The greeting farmin Daniel-digileimalla on syntynyt jo monia kortteja, mutta yhtäkään niistä en ole tainnut vielä täällä blogin puolella esitellä.. Teen kortteja varmaan pari viikossa, mutta oon laiska kuvaamaan kortteja joten ne päätyy aika hitaalla temmolla tänne esille.. :D Kortit täytyy kuvata hyvässä valossa, mielellään päivänvalossa että sävyt on kohdallaan, joten näin syksymmällä sellaisia hetkiä kotona ollessa on vähän ja kuvaaminen sitten vaan jää.
Tässä nyt kuitenkin kaksi samalla leimakuvalla tehtyä korttia.
Tässä kortissa kaikki muut paitsi leimakuva, kirjaintarrat ja mustat timantit on kierrätyskamaa. Taustapaperi on tapettia, jossa siis punaisella pohjalla kultaisia kuvioita. Tagi on miestenvaatemerkki Cottonfieldin hintalapputagi, ja nauha on vhs-nauhaa joka on niittailtu kiinni huolettomasti.
Tässä kortissa on myös samoja elementtejä kuin ylemmässäkin kortissa, mutta tunnelma on silti erilainen. Tausta on tässäkin tapettia, ja nauhat ristiinrastiin teippailtua vhs-nauhaa. Lisänä samoja kirjaintarroja kuin ylemmässäkin kortissa, ja lisänä taas muutama timanttitarra.
Kumpi kortti nappaa enemmän?
29. syyskuuta 2011
Tunnustuksia
Sain jokin aika sitten pari tunnustusta, ja koska tunnustukset aina lämmittää mieltä niin laitetaan ne nyt tänne esillekin. :) Eámanë Ringërililtä tuli tämä ensimmäinen, kiitos!
Tunnustuksen tehtäviin kuuluu kiittää tunnustuksen antanutta, vastata 10 kysymykseen ja jakaa tunnustusta eteenpäin 10 ihanaan blogiin.
1. Suosikkiväri: Riippuu aina kyseessä olevasta asiasta, lempivärini vaatteissa ja lempivärini sisustuksessa on ihan eri värejä... :) Sisustuksessa esimerkiksi tykkään neutraaleista sävyistä kuten ruskeasta ja harmaan sävyistä, terästettynä sitten jollain tehostevärillä. Mutta noin yleisesti ihan vaan väreinä tykkään kirkkaista väreistä, esimerkiksi turkoosi, petrolin sininen, omenanvihreä ja oikein syvä tumma fuksia on suosikkeja.
2. Suosikkieläin: Koirat ja kissat.
3. Suosikkinumero: Ei mulla oo, en oo ikinä osannut vastata mihinkään "mikä on sun onnennumero"-kysymyksiin, en tiiä yhtään.. :D
4. Suosikki alkoholiton juoma: rasvaton maito, coca-cola cherry.
5. Facebook vai Twitter: facebook
6. Intohimosi: Kyllä suurin intohimo on se käsillä tekeminen ja luovuuden toteuttaminen.
7. Saada vai antaa lahja? Sekä että. Rakastan lahjojen antamista ja huolellista suunnittelua, mutta onhan lahjan saaminenkin mukavaa.. :D
8. Suosikkikuvio: Graafiset, selkeät kuviot.
9. Suosikkiviikonpäivä: Kyllä se on varmaan lauantai. Vaikka oonkin aika paljon lauantaisin töissä, niin työt loppuu kuitenkin lauantaisin aikaisin ja illalla on aikaa vain olla.. :)
10. Suosikkikukka: Sanotaan nyt vaikka että ruusut, pionit ja tulppaanit
Ja tämä toinen tunnustus tuli Marikalta, kiitos!
Tunnustukseen liittyen vastataan viiteen kysymykseen ja lähetetään tunnustus eteenpäin viidelle ystävälle.
1. Lempiruoka: Kotiruoka, esimerkiksi perunamuusi ja jauhelihakastike on aina ihan parhaita, vaikka onkin niiiin simppeliä. :D Ikuinen lempiruokani on myös uuniperuna. Kaikenlaiset kanaruuat ja pihvit on kans lemppareita.
2. Lempimakeiseni: Suklaa ja irtokarkit. Niin ja kiss-kiss-karkit!
3. Lempiluettavani: Mielentilasta riippuen luen sekä kevyttä hömppää että vakavastiotettavia romaaneja. :D Tämä menee vähän kausittain, joskus on ihanaa lukea rikoskirjoja tai psykologisia kirjoja, mutta toisinaan parasta on ihan vaan kevyt hömppä jota lukiessa saa nauraa ja nauttia. Jotain mainitakseni Sophie Kinsellan hauskat kirjat uppoaa aina vauhdilla, ja nyt yöpöydällä on menossa peräkanaa jo toinen Torey Haydenin kirja, ne kolahti viimeksi, vaikka ovatkin aika rankkaa luettavaa. Kirjojen lisäksi kahlaan lehtiä läpi antaumuksella, niin muotilehdet, sisustuslehdet kuin muutkin naistenlehdet tulee luettua aina kun ehtii. Ja rehellisyyden nimissä on myönnettävä että Aku Ankkakin jaksaa vaan edelleen kiinnostaa.. :D
4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä: En osaa valita yhtä mieluisinta tapaa, tämä vaihtelee vähän väliä ja vuodenajan mukaan. Askartelu ja neulominen on kuitenkin varmaan ne kaikista mieluisimmat. Mieluisinta on tehdä omasta päästä ja kokeilla, eikä seurata tarkkoja ohjeita.
5. Lempielokuva: Apua, näitäkin on ihan liikaa... Katson aika paljon leffoja ja oon elokuvien suhteen aika kaikkiruokainen, tykkään toimintaleffoista, komedioista ja draamoista.. Semmoiset kunnon historialliset pukudraamat on kans suursuosikkeja. En vaan osaa valita yhtä... Oon näköjään tosi huono tällaisissa kysymyksiin vastailuissa, kun en osaa valita mihinkään vaan yhtä. :D
Oon myös tosi huono antamaan näitä eteenpäin, koska luen niin monia innostavia ja ihania blogeja jotka nämä ansaitsis! Lukijoilta tulee kuitenkin aina niin ihanaa, tsemppaavaa palautetta että haluan tällä kertaa jakaa tunnustuksen teille! Kommenteillanne olette niin usein piristäneet päivääni, että blogilliset lukijani, poimikaa nämä vapaasti itsellenne. :) Ja kommenttiboksiin saa vastailla kysymyksiin omista lempijutuista, haluan tietää teistä lukijoista lisää! :)

27. syyskuuta 2011
Sukkia
Joku varmaan muistaakin aikoja sitten lupaamani Saga-sukkien ohjeen, no ensi viikolla (7.10) julkaistaan Novitan sukkalehti josta löytyy tuon lupaamani ohjeen lisäksi vielä muutama muukin sukkaohjeeni. :)
Täältä pääset kurkkaamaan esimakua tulevasta sukkalehdestä. Videossa omista malleistani vilahtaa pari palmikkosukkamalliani ja kahdet tennarisukat, tarkempia kuvia tulossa sitten lehden ilmestyttyä.
Sukkalehti tulee Novitan tilaajille siis tavallisen lehden mukana, ja muut voivat ostaa sen kaupoista viiden euron hintaan. :) Sukkalehti tulee Novitaa normaalistikin myyvien liikkeiden lisäksi myyntiin myös Akateemiseen kirjakauppaan.

25. syyskuuta 2011
Virkkauskokeiluja osa 2.
Eli epätavallisten virkkausmateriaalien kokeilut jatkuu... :D Tällä kertaa koukulle pääsi pakkausmuovi. Olen vaatekaupassa töissä, ja sinne tulee vaatteita isoihin kirkkaisiin muoveihin pakattuna. Leikkasin yhden ison pakkausmuovipussin parin sentin levyisiksi suikaleiksi ja virkkasin suikaleista korin. Korista tuli kooltaan aika samaa luokkaa kuin vhs-nauhakorista.
Muovin virkkaaminen oli helpompaa kuin vhs-nauhan, koska muovipussi on pehmeämpää. Ja muovipussin virkkaaminen oli sikälikin miellyttävämpää ettei siitä kuulunut samanlaista kitinää ja natinaa kuin vhs-nauhasta.. :D

15. syyskuuta 2011
Torstaikuulumiset
Tulin vain pikaisesti päivittämään kuulumisia. Teen syyskuun ajan kahta työtä kahdessa eri kaupungissa, joten syyskuu menee matkalaukkuelämää eläessä ja töitä tehdessä, ilman vapaapäiviä. Käsitöille (ja blogille) jää aika vähän aikaa, oikeastaan käsityöt on jäänyt muutamaan virkattuun isoäidinnneliöön ja kortin askarteluun.
Palaillaan lähipäivinä toivottavasti edes korttikuvin, kortteja kun on ainakin kuvaamatta joku kolmisenkymmentä tuolla laatikossa.. Jos ei muuta esiteltävää ole niin niitä sitten ainakin. :D Miten lukijoiden syksy on lähtenyt käyntiin? Onko kiireistä vai leppoisaa? :)
(Kuva on jostain heinäkuiselta mökkireissulta kun oli kaunis, tyyni ilta)
Töiden lisäksi vedän nyt ensimmäistä kertaa kansalaisopistossa kahta askartelukurssia. :) Viime viikolla oli korttikurssin ensimmäinen kerta, ja ainakin mulla oli kivaa vaikka aluksi jännittikin aika jäätävästi. Porukka oli kuitenkin tosi rentoa ja mukavaa sekä innostunutta, joten aika meni siivillä ja puolitoistatuntinen tuntui ihan liian lyhyeltä. Korttikurssilla opetan leimailua, leimakuvien väritystä, korttien sommittelua ja erilaisten koristeiden käyttöä. Kurssin tarkoitus on innostaa itsetekemiseen ja opettaa korttien tekemistä ilman suurta tarvikekokoelmaa, ja kierrätysmateriaaleja hyödyntäen. Korteissahan voi käyttää koristeina melkein mitä vain, mielikuvitus on vain rajana. :) Syksymmällä tämän korttikurssin loputtua alkaa sitten vielä toinenkin kurssi, siitä kuulette sitten myöhemmin varmasti lisää.
11. syyskuuta 2011
Clean & Simple
P*skarteluhaasteen tämän viikon haasteena oli Clean & Simple, ja sehän sopi mulle hyvin, kun muutenkin tykkään suht simppeleistä korteista.
Alimmainen syvän petrolinsininen paperi on papermanian paperipakkauksesta, jossa on tekstuuripintaisia kartonkeja. Vaaleansininen perhospaperi on Clas Ohlsonilta, ja perhoset on leikattu leikkurilla tapetinpalasta. Leimasin on greeting farmin digileima, ja väritetty tuttuun tapaan promarkereilla.. :)
5. syyskuuta 2011
Kilppari
P*skarteluhaasteessa askarreltiin tällä viikolla luonnoksen pohjalta, ja minun askartelupöydälläni syntyi tällä kertaa iloinen ja pirtsakka kilppari-kortti.
Kaikki paperit on BasicGreyn marjolaine-paperikosta ja kilppari-kuva jostain yksittäisestä kuva-arkista, jonka valmistajaa en valitettavasti muista. Lisänä vain perhosleikkurilla leikattuja perhosia ja muutama timanttitarra.

1. syyskuuta 2011
Kauppa avattu!
Pikkuinen kauppa on nyt auki, sinne pääset yläpalkista! :)
Kauppa on vielä hyvin hyvin pikkuinen, mutta tulen lisäämään sinne pikkuhiljaa tuotteita. Syyskuu on aika hektinen kun painan kahta työtä kahdessa eri kaupungissa, mutta hiljaa hyvä tulee... :) Tuotteita tulee lisää sitten kun ideoita ehtii jalostaa valmiiksi tuotteiksi asti. :)
Into käsillätekemiseen, ideoiden toteuttamiseen ja kokeilemiseen on kuitenkin suurta, joten kokeillaan! :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)