellä seurantaan @annikalevanen mikäli kiinnostaa kuulumiset tiuhemmin kuin mitä tänne blogin puolelle ehdin päivittelemään. ;) Nämä kaikki postauksen kuvatkin on instasta viime päiviltä.

Ihanaa viikkoa! Mitä teille kuuluu? :)

Tuttinauhoja

Tilasin jo pian Samuelin syntymän jälkeen silikonihelmiä tuttinauhoja varten, mutta vasta nyt sain ne tehtyä. Samuelhan ei mikään tutinsyöjä ole, että en nyt tiedä kuinka tarpeellisia nämä on - mutta söpöjä ainakin. :D Samuel kyllä syö sormiaan nukkuessaan, joten yritän sinnikkäästi vaihtaa niitä tuttiin, joten tutti on hyvä olla mukana kaukalossa ja vaunuissa. Tein siis kaksi tuttinauhaa, toisen keltaisin tehostein ja toisen mintunvärisin tehostein. :)

Solmuina käytin Palomar- solmua, jotka totesin hyviksi ja pitäviksi jo pari vuotta sitten kun tein tuttinauhat Juliukselle. Kaikki tarvikkeet tilasin Pikkumuru - verkkokaupasta, ja nuo helmet ovat siis kaikki elintarvikehyväksyttyä laatua, eivätkä sisällä PBA:ta, PVC:tä tai flataatteja.

Näitä on kyllä kiva väkertää. :) Tuttinauhoja tehdessä on hyvä muistaa turvallisuusmääräykset; helmien ja tarvikkeiden täytyy olla turvallisia, solmujen ja narujen lujia ja pitäviä, eikä ketjun kokonaispituus saa olla liian pitkä jottei siitä koidu vaaraa.

Kastejuhlan yksityiskohtia

Vaikka Samuelin kastejuhlista on jo aikaa, niin halusin tehdä vielä yhden kuvapostauksen juhlista ja niiden yksityiskohdista. :)

Kastejuhlat vietettiin siis meillä kotona, kuten esikoisenkin kastejuhla pari vuotta sitten. Koristelin kodin simppelisti muutamilla teemaväriin sopivilla paperikoristeilla ja kynttilöillä, sekä tilasin kukkakaupasta kukat niin tarjoilupöytään kuin kastepöytäänkin. Annoin aika tarkat ohjeet asetelmien tekoon kukkakauppaan sillä tiesin millaiset haluan, ja tykkäsinkin asetelmista tosi paljon - varsinkin kastepöydän matala asetelma oli aivan ihana.

Oon tosi tunteellinen, ja perinteet on mulle tärkeitä. Niinpä kastemekko ja kasteliina olivat jälleen ne samat joissa miehenikin on aikanaan kastettu, ja Julius tietysti myös. Juliuksen kastejuhlassa meidän kummityttömme kuivasi Juliuksen hiukset kasteliinalla kasteen jälkeen, ja tällä kertaa Julius itse pääsi ylpeänä isoveljenä suorittamaan tuon tärkeän tehtävän kun pikkuveli kastettiin.

Kastemekon jälkeen vaihdettiin vauvakin rennompiin juhlavaatteisiin. Halusin, että vaatteet ovat juhlavat mutta ehdottomasti mukavat. Aluksi haaveilin, että olisin ommellut molemmille pojille itse vaatteet kastejuhlaan, mutta se suunnitelma kaatui ajanpuutteeseen. Niinpä Samuelin vaatteiksi valikoitui valkoinen trikoinen kauluspaitabody, sekä beiget trikoopöksyt. Mintunvärisen satiinisen rusetin tein itse satiininauhasta, ja ompelin sen kiinni bodyyn. Myös isoveljelle halusin matchaavat vaatteet; joten isoveli pukeutui beigeihin chino-housuihin ja valkoiseen kauluspaitaan, sekä samanlaiseen tekemääni rusettiin (mutta hieman isommassa koossa, joten Juliuksen rusettia varten ostin samanväristä satiininauhaa mutta leveämpänä). Välillä mietin että olisin ehkä sittenkin nopeammin ommellut pojille juhlavaatteet, kuin etsinyt niitä ympäriä kaupunkia ja nettikauppoja. :D Ei meinannut nimittäin mistään löytyä beigejä housuja tähän aikaan vuodesta, ainakaan sopivassa koossa.

Omat vaatteeni olivat jo monissa juhlissa käyttämäni musta pitsikoristeinen mekko, sekä valkoinen pitsijakku. Vyötärölle kietaisin väripilkuksi rusettinauhan tuosta mintunvärisestä satiininauhasta.

Sellaiset olivat Samuelin kastejuhlat. :)

Kastejuhlien tarjoilut

Meinasin ensin tehdä Samuelin syyskussa vietetyistä kastejuhlista yhden postauksen kaikkine kuvineen ja juttuineen. mutta ei mulla ole aikaa koostaa sellaista. :D Totesin, että helpompaa taitaa olla pilkkoa juhlat osiin ja julkaista niitä sitä mukaa kun ehdin kirjoittelemaan ja käsittelemään kuvia.

Aloitetaan kastejuhlien tarjoiluista. :)

Samuelin kastejuhlia vietettiin meillä kotona kuukausi sitten, syyskuun puolivälin lauantaina. Halusin tehdä tarjoilut itse, joten suunnittelin leivonnaiset niin että suurimman osan pystyin tekemään jo etukäteen pakasteeseen.

Äiti halusi auttaa leipomisessa, joten hän tekikin vaniljakierrepullat ja suolaiset oliivijuustokierteet, ja mies teki suolaiseksi lämpimän tacopiirakan. Loput leivonnaiset leivoin minä. Toki konvehdit ostettiin valmiina, ja myös coctailpiirakat olivat esipaistettuja valmiita piirakoita.

Tarjolla oli siis seuraavaa:

- Täytekakku, vaalean kakkupohjan välissä vadelmamousse sekä kinuskimousse

- Minttusuklaarahkakakku

- Jäälauttaleivokset

- Marengit

- Vaaleat nimipikkuleivät

- Vaniljakierrepullat 

- Konvehdit

- Tacopiirakka, joka tarjoiltiin lämpimänä

- Tomaattimuffinit

- Oliivijuustokierteet

- Coctailpiirakat & savuporotahna

Mulla oli pari ehdotonta juttua joihin halusin panostaa tarjoiluissa; täytekakku on aina se yksi tärkein, ja sen lisäksi halusin värkätä Samuelin kastejuhliin nimikoidut pikkuleivät. Myös suolaisiin haluttiin panostaa, sillä suurin osa vieraista tuli useamman sadan kilometrin päästä, joten oletettavaa oli että suolaiset, täyttävämmät tarjottavat maistuvat.

Täytekakku oli tosiaan vaalea 5 munan kakkupohja, ja välissä oli vadelmamousse sekä kinuskimousse paksuina kerroksina. Kakun päällystin elintarvikevärillä värjäämälläni kreemillä (jossa oli siis kermavaahtoa ja vaniljakreemijauhetta). Kakun koristelussa päätin että tällä kertaa vähemmän on enemmän, ja koristelin kakun pelkästään tekemälläni nimilaatalla sekä aidoilla kukilla. Nimilaatan kakun päälle laitoin vasta juuri ennen tarjoilua, sillä nimi pidettiin kaikilta läheisiltä salassa kasteeseen asti. :)

Jäälauttaleivosten ohjeen löysin täältä, ja vaaleiden pikkuleipien ohje on tämä, jossa taikinassa maistuu mukavasti kaneli. Minttusuklaarahkakakku oli tällä omalla ohjeellani muuten tehty, mutta pohjan tein tällä kertaa Oreoista. Tomaattimuffinsit puolestaan on tehty tällä ohjeella.







Sellaiset tarjoilut meillä. :) Väriteemakin varmaan tuli kuvista jo selväksi, mutta se oli minttua, valkoista ja ripaus kultaa. Noista kuvissa vilahtavista persikkaisista käsin maalatuista kahvikupeista täytyy vielä sanoa sen verran, että ne ovat mun aarteeni - rakkaan mummuni mulle lahjaksi maalaama kahviastiasto. Mummu maalasi kaikille lapsenlapsilleen rippilahjaksi tai ylioppilaslahjaksi oman astiaston, johon kukin sai valita värin itse. Ja meitä lapsenlapsia on 11! Oman astiastoni värin valitsin jo vuosia ennen rippipäivääni, olin varmaan jotain kymmenen silloin, ja muistan harkinneeni pitkään sinisen ja persikkaisen välillä. Onneksi päädyin persikkaiseen sillä se on paljon ajattomampi väri.

Tämä astiasto on mulle tosi tärkeä kuten oli mummukin, ja koen että tämän astiaston kautta mummu on tavallaan mukana kaikissa meidän perheen tärkeissä juhlissa - joten haluan käyttää sitä aina juhlissa. :) Valkoista teemaa ja mummun maalaama astiasto, ne ovat yhdistettynä meidän juhla-astiamme.

20 x asiat mitkä ovat toisin toisen lapsen kanssa

1. Imetyshetket eivät ole enää sarjamaratoneja sohvannurkassa lempiohjelmien ja herkkujen parissa, vauvaa tuijotellen ja köllötellen, kuten ne esikoisen kanssa olivat. Kun kotona on vauvan lisäksi kaksivuotias, imetetään vauvaa ruokapöydässä samalla kun esikoinen on syömässä, ja lattialla junarataa rakentaen, sekä esikoisen sängyn vieressä istuen päiväunille samalla esikoista nukuttaen.

2. Yöunia ei voi enää jatkaa aamun tunneista, vaikka yö olisi valvottu ja vauva nukkuisi vihdoin aamulla. Esikoinen herää aamulla virtaa täynnä, ja silloin on noustava itsekin riippumatta siitä montako tuntia tai minuuttia yöllä on tullut unta.

3. Myöskään päivänokosia ei voi ottaa enää samaan tapaan kuin yhden vauvan äitinä. Esikoisen kanssa pystyi nukkumaan tarvittaessa vaikka useammatkin päiväunet silloin kun vauvakin nukkui, ja me nukuttiinkin torkkuja milloin sängyssä ja milloin sohvalla yhdessä vauvan kanssa. Taapero nukkuu hyvällä tuurilla reilun tunnin päiväunet, mutta niin hyvää tuuria ei sentään ole että vauvakin nukkuisi silloin samaan aikaan, joten päiväunet yhdessä molempien lapsienkaan kanssa eivät onnistu. Noilla lapsilla on varmaan yhteinen diili että toisen on aina pidettävä äidille seuraa. ;D

4. Esikoisen vauva-aikana mulla oli tapana nousta yleensä aamuisin rauhassa aamupalalle kun vauva jäi vielä nukkumaan. Edellisten kohtien perusteella arvannettekin jo, että tämäkin aamuhetki on nyt kahden lapsen äitinä muisto vain. :D Taapero huolehtii herättämisestä, ja yleensä vauvakin heräilee samoihin aikoihin. Sängystä nousemisen jälkeen seuraavat tunti-puolitoista kuluvatkin molempien lapsien aamupesuihin, aamutoimiin, aamupalaan, vauvan imetykseen ynnä muuhun, niin että yleensä omaan suuhun ehtii jotain laittamaan vasta tämän aamurumban jälkeen, eikä siinä vaiheessa enää valmistella herkkuaamiaista rauhassa vaan kiskaistaan pikainen voileipä nassuun.

5. Päivärytmin rytmittäminen vauvan mukaan ei onnistu enää toisen lapsen kohdalla. Nyt mennään esikoisen päivärytmin mukaan, ja pikkuveljen rytmin täytyy sopeutua siihen.

6. Vauvan nuuhkuttelulle ja tuijottelulle ei valitettavasti toisen lapsen kohdalla ole yhtä loputtomasti aikaa kuin esikoisen kohdalla. Enää ei voi maata tuntia nukkuvan vauvan vieressä vain katsellen ja kuunnellen vauvan tuhinaa, sillä esikoinenkin kaipaa äitiä ja huomiota.

7. Toisen lapsen kohdalla osaa jo luottaa omaan äitiyteensä ja omaan vaistoonsa sekä osaamiseensa ihan eri tavalla kuin esikoisen kohdalla. Esikoisen syntymän jälkeen tuli vähän shokkina miten paljon nykymaailmassa äitiydeltä vaaditaan, ja miten joka tuutista ohjetta, neuvoa ja arvosteluakin satelee. Nyt toisen lapsen kohdalla osaa jo suodattaa ohjeista ja arvosteluista vain ne tärkeät, ja muuten luottaa itseensä ja siihen, että vain me mieheni kanssa tiedetään mikä ohjeista toimii juuri tällä vauvalla ja juuri meidän perheessä.

8. Esikoisen kohdalla silitin kaikki vauvanvaatteet ekat viikot, varmaan ensimmäiset pari kuukautta. Nyt toisen lapsen kohdalla silitin kaikki vaatteet silloin kuin pesin ne ensimmäistä kertaa ja järjestin kaappiin, sen jälkeen olen silittänyt vain ristiäisvaatteet.

9. Esikoisen vauva-aikana koti oli siisti, sillä olin luonnollisestikin päivät kotona, ja koska vauva nukkui päivisin paljon niin minulla oli aikaa pitää koti järjestyksessä. Minulla oli aikaa myös kirjoittaa ahkerasti blogia, tehdä paljon käsitöitä, lukea lehtiä ja viettää omaa aikaa. Nyt toisen lapsen kohdallakin haluaisin kodin olevan siisti, mutta valitettavasti rimaa on joutunut laskemaan aika paljon alemmaksi. Myöskään aikaa blogille, käsitöille tai lukemiselle ei juuri ole. Tai luen kyllä, mutta en muotilehtiä tai uutuuskirjoja, vaan satuja ja lastenkirjoja esikoisen kanssa.

10. Huono omatunto seuraa koko ajan. Aikansa ja huomionsa joutuu jakamaan nyt kahden pienen kesken, joten koko ajan toinen jää "paitsioon", ja siitä on koko ajan huono omatunto vaikka tietääkin että näinhän se menee ja se kuuluu asiaan. On huono omatunto siitä että vauva makoilee niin paljon kehdossa päivisin kun touhuan esikoisen kanssa, ja on huono omatunto siitä että esikoisen pyydellessä leikkimään joudun niin usein vastaamaan että äiti laittaa nyt ruokaa/imettää nyt vauvaa/vaihtaa nyt vauvalle vaippaa tai jotain vastaavaa. Huono omatunto iskee myös niistä lyhyistä oman ajan hetkistä, kun luen vaikka uutisia puhelimelta, avaan läppärin lasten ollessa hereillä tai puhun puhelimeen. Huono omatunto tulee myös siitä, jos koti ei ole siisti, sekä siitä jos päivällä siivoan enkä ole lasteni kanssa. Kahden lapsen äitinä (ja tuoreena sellaisena) tuntuu siis siltä, ettei aika ja jaksaminen riitä kaikkeen siihen mihin haluaisi niiden riittävän, ja siitä seuraa huono omatunto, vaikka tietääkin tekevänsä parhaansa, ja vaikka tietääkin että se on ihan hyvin ja riittävästi. Jos huono omatunto vaivasi jo yhden lapsen kohdalla, niin kahden lapsen kanssa se vaivaa tuplasti.

11. Itse syön järkevämmin kahden lapsen äitinä kuin yhden vauvan äitinä söin. Esikoisella on ruoka-ajat ja hänelle tulee tehtyä ruuat, joten siinä samalla järkevöityy omakin syöminen. Esikoisen vauva-aikana saattoi olla päiviä jolloin en syönyt ollenkaan kunnon ruokaa, kun en ehtinyt tai viitsinyt laittaa ruokaa vain itselleni. Nyt asiat on toisin, ja se on toki hyvä. Myöskään herkkuja ei pysty päivisin syömään, sillä haluan pitää esikoisen herkuttelun minimissä - ja kaksivuotiaalta ei tosiaan pysty salaa syömään keksiä. Ei se tokikaan tarkoita etten itse herkuttelisi, mutta herkuttelu onnistuu vain päikkäriaikaan ja iltaisin esikoisen jo nukkuessa. En siis voi korvata lounasta pullalla, mikä on tosi hyvä. ;D

12. Multa löytyy välillä aamuisin molemmista kainaloista pieni murunen. Esikoinen nukkuu omassa huoneessaan, mutta hänellä on lupa tulla meidän sänkyyn ja kainaloon jos herää yöllä, tai kovin aikaisin aamulla. Vauvahan nukkuu kaikki yönsä mun kainalossani, ja toinen kainalo on vapaa esikoiselle. Välillä selkä ja koko kroppa on jumissa kun kainalossa vatsaa vasten on nukkunut vauva, ja selässä kiinni taapero - mutta on silti aivan tosi ihanaa herätä kuunnellen molempien tuhinaa ja tuntien kahdet lämpimät pienet varpaat iholla.

13. Ulos lähteminen kahden pienen kanssa on projekti. Aina on mysteeri, kauanko uloslähtöön saisi varata aikaa, sillä muuttujia on niin monta. Jos yhden lapsenkin kanssa ulos lähteminen on välillä hidasta ja työlästä kaikkine pukemisineen, niin nyt kahden pienen kanssa on voittajafiilis aina siinä vaiheessa kun kotiovi sulkeutuu takana ja ollaan selviydytty ulos asti. :D

14. Huolen määrä on tuplaantunut, mutta myös rakkauden määrä. Onhan näistä pienistä iso huoli, mikä varmasti äitinä seuraa koko elämän. Oon kuullut monen pelänneen ennen toisen lapsen syntymää että miten rakkautta riittää, ja että osaako toistakin lasta rakastaa yhtä paljon kuin esikoista. Mä en ollut rakastamisesta yhtään huolissani, sillä tiesin että rakkautta mulla kyllä riittää ja että toinen on taatusti yhtä ihana ja rakas kuin ensimmäinenkin. Ja niinhän se olikin heti ensi hetkistä lähtien. Minä pelkäsin etukäteen vain sitä, miten käteni riittävät, ja miten osaan ja pystyn olemaan tasapuolinen ja yhtä hyvä äiti molemmille. Tasapuolisuuden tärkeys korostuu varmasti lasten kasvaessa, sillä toki vauvan ja taaperon tarpeet ovat ihan erilaisia.

15. Toisen lapsen kanssa yksi parhaista jutuista on lasten sisarussuhteen seuraaminen. Kaksivuotias esikoinen on ottanut todella tärkeäksi roolikseen isoveljeyden, ja pitää hyvää huolta pikkuveljestään. Isoveljen äänet ja touhut ovat selvästi rauhoittavia ja turvallisia ääniä vauvalle (mitä ei ehkä desibelien puolesta heti uskoisi), ja isoveli käy leikkiensä lomasta silittämässä ja suukottamassa pikkuveljeä, näyttämässä hänelle autoja ja peittelemässä vauvaa paremmin. Isoveli haluaa, että pikkuvelikin tulee lattialle katsomaan kun me rakennetaan junarataa, ja haluaa lukea pikkuveljelle Palomies Sami- kirjaa. On ihanaa nähdä että pikkuveljestä on tullut isoveljelle niin tärkeä, ja toivon että nämä kaksi tulevat olemaan toistensa tuki ja turva elämässä koko elämän läpi.

16. Yhden lapsen äitinä äitiyslomalla oli helppo käydä päivisin lounailla ja shoppailemassa. Vauva vaunuihin ja bussilla keskustaan, ihan siihen aikaan kuin se itselle parhaiten sopi. Kyllä se onnistuu kahdenkin lapsen kanssa, mutta vaatii huomattavasti enemmän suunnittelua ja tarkemman aikataulutuksen. :D On esikoisen ruoka-ajat ja päikkäriaika, joista toki voi vähän joustaa tarvittaessa, mutta "ei-pakolliset"-menot sitä yrittää kuitenkin aina järjestää sinne esikoisen rytmin kannalta sopiviin väleihin jotta arki sujuisi jouhevammin.

17. Kun tukiverkostot ovat kaukana, vaativat menot aina joko etukäteissuunnittelua, tai sitten pientä pähkähulluutta. Tarkoittaa suomeksi sanottuna sitä, että lapselle täytyy sopia ja järjestää hyvissä ajoin hoitaja, tai sitten ottaa lapsi/lapset vain rohkeasti mukaan ihan joka paikkaan. Esikoinen jäi pois päiväkodista minun jäädessäni äitiyslomalle, joten hänkin kulkee mukanani kaikkialle. Esikoisen vauva-aikana kävin hänen kanssaan niin kampaajalla, hammaslääkärissä kuin elokuvissa vauva-kinossakin - ja hän nukkui yleensä tyytyväisenä joko turvakaukalossa tai vaunuissa mukana. Nyt kahden lapsenkin kanssa olen käynyt jo niin hammaslääkärissä, kampaajalla kuin neuvolassakin niin että molemmat lapset ovat mukana, mutta toki se on ollut haastavampaa. :D Täytyy vain etukäteen syöttää vauva ja vaihtaa vauvalle vaippa, ottaa esikoiselle pientä evästä ja leluja mukaan, ja sitten toivoa että molemmat pysyvät rattaissa tyytyväisinä sen aikaa kun makaan hammaslääkärin tuolissa. :D Yksi kaveri kommentoi nauraen kertoessani parin viikon takaisesta hammaslääkärireissustani, että en kai oikeasti ottanut kahta lasta mukaan hammaslääkärin huoneeseen - no otin tietysti! Mihin muuallekaan olisin lapset siksi aikaa laittanut? :D

18. Esikoisen synnyttyä minulla ei ollut äitikavereita kuin pari puhelimen päässä, mutta ei ketään joka olisi asunut lähettyvillä. Esikoisen ollessa muutaman kuukauden ikäinen, aloinkin käydä aktiivisesti kerhoissa ja hankkia päiviini juttuseuraa muista vanhemmista. Nyt toisen lapsen synnyttyä äitikavereita onkin useampia, ja se on tosi mukavaa. On mukavaa kun on kavereita samassa elämäntilanteessa, jotka tietävät millaista on kun nukutaan huonosti ja esikoisella on uhma ja vauvalla tiheän imun kausi. On kivaa kun voidaan sopia puistotreffejä, kahvitella päivisin ja käydä vaikka yhdessä kerhoissa. Tosi huippua on, että parin kaverin kanssa meillä jopa on samanikäiset esikoiset ja vielä vauvatkin, joten seuraa ja vertaistukea riittää koko äitiysloman. :)

19. Toiselle lapselle oli käytännössä kaikki tarvikkeet ja vaatteet valmiina esikoisen jäljiltä. Toki uusiakin hankintojakin on tehty, mutta periaatteessa olisi pärjännyt niilläkin mitä esikoiselta oli jäänyt. Mukavuussyistä hankittiin kuitenkin uudet rattaat; sellaiset Britaxin yhdistelmät jotka käy yhteen meidän turvakaukalon kanssa, ja joihin sai lisävarusteena myös sisaristuimen esikoiselle. Ja nyt muutaman viikon kokemuksella ne olivat kyllä huippuhankinta, helpottaa arkea tosi paljon! Myös uusia vaatteita oon sekä ostanut että ommellut, ja tälle uudelle tulokkaalle hankin käytettynä nettikirppikseltä myös turvakaukaloon kaukalopussin, se nimittäin oli tarvike jonka olisin halunnut esikoisellekin mutta en silloin raaskinut ostaa. Ja pärjättiin toki ilmankin, mutta onhan se vaan tosi kätevä ja elämäähelpottava tarvike kyllä ollut!

20. Pyykkimäärä ei ole tuplaantunut, vaan se on varmaan triplaantunut toisen lapsen myötä. :D Siltä ainakin tuntuu. Ja siitäkin huolimatta ettei meidän vauva juurikaan puklaile, eikä selkäkakkojakaan olla monia (vielä) saatu todistaa, niin jostain sitä pyykkiä tulee koko ajan niin että pyykkikori pursuu ja konetta saa pyörittää päivittäin, ja joka toinen koneellinen on pelkkiä harsoja. Tähän asti ollaan pärjätty ilman kuivausrumpua, mutta kyllä se on nyt noussut hankintalistalle. ;)



Siinä nyt ainakin kaksikymmentä asiaa mitkä ovat toisin toisen lapsen kanssa, ja näitä kirjoitellessa huomaan että kohtia voisi lisätä vielä vaikka kuinka monta... :D Ja varmasti viikkojen ja kuukausien kuluessa niitä voisi lisätä vieläkin arjen koko ajan muuttuessa. Kyllä se arki vaan on erilaista kahden, kuin yhden lapsen kanssa. Mutta on tämä vaan kaksinverroin ihanampaakin, sillä näitä ihania murusia on nyt kaksi! :) Taatusti raskaampaa ja taatusti kiireisempää, mutta ihanaa ja onnellista. Minä kyllä väsymyksestä ja kaikesta huolimatta nautin vauva-ajasta tosi paljon.

Kaikki tämän postauksen kuvat ovat muuten vauvan ekalta kuukaudelta, ja ihan pian täyteen tulee jo kaksi kuukautta... :)