12. helmikuuta 2014

Kettumaista


Flunssa on selätetty ainakin mitä suurimmissa määrin, ja virtaakin taas riittää. Ja hyvä niin, sillä melkoista haipakkaa onkin koko viikko. Töissä pitää niin kiirettä, että musta tuntuu etten ehdi tähän viikkoon mukaan ollenkaan. :D Siis apua, nyt on jo keskiviikko! Päivät vaan vilisee ohi, enkä ehdi kuin puolet aiotusta vaikka touhuan kuinka. Oon ehkä aikonut siis liikaa.

Oon treenaillut töissä taas habaa kuvauskamppeita roudaten, se on kyllä hyötyliikuntaa parhaimmillaan. Varsinkin kun sekä työpaikalla että studiolla on mukavia rappusia joissa saa myös vähän tuntumaa takareisiin kasseja kantaessaan. Kuvauspäivät on ihan huippuja, tosi mukavia ja tosi antoisia, mutta yleensä myös tosi raskaita. Nautin silti niistä ihan kympillä!



Muutenhan nuo Olympialaiset sotkee taas elämää aika antaumuksella, kun takapuoli nauliutuu sohvalle vähän turhankin usein. Suomalaislajien lisäksi on vaan niin mielenkiintoista katsoa erikoisia lajeja, esimerkiksi ohjaskelkkailu on aika kreisin näköistä touhua, katsokaapa vaikka. :D Mua ei sellaiseen kelkkaan saisi millään rahasummilla.

Olympialaisia varten on kuitenkin varattu paljon lankaa tähän sohvan viereen, ettei sentään mene aika hukkaan pelkästään tv:tä töllötellen. Pelkkä sohvalla istuminenhan on mun mielestä ihan tuhlausta, kun tv:tä katsoessa voi samalla aina vähintään tehdä käsitöitä, lukea lehtiä, heilutella kahvakuulaa tai surffailla koneella. Tehdä montaa asiaa yhtäaikaa, jotta aikaa ei tuhraudu, vaikka usein olisi parasta vähän hidastaa tahtia. Pahimmanlaatuinen multitaskaaja täällä moi, mutta siitä lisää ehkä joskus toiste.

Seuraavaksi tarkoitus olis käsityörintamalla aloittaa lapaset itselleni, sillä superpaksujen hanskojeni rinnalle tarvisin työmatkoja ajatellen myös ohuemmat lapaset, kivassa värissä ja kivalla kuosilla tottakai.



Otsikosta poiketen täällä ei siis olla ollenkaan kettuuntuneita, vaan elämä rullaa flunssan jälkeen taas ihan mukavasti! Kettumaista on tällä hetkellä vain tuo lamppuun nojaileva kortti, ja sekin hyvällä tavalla.

Kortti on muuten ihanan Uhana Designin, ihan huippu!

Mukavaa keskiviikkoa :)

2 kommenttia:

  1. Samainen kortti lepäilee meilläkin kotona. Oli tullut kassitilauksen mukana. Minusta tuo on niin hellyyttävä :) ei myöskään ketuta vaan todellakin kettumaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo on kyllä hellyyttävä! Ja mäkin sain tän muuten kassitilauksen mukana. :)

      Poista