31. lokakuuta 2015
Syysklopot
Ostin nämä kengät syksyä varten jo itseasiassa heinäkuun lopussa, kerrankin olin oikeaan aikaan liikkeellä. En ollut etsimässä syyskenkiä silloin, mutta satuin nämä hyllystä bongaamaan ja oli niin kivannäköiset, että oli pakko kokeilla jalkaan. Mun pari talvea pelastaneet konjakinruskeat matalat nilkkurit hajosi viime keväänä, joten kun nää tuli vastaan ja oli jalassa ihan täydelliset niin olihan ne pakko ostaa. Ainoa näiden miinuspuoli on tekonahkaisuus, mieluummin olisin panostanut nahkakenkiin jotta ne kestäisivätkin kauemmin kuin sen kaksi talvea, mutta koska näissä oli kaikki muu hintaa myöten kohdallaan - en antanut materiaalin häiritä. Ja onhan tekonahassa omat hyvätkin puolensa. Kestää sit mitä kestää.
Oon nyt kuukauden verran näillä jo kävellyt lähes päivittäin, enkä voisi olla tyytyväisempi. Uskomatonta että kengät oli todella hyvät jalkaan jo ensimmäisellä käyttökerralla, yleensä kengät vaatii vähän kävelyä että ne muotoutuvat, mutta nää oli heti kuin mulle tehty. Eihän nämä monen talven kengät varmasti ole kestävyytensä suhteen, joten pidän edelleen silmät auki myös niiden nahkaisten konjakinväristen nilkkureiden osalta... :)
Ps. Vielä pari tuntia aikaa osallistua arvontaan! :)
28. lokakuuta 2015
Suklainen juustokakku uunissa
Viikonlopun vieraille leivoin tarjottavaksi suklaista juustokakkua joka paistettiin uunissa. Juustokakkuja oon tehnyt paljonkin, mutta tämä oli ensimmäinen uunijuustokakkuni. Ohje kakkuun löytyi täältä.
Tuhti ja makea, sitä tämä oli. Kakun rakenne yllätti mut, en uskonut että uunin jälkeen täyte olisi niin huokoinen ja pehmeä kuin mitä se oli, mutta se yllätys oli ehdottomasti positiivinen. Niin makeaa tämä kyllä oli, että pieni pala todellakin riitti kerrallaan - jopa mulle joka rakastaa suklaata ja myös äklömakeaa. :D Isosta kakusta riitti pariin kahvittelukertaan neljällä hengellä, ja vielä jäi yli puoli kakkua pakkaseenkin. En tiedä miten tällainen kakku käyttäytyy pakastuksessa tai oikeastaan sen jälkeen, mutta sehän selviää vain kokeilemalla. Ihan kahdestaan kun ei viitsitty tuota jäljelle jäänyttä kakun puolikasta alkaa kuitenkaan tuhoamaan...
Tää oli ehdottomasti kuitenkin sellainen resepti, joka täytyy tallentaa reseptivihkoon ja tehdä taatusti joskus uudelleenkin. :)
25. lokakuuta 2015
Kuka tulis päättelemään?
Mä olen viime aikoina kyllä neulonut paljon, mutta päättely puolestaan ei ole kiinnostanut yhtään. Lopputuloksen näette ylläolevassa kuvassa. :D Aina kun oon saanut puikot työstä irti, oon nakannut valmiin työn koppaan odottelemaan päättelyä, ja näköjään sinne odottelemaan on päässyt unohtumaan aika monta valmista työtä... Pitäis vissiin viimeistelynkin kiinnostaa vähän enemmän? Mutta kun aina on odottamassa joku ihana lanka tai joku idea jota täytyy päästä heti testaamaan...
Käykö kenellekään muulle näin, vai päättelettekö työt sitä mukaa kun ne valmistuvat?
Ps. Jotta multa ei lopu neulominen tai pääteltävä kesken, niin käyhän osallistumassa blogiarvontaan! ;)
21. lokakuuta 2015
Valopallo
Me oltiin pari viikkoa sitten valokuvauskurssilla kokeilemassa valomaalausta Koitelin koskilla Kiimingissä Oulun lähellä. Mulle valomaalaukset oli entuudestaan aika outo käsite, googlesta löytyy hakusanalla "valomaalaus" todella upeita ja hauskoja kuvia, mutta koska en ollut aiheeseen perehtynyt niin oon aiemmin luullut tuollaisia kuvia saatavan aikaan lähinnä kuvankäsittelyllä - siksi yllätyinkin kuullessani ettei kyse ole kuvankäsittelystä, vaan valokuvaustekniikasta jolla kuvaa maalataan valolla, saadeen aikaan upeita kuvioita, valoja ja varjoja pitkällä valotusajalla ja erilaisilla valolähteillä. Näissä alla olevissa kuvissa maalasimme virtaavaa vettä kevyesti taskulampulla, ja minä pyörittelin narun päässä olevilla pienillä ledivaloilla valopalloa kalliolla. Kyllä, minä siis olen kuvassa, mutta tummista vaatteista, pitkästä valotusajasta ja liikkumisestani johtuen minua ei näy kuvassa- pelkästään aikaansaamani valo tallentui muistikortille. :)
Nämä minun valomaalaukseni ovat vasta ensimmäisen harjoittelun tulosta joten eivät ole visuaalisesti kovin näyttäviä, tämä tekniikka vaatii harjoittelua ja aikaa - mutta on kyllä todella hauskaa puuhaa. Ehdottomasti siis valokuvaustekniikka, jota täytyy alkaa harjoitella. :)
Onko valomaalaustekniikka teille tuttu?
19. lokakuuta 2015
Kässäkyssiä
Sain tovi sitten Elsalta Liebster award- haasteen, kiitos Elsa! Tämä haaste on ollut munkin blogissani jo aiemminkin, joten en tällä kertaa laita tätä enää eteenpäin. Koska kaikkia mahdollisia kyselyitä on aina kuitenkin kiva täyttää, niin vastaillaanpas Elsan esittämiin käsityöaiheisiin kysymyksiin. :)
1. Mistä asti olet harrastanut käsitöitä?
Ihan pienestä asti, oon aina ollut käsillätekijä ja kokeilija. Äiti ja mummu opettivat mulle käsitöitä jo ennen kouluikää, eihän siinä mitään kovin käyttökelpoista vielä syntynyt, mutta tekemisen riemua ainakin. :) Tein muun muassa karkkipapereista kaulakoruja ja virkkasin barbeille vaatteita. :D Noita ihania karkkipaperikoruja taisi saada sitten lahjaksi niin Joulupukki kuin mummut ja kummitkin, ihan karseitahan ne korut oli, mutta kaikki jaksoi kehua ja kiitellä. :D Kiitos siitä, että jaksoitte kannustaa. ;)
2. Haluatko haastaa itseäsi käsitöitä tehdessäsi? Millä tavalla?
Haluan ehdottomasti; haluan oppia uutta, kokeilla uusia tekniikoita, tutustua uusiin materiaaleihin, tarttua haastaviltakin tuntuviin juttuihin ja haastaa itseäni kirjoittamalla ohjeita käsitöihin. Monin tavoin siis! Ehdottomasti haluan jatkuvasti haastaa itseäni ja kehittyä, jotta mielenkiinto pysyy yllä. :)
3. Mikä on itsellesi tärkein asia blogin pitämisessä?
Vuorovaikutus; pääsen jakamaan onnistumisiani sekä epäonnistumisiani käsitöiden saralla, saamaan palautetta ja vaihtamaan ajatuksia lukijoiden ja toisten bloggareiden kanssa, kertoilemaan kuulumisiani ja jakamaan ottamiani valokuvia. Harmi sinänsä että vuorovaikutus on vuosien varrella vähän vähentynyt siksi, että blogien kommentointi on vähentynyt, ja myönnän ikäväkseni sen vähentyneen niinkin päin että itsekin kommentoin nykyään vähemmän lukemiini blogeihin. Ajanpuute ja blogien paljous, siinähän ne syytkin vähentyneelle kommentoinnille. Toinen vuorovaikutuksen kanssa yhtä tärkeä juttu bloggaamisessa on se, että tulen ikäänkuin pitäneeksi "päiväkirjaa", vaikka tämä blogi onkin vain pintaraapaisu elämääni tietyissä aihepiireissä, niin itse muistan paljonkin asioita ja fiiliksiä myös rivien välistä. :) Lisäksi tämän bloggaamisen vuoksi tulen pitäneeksi kirjaa tekemistäni käsitöistä ja kuvanneeksi niitä itselleni muistoksi, mitä ilman blogia ei tulisi taatusti tehtyä.
4. Minkä tyyppisiä blogeja tykkäät seurata?
Seuraan vaihtelevasti tosi monentyyppisiä blogeja; käsityöblogien lisäksi muoti- ja tyyliblogeja, perheblogeja, sisustusblogeja, ruokablogeja ja jopa jotain fitnessblogiakin, hyvin laidasta laitaan siis fiiliksen ja ajan mukaan :) Kaikkia en lue todellakaan päivittäin tai viikoittain, vaan fiiliksellä mennään.
5. Mikä on viimeisin asia, jonka olet käsitöistä oppinut/opetellut?
Hah, kantapään kautta opin muutama päivä sitten että kirjoneuleissa on todella tärkeää muistaa olla kiristämättä liikaa taustalla mukana juoksevaa lankaa, jos aikoo saada valmiin sukan sujahtamaan kantapäänkin yli. ;)
6. Mistä olet saanut innostuksen käsitöihin?
Äidiltä ja mummulta. Sain aina tehdä ja kokeilla, ja molemmat oli aina valmiina auttamaan ja neuvomaan sekä lainaamaan tarvikkeitaan, jos halusin opetella virkkaamaan tai vaikka maalaamaan posliinia. Ala-asteen käsityöopettajiakin täytyy tässä asiassa kiittää, me saatiin tosi vapaasti ideoida koulussa tehtäviä käsitöitä itse oman kiinnostuksemme mukaan, ja meitä kannustettiin kokeilemaan ja tekemään monenlaista.
7. Onko jokin sellainen osa-alue käsitöissä, joka on itsellesi vieraampi?
Onhan niitä osa-alueita vaikka kuinka paljon, käsityöt kun on niin laaja käsite. :) Kaikenlaiset puutyöt on vieraampia, samoin kirjontatyöt tai vaikkapa pitsinnypläys. Paljon on myös sellaisia tekniikoita joita oon kokeillut kerran tai kaksi, mutta jotka on vielä hyvinkin vieraita. Paljon olis opittavaa.
8. Mitä haluaisit oppia käsitöihin liittyen?
Haluaisin oppia aina jotain uutta! Haluaisin kokeilla uusia tekniikoita, esimerkiksi kalligrafia kiinnostaisi ihan hirveästi - olisi ihana osata tekstata kauniita tekstejä kortteihin kiemuraisella käsinkirjoituksella. Haluaisin oppia lisää myös esimerkiksi tilkkutöistä.
9. Keille teet käsitötä? Myytkö niitä?
Teen käsitöitä itselleni sekä lahjaksi läheisilleni, ja jotain teen joskus myyntiinkin tai tilauksesta. Eniten nautin kuitenkin lahjaksi tekemisestä, jos tiedän että lahjansaaja ilahtuu ja osaa arvostaa itse tehtyä.
10. Mistä mieluiten hankit tarvikkeet käsitöihin?
Hankin tarvikkeita vähän milloin mistäkin, ja ainakin aivan liikaa ja liian usein. :D Nimimerkillä "kaikki kaapit pursuaa käsityötarvikkeita". Kankaita ja askartelutarvikkeita tilaan usein netistä, mutta langat tulee ostettua pääosin joko markettireissulla tai sitten paikallisista lankakaupoista. Kaikkea tarttuu mukaan jos satun näkemään jotain ihanaa. :D
11. Kauanko olet pitänyt blogia?
Blogia olen pitänyt nyt kuusi vuotta. Alunperin tämä oli pelkästään käsityöblogi, mutta ajanmyötä tää on kehittynyt iloiseksi sillisalaatiksi vähän kaikkea. :)
Kuvituksena mulla tällä hetkellä kesken oleva käsityö, arvaatteko mitä oon tekemässä?
17. lokakuuta 2015
Blogi 6 vee + arvonta!
On aika päräyttää taas blogiarvonta käytiin, sillä Sweet things on tullut eskari-ikään! Kuusi vuotta on blogi kulkenut elämässäni ja käsitöissäni mukana, se on ottanut hirvittävästi aikaa, mutta antanut moninverroin hyvää tilalle. :)
Kuusivuotiaan blogin synttäreiden kunniaksi ajattelin arpoa tällä kertaa jotain vähän erilaista; omalla Hilma- ohjeellani (ohje tulossa blogiin vielä tämän kuun aikana, niin pääsette tekin neulomaan!) kutomani naisten sukat valitsemassasi värissä! Lankana 7 veljestä, ja valittavissa kaikki kauppojen valikoimissa tällä hetkellä olevat Novitan 7 veljestä- ja 7 Veljestä Raita- lankojen värit. Pohjavärinä musta, tumma harmaa tai valkoinen, mutta kuviovärin langan värin saa vapaasti päättää arvonnan voittaja. Neulon sukat mahdollisimman pian voittajan ratkettua, joten syksyn kylmeneviin iltoihin on yhdelle teistä luvassa lämmikettä. :)
Arvontaan osallistut siis seuraavasti:
1. Kommentoi tätä postausta kertomalla, minkä väriset sukat sinä haluaisit. Novitan tämän syksyn lankojen värikarttoja pääset tutkimaan tästä sekä tästä. Kommentoimalla tätä postausta saat yhden arvan, toisen arvan saat mikäli olet rekisteröitynyt lukija tuossa blogin sivupalkissa, tai seuraat meininkejäni instagramissa (@annikalevanen), mainitse kommentissasi mikäli ansaitset kaksi arpaa.
2. Muista jättää kommentin yhteyteen myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan voittajaan yhteyden arvonnan päätyttyä.
Aikaa osallistua arvontaan on lokakuun loppuun asti eli tasan kaksi viikkoa, osallistumisaika päättyy 31.10.2015 klo 24.00. Onnea arvontaan! :)
16. lokakuuta 2015
Voihan itku ja kirjoneule
Eilisen illan tikuttelin innoissani sohvannurkassa kirjoneulesukkaa itselleni uudella ohjeella, ohjeella jonka bongasin kaupan lehtihyllystä ja jota piti päästä heti neulomaan. Kaikki sujuikin hienosti siihen asti, että kutimet käsistäni illalla laskettuani päätin testata varren pituutta jalassani. Sukka sujahtikin hyvin jalkapöydän yli, ja sitten pysähtyi kantapäähän - voi itku, kantapään yli se ei sitten itsestään enää sujahtanutkaan. Kyllä tämän jalkaan saa, mutta joutuu vähän kiskomaan. Syykin paljastui heti kun hoksasin asiaa ajatella - viiden kerroksen välein toistuvan punaisen raidan kohdalla on kieputellut valkoista lankaa nurjalla puolella mukana liian kireällä, joten ne rivitpä ei niin hyvin joustakaan. Ja noiden raitojen kohdalla toista lankaa on kuitenkin pakko juoksuttaa mukana, sillä läpi sukan keskellä takana tehdään pystysuoraa raitaa molemmilla väreillä vaikka se ei kuvassa näykään, myös siis niillä kerroksilla kun muuten kerros on pelkkää punaista. Olis vaan pitänyt jättää langankierrot reilusti löysemmiksi, eikai siihen muuta niksiä ole?
Aina ei siis mee putkeen tai edes sinnepäin.
Nyt sitten pohdin, että purkaako vai ei? Jos puran niin ärsyttää hukkaan menneet eilisen tunnit, ja jos en pura niin mua varmaan ärsyttää kyllä ujutella sukkaa aina jalkaan vähän hankalasti. Mitä teen? Mitä te tekisitte? Ja lohduttakaa mua kertomalla että jollekin teistäkin on joskus käynyt tällainen kämmi? :D
15. lokakuuta 2015
Käsityömessujen saalis
Kerroinkin, että viime viikon Oulun Kädentaitomessujen ostossaaliini jäi aika laihaksi, kun en loppupeleissä osannutkaan ostaa juuri mitään. Jotain kuitenkin tarttui mukaan; metri kangasta tunikaa varten, sekä muutama juttu korttiaskarteluihin.
Ihanaa Suttupitsii- kangasta vihreänä mun oli pakko saada kun sitä oli nenän edessä tarjolla. Mulla odottaa jemmassa pätkä tätä samaa mustaharmaanakin, kun en oo raaskinut sitä vielä saksia. :D Nyt aion ottaa rohkeasti sakset käteen ja tehdä itselleni uuden lempitunikan, kun kerran tätä ihanaa kangasta on nyt kahdessa värissä odottamassa.
Askarteluja varten mukaan lähti vähän kuviopapereita, sekä kaksi arkkia kauniita kuvia kortteihin. Oon ostoksiini tyytyväinen vaikka löydöt vähiksi jäikin, mutta eipähän tullut ainakaan tehtyä hutiostoksia messuhuumassa. ;)
13. lokakuuta 2015
Lämpöä kaulalle
Tein Stockan Hulluilta päiviltä yhden löydön, ruokaosaston herkkulöytöjen lisäksi siis. Se oli Lexingtonin roimassa alennuksessa ollut villainen, iso ja pehmoinen huivi. Niin ihana, tuun niin rakastamaan tämän puhki!
Huivi on 100 % villaa, ja niin pehmoinen, ohut ja samalla muhkea, että tää on ihan täydellinen. Värikin on kaunis vaaleanharmaa luonnonvalkoisella tähtikuvioinnilla, ihan täydellinen yhdistettäväksi vähän kaikkeen. Oon muutenkin ihan heikkona tähtikuvioisiin huiveihin, mun kaksi lemppareinta huiviani on KappAhlin isoin tähdin kuvioidut kookkaat huivit tummansinisenä sekä burgundynpunaisena, jotka ostin pari vuotta sitten syksyllä.
Kyllähän tälle huiviksi jäi vielä hintaa enemmän kuin oon aiemmin huivista maksanut, mutta täydellinen koko, täydellinen väri ja täydellinen materiaali isolla alelapulla varustettuna oli vaan vastustamaton yhdistelmä. Ja kun tiedän, että tulen käyttämään tätä vuosia, tiedän jo nyt että tämä oli loistava sijoitus. :)
Entäs te, teittekö löytöjä Hulluilta päiviltä?
Huivi on 100 % villaa, ja niin pehmoinen, ohut ja samalla muhkea, että tää on ihan täydellinen. Värikin on kaunis vaaleanharmaa luonnonvalkoisella tähtikuvioinnilla, ihan täydellinen yhdistettäväksi vähän kaikkeen. Oon muutenkin ihan heikkona tähtikuvioisiin huiveihin, mun kaksi lemppareinta huiviani on KappAhlin isoin tähdin kuvioidut kookkaat huivit tummansinisenä sekä burgundynpunaisena, jotka ostin pari vuotta sitten syksyllä.
Kyllähän tälle huiviksi jäi vielä hintaa enemmän kuin oon aiemmin huivista maksanut, mutta täydellinen koko, täydellinen väri ja täydellinen materiaali isolla alelapulla varustettuna oli vaan vastustamaton yhdistelmä. Ja kun tiedän, että tulen käyttämään tätä vuosia, tiedän jo nyt että tämä oli loistava sijoitus. :)
Entäs te, teittekö löytöjä Hulluilta päiviltä?
12. lokakuuta 2015
Akut ladattu
Olipas mukava viikonloppu! Sain ystävän vauvansa kanssa yökylään; käytiin Oulun Kädentaitomessuilla, herkuteltiin Amarillossa, shoppailtiin Stockan Hulluilla päivillä ja vähän muuallakin ja vaihdettiin kuulumiset pitkän kaavan kautta. Rentouttavaa ja mukavaa! Kädentaitomessuillakin oli niin kiva käydä pitkästä aikaa, vaikka aika pieneksi jäikin mun ostossaaliini; muhun iskee tuollaisissa paikoissa aina sekä piheys että päättämättömyys, jonkinlainen tavaraähky jonka seurauksena en osaakaan ostaa juuri mitään, vaikka monenlaista kivaa näkyykin ympärillä.
En ehtinyt leipoa vieraille etukäteen mitään, mutta perjantai-iltana pyöräytin pikaisen suolaisen piirakan iltapalaksi; täytteeksi tällä kertaa savukinkkua, punasipulia, paprikaa, persiljaa ja kirsikkatomaatteja. Unohdin ostaa fetaa ja savupororouhetta, ne tuo tällaiseen piirakkaan mukavasti makua ja suolaisuutta, mutta tällä kertaa mentiin ilman niitä. Ihan jees piirakka oli kuitenkin ilman niitäkin!
Oli kyllä kiva viikonloppu, tällaisten viikonloppujen jälkeen on taas virtaa uuteen työviikkoon. :) Mukavaa viikkoa!
11. lokakuuta 2015
09/15
Syyskuu täyttyi menoista ja meiningeistä. Viikonlopuiksi ajeltiin mun vanhempieni perunatilalle töihin kuten aina syksyisin, lisäksi juhlittiin mun mummun 80-vuotissyntymäpäiviä järjestämällä isot juhlat, tapasin Oulun bloggareita ja tutustuin syksyn trendeihin Mick'sin järkkäämässä Vip-illassa, aloitin valokuvauskurssin, kävin Koitelin koskilla kuvaamassa valomaalauksia, söin paljon kotimaisia omenoita ja porkkanoita anoppilan puutarhasta, kudoin sukkia, leivoin, tutustuin uusiin ihmisiin, tapasin ystäviä ja vietin myös paljon koti-iltoja sohvalla viltin alla. Syyskuu meni ohi että vilahti!
6. lokakuuta 2015
Hilmat
Tässä on Hilmat.
Hilmat ovat kirjoneulesukat, joihin oon kirjoittanut ohjeen ja jonka oon jo aikoja sitten luvannut laittaa jakoon tänne blogiin. Sit en oo saanut aikaiseksi, ensin täytyi hioa sanamuodot ja piirtää puhtaaksi ruutupiirrokset, sitten tietokone oikutteli ja sit halusin vielä koeneuloa ohjeen, sit oli vaan sata muuta tekosyytä ja sit vaan unohdin. Nyt taas muistin, joten jospa ihan pian saisin sen jopa julkaistuakin. :)
Nämä Hilmat lämmittää tällä hetkellä ystävän jalkoja. Nähtyään kuvan keskeneräisistä sukista hän halusi ostaa sukat, kiva niin koska nää olikin valmistumassa vaille käyttäjää. Joten päättelin sukat ja nakkasin postiin!
Hauskaa miten erilaisilta sukat näyttävät keskenään, kun raitalanka on raidoittunut eri tavalla. Raitalangoista neuloessa mielenkiintoista on aina odottaa miltä lopputulos näyttää, siksi en yleensä täsmää värejä sukkapariinkaan, vaan annan raidoittua kuten sattuu raidoittumaan. Mielenkiintoista neuloessa seurata raidoittumista, ja lopputuloskin on ihan hauska! Yleensä jos yrittää täsmätä niin kuitenkin jossain vaiheessa jotain väriä on ollut vähän enemmän/vähemmän kuin toista, ja värinvaihtumiskohta alkaa kuitenkin karkaamaan, ja sekös sit ärsyttääkin. Joten parempi antaa vaan rennosti raidoittua kuten sattuu raidoittumaan. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)