Rakkaat nurkat

Olen ihminen joka kiintyy paikkoihin. Olen sellainen herkkis, joka ajattelee kaiholla jo ennen luopumista, että "laitan nyt viimeisiä kertoja tätäkin ovea kiinni, kävelen nyt viimeistä kertaa tätäkin työmatkaa, tai kahvitan nyt viimeistä kertaa ystäviäni tässä asunnossa".

Minulla on ystäviä, jotka eivät kiinny mihinkään paikkoihin. Heille paikat ovat vain paikkoja, eivätkä esimerkiksi muutot aiheuta yhtään haikeutta. "Asua nyt voi missä vain". Onhan se niinkin, ja tottakai olen sitä mieltä että rakkaat ihmiset tekevät kodin, ja ne omat tavarat. Mutta silti tunnen haikeutta aina muuttaessani, niiden seinien sisällä eläessäni kun on tapahtunut aina niin paljon tärkeitä asioita. Paljon iloa ja onnea on mahtunut seinien sisään, ja yhdistän elämäni helposti ajanjaksoihin asunpaikkani mukaan. Ja siksi minusta on aina haikeaa luopua paikasta joka on ollut minulle tärkeä ja rakas. Vaikka paikasta luopuminen olisi oma päätös; ollaan haluttu muuttaa isompaan asuntoon tai niinkuin nyt, on muutettu töiden perässä. Silti muutto saa aina mulla palan kurkkuun. Vaikka tiedän, että parempaa on edessä, on muutossa aina mukana haikeutensa. Se haikeus on silti onneksi onnellista. Ei voi kaivata, jos ei ole rakastanut.

Tällä kertaa toki muuton haikeutta lisäsi koko kaupungin vaihto, ja vaikka kaikki on mennyt uudessa kaupungissa ihanasti ja asunto on ihana, oli haikea hetki laittaa vanhan asunnon ovi kiinni viimeistä kertaa. Sen asunnon ovessa oli ensimmäistä kertaa kahden nimen sijaan meidän yksi yhteinen nimi. Tavallaan oven kiinni laittaminen sinetöi myös koko muuton, nyt ollaan Kempeleläisiä, ja elämämme Kokkolassa on menneisyyttä.

Muistot elää tietysti aina, ja mulla on jokaisesta kodistani myös monia kuvia muistona. Mulle on joskus naurettu, kun oon sanonut kuvaavani kotini aina muistoksi, meistä nimittäin on kiva katsella kuvia ja muistella elämäämme esimerkiksi ensimmäisessä yhteisessä kodissamme. Hauskaa on sekin, miten erilaisilta mutta kuitenkin samantyyppisiltä kaikki kotimme ovat näyttäneet. Maku on muuttunut matkan varrella ja ikää on tullut lisää, mutta varsin monet huonekalut ovat matkanneet mukanamme ja mukautuneet aina uuden asunnon sisustukseen. Tämän postauksen kuvituksena on sekalaisia kuvia Kokkolan asunnostamme matkan varrelta. Sisustuksemme on iloinen sekamelska uutta ja vanhaa, kierrätettyä ja uudistettua, on lapsuudenkodeista tuotuja huonekaluja ja yhdessä ostettuja. Osa huonekaluista hakee vielä paikkaansa täällä uudessa asunnossa, mutta silti täällä tuntuu jo kodilta.

Viime perjantaina tosiaan tehtiin loppusiivot Kokkolan asunnossa, ja painettiin ovi kiinni. Me todella viihdyttiin tuossa asunnossa, mutta täällä Kempeleessä on jo sama fiilis. Että tästä tulee meille ihana koti, jossa ollaan vieläkin onnellisempia.